happy halloween!

torstai 31. lokakuuta 2013

Muutama vuosi sitten reissasimme USAssa syksyllä, ennen Halloween-aikaa. New Yorkissa ihastelimme ensin kurpitsoja, mutta sitten Bostonissa osuimme vanhingossa aika mielenkiintoiselle omakotialueelle. Alueen nimi on osuvasti Mystic, kuten myös läheisen joenkin. Olimme aikas hämmästyneitä tästä paikallisesta puutarhakulttuurista!









 Hämmästyttävää oli myös se, miten alueelle päädyimme. Ajoin Bostonin keskustasta kohti ystävän kotia vuokra-autolla ja tapansa mukaan Husbend käytti navigaattoria. Ihmettelimme, että maisemat näyttivät oudoilta mutta jatkoimme matkaa, koska kiirettä ei ollut. Ensin kiinnitimme huomion mystisiin kadunnimiin mutta kohta alkoivat myös talojen koristelut ja puutarhat kiinnostaa. Haudat, avautuvat arkut, haamut, ja karmivat äänet. Olisipa hauska tietää, onko naapureilla jokin keskinäinen kilpailu, koska koristelut olivat niin tavallisia. Ja lopulta selvisi syykin, miksi alueelle ajoimme! Husbend oli vahingossa napauttanut via- toimintoa ja niinpä pääsimme mutkan kautta ystävän luokse. Melkoisen mukava sattuma tämä :)


Bostonilainen pysäköintitalon rahastaja.


Huomaan jälleen unohtaneeni laittaa keraamiset kurpitsalyhdyt ovelle. 
Meillä ei tätä juhlaa vietetä, paitsi reissua muistelemalla ja mustan kissan seurasta nauttimalla.

29 kommenttia:

  1. Aika hauskat viritykset, taitaa tosiaan mennä vähän kilpavarustelun puolelle!

    Meidän paikallislehdessä oli just juttua, että täällä Espoossakin on ainakin yksi piha, jota koristaa Halloweenina styroksiset hautakivet ja luut. Vaikka tämä ei mitenkään suomalainen juhla olekaan, niin minusta on ihan hauskaa, että sitä pikkaisen jotkut viettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin lukea netistä sen jutun, kun tulikin nämä kuvat mieleeni. Pikkasen viettäminen on kivaa, mutta en tajua kuka kaivaa puutarhansa hautuumaaksi tän takia ,)

      Poista
  2. Toivottavasti tuollaiset pihakoristelut eivät rantudu meille :)
    Minulla ei ole mitään Halloweenia vastaan, kaikki syksyn pimeyttä valaisevat juhlat ovat iloksi. Meillä ei juhlaa vietetä, mutta valoja voisi ripustaa enemmän iltoja valaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusen on mennyt överiksi tuo(kin). Valot on kyllä tervetulleita pimeään:) Ja onhan sullakin se oikea halloween-kissa!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nyt vähän harmittaa, etten selvittänyt juttua. Siis onko joku kilpailu. Varustelu oli sitä tasoa, kun meilläpäin huvipuiston kummitusjunassa.

      Poista
    2. Heh... tai sitten vaan naapureiden välistä kilpailua :D Eikös siellä kaikki ole niin suurta :))

      Poista
  4. Hui mitä pihoja! Tuollaisesta en niin välitä, mutta mustan kissan seura kelpaisi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mustan kissan kanssa juuri bloggailemme :)

      Poista
  5. Jenkeillä taitaa olla ylenpalttinen koristeluhimo :) Joulukoritelutkin ovat, noh, ylenpalttiset :D
    Mihin ihmeeseen nuo ihmiset tunkevat kaiken tuon tavaran säilöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylenpalttisuutta kaikessa ;) Hmm, siinäpä on hyvä kysymys, onko koristeille oma varastonsa. Ja mitä tekevät puutarhalle, johon kaivettu hautoja ja tehty hautakumpuja?

      Poista
  6. Siellä sitä osataan pistää överiksi kaikki. Onneksi ollaan täällä säilytty vähemmillä halloveenkoristeilla ;) Aikaisemmin on kyllä käynyt joitakin lapsia ovella kyselemässä karkkia, puettuna luuranko yms karmeisiin vaatteisiin. Nyt ei ole karkkia edes annettavaksi, mutta kurpitsoita kyllä on, pitää antaa niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva olla katsomassa, mitä sanoisivat kurpitsoista ;) Fanaattisuus on kaikessa niin syvältä.

      Poista
  7. Erilaiset juhlat piristävät ja katkaisevat vaikka tätä pitkää syksyä. Silti en ole niin kovin innostunut Halloweenista, sillä muiden kulttuurien juhlaperinteiden istuttaminen meidän kulttuuriin saattaa olla toisinaan vähän liiankin teennäistä. Ja kun ei ole enää alaikäisiä lapsia, juhliminen aikuisten kesken on vähän niin ja näin. Valoja toki tähän pimeyteen kaipaa lisääkin. Ja mikä ettei, joka haluaa juhlia Halloweenia, suotakoon se hänelle. Kaipa sekin on osa tätä globalisaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole meillekään tämä juhla juurtunut, ainoa rekvisiitta on keramiikkalyhdyt jotka usein unohtuvat kaappiin. Sinänsä tähän pimeen aikaan kaipaa kyllä valoa ja juhlaa.

      Poista
  8. Me ihmeteltiin niitä jouluvaloja kun lähestyttiin Manhattania. Joku poikkikatu pihoineen oli niiiiiiin ylenpalttisesti valaistu, että siinä meni varmaan meikäläisen kymmenen vuoden sähkönkulutus kertavilasulla :)
    Joku kilpailuhenkisyys siellä täytyy olla vallalla tässäkin asiassa. Suomalainen kateus varmaan tekis sen että joku riipis kaiken irtaimen pois - tai ainakin soittais poliisille että v***u kun naapuri häikäsee, ei voi nukkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeesti en tiedä, olisinko kovin innoissani jos naapurilla olisi mun ikkunan vieressä tuollaista rekvisiittaa ;) Ameriikassa on kaikki niin suurta!

      Poista
  9. Täytyy sanoa että melkoista rekvisiittaa! Ihan huippu tuo pysäköintitalon rahastaja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahastajaa suorastaan pelästyin, kun oli kaksi koppia ja tuollainen tyyppi toisessa luukussa vastassa. Taidokkaasti tehty ;)

      Poista
  10. OHO! Jenkkilässä vissiin tehdään kaikki täysillä ! :) Jestas..
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  11. Mikä uskomaton kokemus teillä! Tuossa on muistelemista sateenkaaren tuolle puolen;)

    (Mitä rempalle kuuluu? Meillä on entistä kauheampaa, kun sain lisäideoita ja sitten...Kerron EHKÄ myöhemmin kaiken blogissani;)

    Rauhallista Pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska sattumus, että tuolle alueelle ajauduimme. Olihan sitä koristelua muuaallkin, mutta ei tuossa mittakaavassa.
      Remontille kuuluu kiitos hyvää, ehkäpä jo huomenna esittelen vessaa vaikka vähän vielä puuttuukin.... Ja tietty Leena sun pitää kertoa :)

      Poista
  12. Kääks, miten kauheita pihoja ! Oon nähnyt niitä kuvia niistä yliammutuista jouluhässäköistä, mutta en noista. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nähtävyytenä ihan katsomisen arvoinen mutta ehkä en omaan puutarhaan ihan moisia virityksiä tekisi ;)

      Poista
  13. Huh, onneksi täällä ei olla noin innostuttu!
    Valoja pimeään syksyyn minäkin kaipailen enemmän.

    VastaaPoista
  14. Hui, tuo Bostonilaisen pysäköintitalon rahastaja on varsin pysäyttävä! :)

    Hyvää pyhäinpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikas vaikuttava tosiaan ja niin aidossa paikassa, että pelottavakin ;) Kiitos, käyn haudalla ja poltan kynttilöitä.

      Poista