Transylvania. Brașov

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vuorten välisessä solassa on Brașovin kaupunki. Katsoi mihin vain, aina on edessä vuoristo.
Hotellimme on aivan vanhan kaupungin sydämessä, keskellä päätoria.

 
 
 





Kissa tuli meidän viereen lounaalle ja sai hiukan kalanmurusia. Kohta,
kun näimme kissan toisaalla, se kantoi suussaan suurta pulua.





Musta Kirkko sai nimensä ja värinsä tulipalosta.





Sforii-katu on euroopan kolmanneksi ahtain.



Paahteisena päivänä on onni kävellä vuorenjuurella auringolta katveessa. Mahtavat rustiikkiset muurit ja raikkautta henkivät puut. 






Kuumuus, tavallista suolaisempi ruoka ja ehkä ne ruokajuomatkin saivat
jalkani turpoamaan pölkyiksi. Ei vaan malta olla kävelemättä.


Tätä liljaa kasvoi useissa puutarhoissa Transylvanian eri alueilla.
Osaako joku tunnistaa, ken on ?



Leivoksien hintoja katsoessa voi vaihtaa euroiksi (4.46 lei = 1€)


Hotellihuoneemme sängystä kuvattuna.
Kivat maalaistyyliset huonekalut.
Jokin ikkuna jossakin talossa,
osui kameraani.


6 kommenttia:

  1. Voi iik miten kaunis kaupunki! Ihana hotellihuone, vuoristo, ja Hollywood-tyylinen Brasov-kyltti vuoren rinteessä :-D
    Ihania nuo rakennukset, ja mikä sijainti kaupungilla vuorten syleilyssä.
    Olisiko madonnanliljaa (Lilium candidum) nuo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihastuin tähän(kin) kaupunkiin. Romanialainen ystäväni myös tunnisti Madonnanliljaksi. Sitä kasvoi kaikissa pihoissa!

      Poista
  2. Melkoinen peto tuo musta katti. Ja aivan ihanat sammaltuolit, sopisiko teidän sammalvuoteen viereen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurjan näköinen iso lintupaisti suussaan. Tuolit olis kyllä makeet!

      Poista
  3. Mitkä maisemat ja mitkä rakennukset, wau <3!

    VastaaPoista