haaste tulla tupsahti

torstai 29. tammikuuta 2015


Haasteen sain Suvikummun Marjalta.

Säännöt ovat seuraavat:


Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)


Haaste on kiertäessään vähän muuttanut muotoaan,
ainakin osa kysymyksistä on jo sellaisia, että
niihin ei välttämättä voi vastata top-5 listalla.

Ei välitetä siitä.

 Tässä Marjalta saamani kysymykset:

1.     Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen?

Ekana tulee mieleen kun olin pappani pyöräntarakalla ja kantapääni jäi pinnojen väliin. Mentiin papan kaverille, jossa sain rusinoita, odottamaan isääni joka lähti kuljettamaan mua autolla sairaalaan. Kuulemma kova kiire ei mulla ollut, kun olin matkalla halunnut ensin ravintolaan syömään. Erityistä on se, että pappani kuoli pian tuon jälkeen ja tämä on ainoa muistikuvani hänestä.

2.     Minkä taidon haluaisit itsellesi?

Itseni parantamisen taito.
Siirtymisen toiseen paikkaan kuin ” beam me up” mutta ilman teleporttia

        

3.    
Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?













 
 





Kroppa ei kestäisi puutarhurointia, muuten se olis unelma....
Seikkailija! Luksusmatkaopas?! Kissoja kasvattava kotirouva!!! Linnanrouva!
… tai mun oma työ pienesti tuunaten (esim. rajaton budjetti) ;)


44.  Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?

Vaihtelee nuoruudesta ikäloppuuteen, ihan päivän ja fiiliksen mukaan.


55.  Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?



Olet hyvä sellaisena kun olet. Ympäröivät ongelmat eivät ole sun syytäsi!  Pidä puolesi! Sulla on hurjan paljon aikaa ja mahdollisuuksia edessäsi, eikä mitään kiirettä. Elämä kantaa.

Ja tee hyvä ihminen jotakin tukallesi, se on karmiva! 


Haasteen saavat: Tassulinnan Emäntä, Mökkipuutarhan Pirjo, Mamma N Muistikirja, between Rikkaruohoelämää ja Marian koti & puutarha.


Ja kysymykset ovat:
1. Kerro viisi sellaista asiaa itsestäsi, joita et ennen ole blogissa kertonut
2. Mieleenpainunut eläinmuisto?
3. Valitse puutarhastasi 1 tai vaikka 5 mieluista paikkaa, kerro miksi valitsit ne?
4. Lempirunosi nyt tässä hetkessä?
5. Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?

Tässä siis haasteet ja haastettavat!
 Iloisin mielin ilman paineita, vastaa jos tuntuu että on aikaa, 
halua tai jos kysymykset eivät kosketa sisikuntaasi liian läheltä,
 jos et vastaa, sekin on ihan ok.


20 kommenttia:

  1. Haaste pitkästä aikaa. Kiitoksia paljon, vastaan lähiaikoina.
    15-vuotiaalle antamasi neuvot kelpasivat kaiken ikäisille, mutta ehdottomasti juuri teini-ikäiselle.

    VastaaPoista
  2. Jee, kissoja kasvattava linnanrouva ja osa-aikainen luksusmatkaopas, siinäpä oivalliset tulevaisuudensuunnitelmat!
    Ihana kasaritukka, hei, silloin kaikilla muillakin oli karmiva tukka. Ja minähän olen nimenomaan niin onnellinen siitä, että silloin ei ollut facebookia, joten missään julkisuudessa EI ole kuvia musta kasarivuosilta! Olet niiiiin rohkea. Hatunnosto!
    Mäkin haaveilen hetkessä paikkaan siirtymisestä, ottaisin vaan Mustin ja Ransun syliin ja humps, olisimme saaressa tai kaupungissa, tarpeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on siinä haavetta yhdelle naiselle :) Tuo tukka on kyllä järkky, hetken nikottelin mutta siihen sen tälläsin. On ripillepääsypäivänä otettu....
      Teille todella olisi ” beam me up”-toiminnolla käyttöä siellä saaressa, saisit postitkin matkaan hetkessä ;)

      Poista
  3. Hauskoja vastauksia! Mäkin tahdon linnanrouvaksi... Joka kasvattaa ruusuja... Ja osaa kirjoittaa kirjoja ja soittaa viululla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mun linnani saa ehkäpä olla rappioromanttinen. Vähän villi puutarha ja usko tai älä, ilman ruusuja. Paitsi pensasmuodossa jees! Ottaisin roppakaupalla valokuvia, hoitaisin kissoja, lukisin kirjoja ja kuuntelisin musiikkia. Ja kyykkisin puutarhassani.

      Poista
  4. Hui, näihin on aina vähän jännittävä vastata, mutta lupaan yrittää! Kiitos että haastoit mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Maria. Jännä odottaa sun vastauksia!

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Pitääpä pohtia vastauksia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdi -pohdi, minä jo odotan ;) Kiva, kun haaste kelpasi.

      Poista
  6. Kiva.kun vastasit haasteeseen! Nuo sun unelma-ammatit kelpaisi kyllä mullekin :)
    Mullakin oli tuollainen kasaritukka, itseasiassa vielä pöyheämpi ja kiharampi otsatukka. Uskaltaisko joskus julkaista kuvan vuodelta -86 kun meidän Teekkari on juuri syntynyt, mutta äidillä on ainakin tukka hyvin!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastan sut esitteleen sen kuvan! Voin tarjota pari vuotta tätä kuvaa myöhäisemmän, siis vanhempana, olevan megajärkytystukka -kuvani vastineeksi.

      Poista
  7. Vähän erilaiset vastaukset mitä näissä haasteissa yleensä näkee. Just hyvä kuva ja linkki :D.... Ja tuo lapsuuden muisto on taatusti kultaakin kalliimpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, jaa. Nyt aloin oikein miettimään, mitä sitten yleensä vastataan ;)

      Poista
  8. Ihana postaus, tämä on kiva haaste. <3 Ja samanlainen tukka meikäläiselläkin oli nuorena. ;)

    Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia, sä et ollut ees syntynyt kun tuo karmivuus on kuvattu ;) NO, on musta uudempiakin karmivia...
      Kiitos toivotuksesta, hyvää viikonloppua sullekin <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Oikeastaan aikas hassu muisto, mutta olen siitä onnellinen. Komeat arvet on kantapäässä edelleen muistuttamassa.

      Poista
  10. Pirkko, Sä olet niin mun feivori ❤!

    VastaaPoista