sunnuntain tapahtumia ja messulippujen arvontavoittajat

maanantai 14. marraskuuta 2016

Eilen sunnuntaina meillä juhlistettiin pienesti isänpäivää, pienesti siksi koska Unkarissa juhlapäivää ei ole ja mun isääkään ei enää ole. Kisukit kuitenkin isukkia muistivat, jokainen poika antoi samanmoiset bokserit ;) Aamupalan jälkeen pakkasin kisukki-isukin autoon ja suuntasimme kohti Raumaa. Matkalla, Kiikan kohdalla, pysäytti suurin koskaan näkemäni joutsen jengi. Satojen joutsenten kokoontuminen oli vaikuttava näky.



Isukki pääsi lounaalle popup-ravintola Mummun Pilkkumiin, jossa kyllä kuvasin, mutta kuvat jo kadotin mystisesti. Ruoka oli hyvää, jouluista ja juhlavaa, ja sitä oli riittävästi! 

Takaisin autoon ja suunta kohti Poria. Siellä sukulaiset jo odottivat. Eli monesta kissa- ja puutarhablogista tuttu porukka, Leena ja ipanat (joista yksi vähän isompi). Puutarhakierros tehtiin ja suorastaan jouluiseen tunnelmaan pääsin. Talventörröttäjät, kynttilät ja muu rekvisiitta on kovasti mieleeni. Sekä ne lämmittävät portviinilasilliset.

Take some time to enjoy. Joo ja kesemmällä lisää.

En tiennyt, että lumikärhö voi olla näin kaunis kuivana.

Heinät, tykkään tietysti!
Sitten tärkeeseen asiaan, eli kissoihin. Leenan porukkahan on meidän Jessen kummeja ja Mini sekä Missy Jesselle sukua, samoin Gebsu ja Papu keskenään. Joten sukulaisiahan me kaikki sitten ollaan, noin niinkuin kissojen kautta. Keväällä näyttelyssä kun nähtiin tyttöpennut, me omittiin ne heti ja voipi olla että se vaikutti myös Jessen meille tulemiseen jonkun verran.Oli huikea tunne nähdä itämaisia kissoja, on ne niin tuttuja puikulapäineen äänineen. Kuvat eivät tuo oikeutta, valo loppui.

Missy

Mini

Papu
Lämmin kiitos vieraanvaraiselle isäntäväelle <3

Lopuksi Kädentaidot -messujen arvonnan tulokset; voittajia tällä kertaa Hanne, nimimerkki Emman mamma ja Eeviregina, joka nappasi myös edellisen arvontani voiton :) Onnea kaikille, laittakaa yhteystietoja pian niin saan liput postiin. Kiitos kaikista kivoista messukommenteista ja siellä ruuhkassa ehkä tavataan.

ps. läppärin elvytys onnistui, mutta fontti ja näkymä muutenkin on vähän outo ruudun tällä puolella....

26 kommenttia:

  1. Ruudun tällä puolella onneksi on kaikki kohdillaan - etenkin kissakuvat!
    Voi, mä muistan ne liikuttavat kuvat, kun näitte tyttöipanat näyttelyssä ♥ Eipä ihme, että vauvakuume siitä iski täysillä päälle.
    Leenan puutarha on ihana, näköjään talvellakin! Ja tytöt ja Papusetä ♥
    Ja vau, ehditte Pilkkumiinkin, hyvänen aika te olette ehtiväisiä!
    Onpa teillä lahjakkaat kissat, kun osaavat lahjoja antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ainakin kissakuvat näkyvät ok! Tyttöipanoiden eka kohtaaminen oli tosi liikkis, en tule sitä koskaan unohtamaan <3
      Leenan puutarhaan mun täytyy itteni tuupata myös kesäaikaan, on varmasti vielä ihanampi ja kesäisempi.

      Poista
  2. Vau, onpa minulla nyt hyvää arpaonnea!

    VastaaPoista
  3. Olipa teillä herkullinen matka Mummon Pilkkumiin, vatsantäytettä varmasti löytyi!

    Parhaimmat onnittelut voittajille!

    Onhan se elämyksellistä tehdä talvellakin puutarhakierrosta, harvemmin tulee kuitenkin mieleen :D ihanat kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on tsekattava, vuodenajasta viis! Leenan kissat on kyllä ihania ja Marjan herkuilla jaksoi.

      Poista
  4. On teillä ollut hyvä kyläpaikka :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo asetelmapöytä, mikä on tehty vanhoihin ompelukoneen jalkoihin. Kyllä teillä on varmasti ollut mukava reissu kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihastuin kans tuohon asetelmaan, toki paljon muitakin kivoja juttuja puutarhasta löytyy. Vähän tää ajankohta vaan rajoitti ;)

      Poista
  6. Onnea voittajille! Kauniita kuvia, ihana kyläpaikka. Upeat kissat.

    VastaaPoista
  7. Olipa teillä mukava isänpäivänreissu.

    VastaaPoista
  8. Sukua juu =)
    Kiitos tuliaisista ja käynnistä ♡. Meillä ei asu hortonomikissoja, joten siinä mielessä tytöt eivät ole Jesselle sukua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulaiset :)
      Mistähän toi hortonomia on Jesselle kehkeytynyt?

      Poista
  9. Kiva ja reissu ja tuo teidän kisut ovat vaan niin upeita. Teillä on aika vähän lunta, kun tänne sitä tuli oikein urakalla. Ihania talvipäiviä ja ehdottomasti kisuille myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Tampereella on lunta ehkä karvan enemmän, kuin näissä länsi-Suomen kuvissa.

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Talvi on tavallaan hyvinkin yäk, mutta kuvissa edukseen. Kissat taas on edukseen aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simppeliä sekä väri- että muotomaailma, on siinä oma viehätyksensä. Kissat on!

      Poista
  11. Teillä on ihania sukulaisia :)
    Itämaiset on kauniita kissoja, ja niiden liikkeetkin on omanlaisiaan. Ovat niin siroja ja kevyitä. Erilaisia vallan kuin vaikka nämä ocit. Kissat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itämaiset on ♡ ja kaikki kissat tietysti ♡ Oli ihan erityisen hienoa sukuloida puikulapääperheessä.

      Poista
  12. Ihan samat joutsent mekin näimme kun samaisena sunnuntaina ajelimme kohti Euraa ja sitten sinne samaan Mummun Pilkkumiin kuin tekin olitte lounaalla. Kuvia ei minullakaan sieltä ole, harmi. Kamera oli kylläkin ihan käsilaukussa, mutta kuvaamatta jäi. Matkamme jatkui kohti Rauman kaupunkia ja siellä oli montakin mukavaa kohdetta.
    Mummun Pilkkumin ruoka oli hyvää ja maittavaa, ihailen niin Marjan tekemiä juustoja ja se maku!
    Leenan kissat ovat tosi ihania ihanuuksia, kiva kun nyt ne näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että olimme ihan samoilla mestoilla! Ei sitten nähty, hassua. Ruoka oli kyllä hyvää ja myös kuvasin instaan, mutta johonkin ne kuvat katosivat...

      Poista
  13. Vastaukset
    1. No on suloisia tyttöpennut edelleen ja Papu kans!

      Poista