meooOWWW, nimeni on Béla

  Synnyin päivälleen 4 vuotta sitten Anatolian kissalassa Tampereella. Sain nimekseni Anatolian Superblack, koska olen musta ja super;) Kissalan Sanna kertoi, että heti kun olin syntynyt, niin yksi Pirkko oli ihastunut kuviini  ja tahtoi tavata mut. Sanna ja Pirkko tunsivat toisensa, koska Pirkolla oli saman kissalan siiamilainen Viuhti, Anatolian Just For You. Ja Viuhti on tosiaan mun kaukainen sukulainen, isosetä. Tai oli. Koska Viuhti oli niin kiva, Pirkon perhe halusi lisää itämaisia kissalapsia. Ja minut siis valittiin, koska olen niin super. Ja Musta.  Se kun on mun mammani Pirkon lempiväri....

Pirkko, husbend ja Poika kävivät mua katsomassa Kissalassa kun olin vielä pieni vauvva. Ne sanoivat, että olen ihan tarratassu, koska pidin silloin kynnet aina ulkona. Olin niin pieni, etten vielä tiennyt että kynnet kuuluu pitää tassun sisällä piilossa. Heti ekalla tapaamisella me kaikki tykättiin toisistamme. Olin vuoron perään mamman, isukin ja veljen sylissä. Superkissa. 

Sanna lähetti tosi usein mammalle musta kuvia ja kyllä me tavattiinkin monta kertaa. Isukkia varsinkin nauratti kuva, missä näytän merihirviöltä, mutta olen niin macho että kestän tuon pinkin värin. 
Sanna kysyi mun uudelta perheeltä, että mikä olis mun lempinimi ja Poika sanoi että Bläkkäri. Mamma piti sitä nimeä tyhmänä, mutta isukki tykkäs siitä, kun se oli vähän niinkuin englantiakin. Sitten Poika olis halunnut mun nimeksi Bob, mutta Bobin kutsuminen olis ollut mamman mielestä hassua ja niin mammakin suostui Bläkkäriin. Jokin kumma tilanne oli mammalla, kun se ei osannut ehdottaa mitään nimeä?! Paitsi Mamman Musta Kultaa, mikä ei ole kovin kätevä kutsuessa.

Ja sitten elokuussa mä pääsin mun uuteen kotiin, mamman, isukin, veljen, Viuhtin ja Reetun seuraan. Musta tuli pikkuveli kissaveljilleni. Viuhti otti mut heti suojaansa ja viisas Reetu hoiti aina tarvittaessa. Mammalla ja isukilla on hassu tapa nimetä kissat marjoilla tai hedelmillä, musta tuli tietty Mustikka. Isukki sanoo mua myös  unkariksi Fekete Macska.

Kun olin vauvva,  Mamma opiskeli aina  jotain sairasta hoitamista ja mulla oli aina tapana maata mamman rinnan päällä, jotta mamma näki kirjaan tai tietsikkaan. Kun olin ihan litteänä, niin mamma kuiskas mulle että Mamman kultsi.  Isukki ja mamma muuten osti mulle oman sohvan.
 

Pikkuisen salaa perheeltä mä keksin ittelleni kivan harrastuksen. Kaapelit! Tykkäsin tosi paljon kaikista johdoista, mitä pikkuisempi, pyöreämpi  ja pehmeämpi, sen parempi. Pojan kuullokkeiden johdot oli ihan parhautta, myös mamman kännykkälaturien johdoista tykkäsin.  Isukki kyllä sanoi, että koko palkka menee kaapelien uusimiseen ja sitten kerran ne oikein pelästy, että jos mä nielen niitä kaapeleita kanssa ja niinpä isukki laittoi kaikkiin eristysnauhan ympärille. Ja kaapeleista tuli ihan tyhmiä. Tässä kuvassa oon vielä vauvvana kissalassa, mutta haaveilen jo kaapeleista. Olenhan Kaapelimies.

Kukkapusero kuuluu mun kummitädille. Ja joo, mulla oli kissanristiäiset ja myös mun synttäreitä juhlitaan aina enemmän tai vähemmän.

 Alkukesästä 2009 Viuhti kuoli. Ja seuraavana talvena mä sain uuden pikkuveljen Unkarista. Mamma on kirjoittanut siitä jutun blogiinsakin. Siellä on munkin kuva!

Tässä kuvassa mä olen Bélana, eli Béla Lugosina. Mulla nyt vaan sattuu olemaan tuollaiset söpöt vähän pitemmät draculahampaat. Béla-nimestä on monta väännöstä kuten unkariksi Bécu joka on suomeksi Beeluska. Bélushka  tai Lugosi Béla sanajärjestys ovat myös ihan unkarilaisia nimiä. Jos joku lukija ei tiedä, niin isukki on unkarilainen. Blackkiss on sitten taas kivaa sanaleikittelyä. 

Vaikka mä kuvissa näytän vähän Yrmyltä, olen oikeasti todella hellä, oikea Herra Hellä. Vaikka putoisin isukin olkapäältä maahan asti, en jarruttaisi kynsilläni. En, vaikka isukki on tosi pitkä! Mä oon niin Viisas Kissa, kuten vanhemmat sanoo. Ja Uljas ja Upea ja Musta pantteri.

Mun isoveli Reetu oli kova hiirestäjä, se toi meidän ulkoiluhäkistä aina mammalle eväitä. Pikkuisena mäkin seurasin sen neuvoja ja metsästin mammalle. Sain kerran kastemadon ja kerran sammakon. Toin ne mammalle, joka oli vähän hämmästyneen näköinen. Enkö olekin varsin superhyvä. Supermusta. Nanna opetti mut avaan ovia, hyppään vaan ovenkahvaan ja roikun siinä niin kauan, että ovi aukeaa.

Kesällä 2010 Nanna-pappa eli Reetu isoveli muutti autuaammille hiirestysmaille.  Ja seuraavana syksynä mamma lähti kaveriensa kanssa matkoille ja sanoi, että käy samalla reissulla Hyvinkäällä katsomassa kissavauvoja. Jotain kummallisia pitkäkarvaisia itämaisia. No arvasin kyllä, kuinka siinä kävi, sieltä se mamma kotiutui kissavauvan kanssa. Se kissa on Gebsu. Ja musta tuli kissakatraan Pomo, vaikka olin itse hädintuskin kahden vanha! Koska Gebsu on pitkäkarva ja me Nipsun kanssa olla lyhytkarvoja, ollaan me Lyhkärit. Gebsun kanssa me ollaan suomalaiset. Ja Nipsu-Gebsu yhdistelmä on tietty nuoret. Ihmeellinen hinku noilla ihmisillä meitä ryhmitellä.

 

Kun Gebsu oli pieni, se oli ihan villi. Mä jouduin kauheesti sille huutaan, että verhoihin ei saa kiipeillä, eikä kukkia syödä. Pomon täytyy huolehtia talon tavoista. Mä myös aina sanon isukille, että tiskikoneen tyhjennys on kamalaa, eli huudan koko tapahtuman ajan. Lasien kilinä sattuu mun korviini. Mamma ja Poika muuten tyhjentää tiskaria paljon hiljempaa....

Viime syksynä mamma ja isukki alkoivat opiskelemaan espanjaa ja musta tuli Gato Negro. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanoo mamma.

  

Mä tiedän sen, että olenkin mamman rakas lapsi, koska mammalla on niin paljon kaikkea musta kissa-juttua. Sen korviksessa on mun kuva, autossa roikkuu mun kuvani pehmona, kännykässä roikkuu musta kissa ja pussukassa on musta kissa. Mamman käteen on myös tatuoitu mun kuvani<3

"Tänään juhlitaan mustaan samettihaalariin pukeutuneen kissaherramme synttäreitä,

Onnea Béla 4 vuotta! "
Mamman mielestä mä tarvitsen punaiset kukat!

Heippa ja kiitos seurasta, oli mukavaa kun mamma antoi mun kerrankin ite kirjoittaa...
 

ps. olisin vielä tahtonut kirjoittaa valokuvauksesta,  lentämisestä ja saunomisesta, mutta mamma sanoo että tarina on liian pitkä.
ps2 . mamma sanoo, että mun olis pitänyt kirjoittaa mustasukkaisuudestani, koska se olis mulle terapeuttista....