Transylvania, Cluj-Napoca

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Saavuimme Cluj-Napocaan yölennolla, mutta laukkumme eivät. Koneenvaihto Munchenissä oli sen verran tiukka, että laukut eivät mukaan ehtineet. Heräsimme helteiseen aamuun, meikäläinen edelleen viileän kelin suomi-vaatteissaan. Onneksi lääkkeet olin pakannut reppuun mukaan. Oppaamme lupasi aamulla hakea laukut kentältä, joten pääsimme katsomaan kaupunkia. Onneksi hotelli sijaitsee aivan keskustassa.
 
Leivonnaisia hintaan 0,40€

Liftareita näkyi kaikilla teillä. Kohde kätevästi kirjainlyhennelmällä lapussa.

Taas olen kurkkinut pihoihin.


Seuraavat kaksi kuvaa ( kirkon kaunis ovi, kukkapensaat) ovat ortodoksikirkosta hotelliamme vastapäätä. Myöhemmin kuvaan pääsee se kirkkokin.


 

 

Tarkenee.
 

Seuraavat kuvat on hotellimme kattoterassilta kuvattuja, vähän jokaiseen ilmansuuntaan.
Punatiiliset katot ja piiput, ihastuin niihin heti!


 

 
Ooppera.



Tässä lupaamani ortodoksikirkko.
 Takaisin maanpinnalle. Kävelykadulla huomioin siisteyden. Ei roskan roskaa, ei humalaisia eikä kerjäläisiä. Tunnelmasta, sekä romanian kielestä tulee mieleen Italia. Mielikuvaa ei yhtään vähennä bongaamamme Romulus ja Remus-patsas, jonka alkuperäisen version olemme nähneet Roomassa.
 


Mathias Rex -patsas. Matias Corvinus oli Unkarin kuningas 1458–1490, hänet kruunattiin myös Böömin kuninkaaksi ja Itävallan herttuaaksi. Legendan mukaan Matias oli aina oikeidenmukainen ja huolehti köyhistä. Matias toi Unkariin valaistusta, hänen kirjastonsa on toiseksi suurin heti Vatikaanin kirjaston jälkeen. Husbend muistaa useita lastensatuja, joissa Matias oli sankarina.


Matiaksen takana on roomalaiskatolinen kirkko, jossa tekstit unkariksi. Clujissa on noin 16% unkarilaisia edelleen, vaikka määrä vähenee.

 
lltapäivällä opas saapui laukkujemme kanssa ja matkamme jatkui...Siitä sitten myöhemmin. Pahoittelen kuvien kalvakkuuttaa. Luulin ensin, että se johtui suuresta valosta mutta taisikin olla kamerani jo hajoilemassa.
 
Miksi matkustimme Transylvaniaan? Draculan legendan ja koskemattoman luonnon lisäksi sinne houkutti unkarilaisen mieheni (myöh Husbend) sukujuuret. Hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin Transylvaniasta. He muuttivat  Budapestiin toisen maailmansodan aikana, silloin Transylvania kuului Unkariin. Unkarilaisia on edelleen miljoonittain maan ulkopuolella.

12 kommenttia:

  1. Näyttää paikalta, jossa kannattaisi vierailla.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Kattoterassilta on ollut komeat näkymät! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin komeat, siellä kuvailin puntit tutisten ;)

      Poista
  3. Suurella mielenkiinnolla odotan jatkoa !

    VastaaPoista
  4. Huikea matka varmaankin monin tavoin. Hienoa päästä näin siivellä katsomaan harvoin nähtyjä paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli huikea ja tykkään paikoista jonne kaikki eivät eksy.

      Poista
  5. Tonne ois kyllä kiva päästä, ihanan näköistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotapa vaan, kun matkamme etenee. Esittelen lisää ihanuuksia.

      Poista
  6. Kyllä nyt houkuttaa Transsylvania!

    VastaaPoista
  7. Ihan aiheesta! Suomi-Romaniaseura järjestää matkan taas ensi kesänä. Voin suositella :)

    VastaaPoista