terrakotta-armeija

tiistai 22. lokakuuta 2013

Pääsin tänään jälleen työkseni museoon, jo pitkään haaveilemaani Terrakotta-armeijanäyttelyyn Vapriikkiin. Upea näyttely, voisin yhteenvetää näkemäni. Erityisen kiinnostava myös siksi, että seuraava reissumme suuntautuu Kiinaan. Kuvia tuli kännykällä räpsittyä runsaasti, tässä makupaloja.


 Terrakottasotilaita on löytynyt noin 8.000 kappaletta, Vapriikissa on esillä muutama. Yllättävää on terrakottasotilaiden luonnollinen ja ilmeikäs ulkonäkö, ehkäpä myös suht suuri kokokin eli parimetrisiä nuo ovat luonnossa. 








Terrakotta-armeija valmistettiin massatuotantona, kuvasarjat näyttävät miten osat liitettiin toisiinsa. Hevonen on luonnollista kokoa, joten uunin piti olla hurjan iso.


 Haarniska on koottu kivenpaloista rautalangalla. Oikeasti kivet olisivat nuolista rikkoutuneet. Näitä haarniskoja löytyi muistaakseni satoja, sekä niihin liittyviä kypäriä viitisenkymmentä.

Hautaan otettiin palatsien lisäksi mukaan kaikenlaista maan päällä tarpeellista tavaraa, mm omat virkamiehet, viihdyttäjät sekä lihakarjaa.




 Nämä pienemmät henkilöt ovat  vielä vanhempia. Kädet olivat puuta ja nyt pois mädäntyneet. Mukana myös pari naishahmoa, luultavasti jalkavaimoja kun eunukki on mukana. Naisien iho on ylhäisölle tyypilliseen tapaan vaalea.

 











 Kuva haudasta, jonka sisältö on edelleen arvoitus.

33 kommenttia:

  1. Tuo oli käymisen arvoinen näyttely.
    Täytyy vaan toivoa, ettei ihminen ahneuksissaan lähde kaivauksia suorittamaan tuohon "kukkulahautaan", olkoon vaikka mitä kyseessä. Ei ihan kaikkea tarvi, eihän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaita näyttelyitä, mitä on tullut nähtyä. Aikas erikoista se on, että ei ole avattu. En oikein tiedä, mitä siitä ajattelis. TYökaverit kyllä kehoittivat mua ottamaan lapioita mukaan ;)

      Poista
  2. Toi näyttely on niin hyvä! Me ollaan jo usean kerran käyty ja poikasen synttäritkin vietetiin siellä; loistava lasten opastus, synttärisankarin huomiointi ja terrakottasotilaiden tekemishommat! Milloin lähdette? Ja mihkä päin?
    Sun työ on kyllä ihanaa tuolta (kin) osin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, mä en tiennyt että museollakin voi synttäreitä viettää! Näyttelyyn on päästävä vielä toisenkin kerran, Husbendin kanssa. Kiinaan lähetään 21.12 ja ekakohteena Chongqing.

      Poista
  3. Teitä odottaa siis Kiinan matka, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aikas täpinöissäni siitä seikkailusta!

      Poista
  4. Minunkin oli ihan pakko käydä katsomassa tuo näyttely kesällä. Hienoa, että tuollaisia ainutlaatuisia esineitä voi nähdä ihan Tampereellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli jo alkukesästä sovittuna tämä käynti ja niinpä pihtasin menoani, mutta pakkohan tuo on uudestaankin nähdä vielä ennen joulukuuta.

      Poista
  5. Kesällä vietin tyttäreni kanssa päivän Tampereella ihan tuon näyttelyn vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mikään ihme! Kannattaa kauempaakin tulla katsomaan :)

      Poista
  6. Niin harvinainen tilaisuus, että aion tuolla myös vielä poiketa ennen kuin loppuu, kauan ei ole enää aikaa. Mikä valtava homma tekijöillä on ollutkaan ! Ja aivan upeaa että työsi puolesta pääsit tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni 01.12 on vielä avoinna. Melkoisen suuruudenhullua meininkiä tuo on ollut.

      Poista
  7. Eka ajatus oli, että haluan tuollaisen hanhen puutarhakoristeeksi, mutta ei sotilaskaan olisi yhtään hassumpi portinvieressä! Erilainen puutarhatonttu :)

    VastaaPoista
  8. Mä olisin voinut ottaa kaikki ne eläimet meidän mökin pihaan :D Hienon näköinen näyttely! Olen jo vuosia halunnut käydä Kiinassa tai Japanissa, ainahan sitä voi haaveilla... Onneksi ainakin näkee sitten sun hienot kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidokkaasti on eläimetkin tehtyjä, yksi hevonen oli suorastaan naivistisen näköinen. Onkohan silloin jo tehty sarjakuvia? Haaveita pitää ihmisellä olla, joskus ne myös toteutuvat!

      Poista
    2. Hevosta en kyllä olisi ottanut, olisi ollut vähän liian massiivinen :) Ja ehkä olisin kelpuuttanut jonkun miehenkin :)) Olet oikeassa, ehkä joskus sitten... :D

      Poista
    3. Siellä oli pari pienempääkin hevosta, sellaista lipastokokoa ;) Ja miehiä tosiaankin joka lähtöön!

      Poista
    4. Hepat olis voinut laittaa sitten sisätiloihin :) Miehet olisin kyllä jättänyt ulos ;D

      Poista
    5. Parimetrinen mies oliskin makee etuovella ;)

      Poista
  9. Olipa taas mielenkiintoinen postaus. Kiitos.

    VastaaPoista
  10. Huikea näyttely huikeasta asiasta. Katsoin kerran telkkarista dokumentin, jossa kerrottiin terrakotta-armeijasta, sen löytymisestä ja oletuksista, miksi ja miten esineet on tehty. Paljonhan hahmoja on vielä kokonaan kaivamatta ja varmasti myös löytämättä. Teininä haaveilin hetken, että ryhtyisin opiskelemaan arkeologiksi, koska olen aina tykännyt historiasta. No, ei tullut opiskeltua, mutta terrakotta-armeijan tapaiset ihmeet kiehtovat.
    Milloin lähdette Kiinaan. Se on varmasti oikea unelmamatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinaan lähtö 21.12, joten joulu ja vuodenvaihde menee siellä. Kaikenmoiset erilaiset kulttuurit jaksaa kiinnostaa ja myös tälläiset maailamn suurimmat ihmeet. Terrakottasotilaita on löydetty n 8000.

      Poista
  11. Upeita. Näyttely taitaa loppua pian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla 01.12 viimesen päivän jos oikein muistan. Vielä siis ehtii!!!

      Poista
  12. Upeita kuvia terrakottasotilaista!

    VastaaPoista
  13. On tämä jotenkin ihan käsittämätön......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Näyttelyssä oli vielä kuvia isommista alueista, joista pystyi hahmottamaan määrän paremmin.

      Poista
  14. Tuohon näyttelyyn on mieli halannut, kiitos hienosta virtuaalikierroksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvilla on ollut katsojia !

      Poista