iltakävelyn helmi

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hyvinnukuttujen päikkäreiden jälkeen tankkasimme evästä ja totesimme, että kaikki alueen iki-ihanat pikkupuodit ovat jo kiinni. Siispä hyppäsimme metroon ja kohti satama-aluetta.




Fotografiska museo on paljon muutakin kuin valokuvia, kertoo mainos. Tottavie, kyllä onkin mielenkiintoinen paikka. Parhaillaan siellä on kolme näyttelyä, joista kaikki mielestäni erittäin hyviä. Ja mikä parasta, avoinna klo 23 asti! Aivan huippua meille iltaihmisille. 





 Fotografiskalla on myös viihtyisät ravintolat, sekä yläkerrassa että ulkoterassi rakennuksen edessä. Myymälä on myös varsin korkeatasoinen.




Katselimme vielä hetken kaupunkia ja sitten olikin aika kömpiä hotellihuoneeseen kirjan seuraan. Hassu sattumus, että lukuvuorossa oli silloin Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan juuri samalle alueelle kuin missä hotellimme oli.

8 kommenttia:

  1. Ou, mahtava kuva tuo, missä Gebsun harja liehuu tuulessa! ;-)
    Voi kateuden kateus, olet päässyt käymään Zetasilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gebsu on siinä ihan parhaimmillaan, ihan luomuna luonnossa :) Pääsin juu ja tahdon uudestaan, hih!

      Poista
  2. Hauska sattuma tuo kirja ja alue. :) Tukholmassa on aina kivaa, siellä ei ole tullut ikinä hotellissa yövyttyä vaikka tekisi mieli toteuttaa pidempi viikonloppuristeily. Asuttuakin on tullut Tukholmassa, mutta ei se estä palaamaan aina uudelleen, siellä on kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kun avasin, niin tuntui kyllä pöhköltä. Olin juuri heittänyt vielä huulta Lisbeth Salanderin näkemisestä niillä nurkilla. Sulla olis varmaan hyviä Tukholmavinkkejä.

      Poista
  3. Melkoinen tuuri tuon iltalukemisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aloittamaton kirja joten aika hassu yhteensattuma.

      Poista