kasvua

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jossain kohtaa kesää melkein jo vaivuin epätoivoon, kun kasvihuoneessa ei mikään edistynyt mihinkään suuntaan. Nyt tilanne on parantunut ja toiveikkuus heräsi. Kuvat ovat viime viikonlopulta, olen senjälkeen tuon viidakon raivannut ja poistanut kaiken ylimääräisen, jotta tomaattini saisivat valoa!



 Tomaattini ovat laatuja Black Plum ja Black Cherry, kuvittelin niitä aivan mataliksi mutta toisin kävi. Nämä ovat ensimmäiset, itse siemenistä kasvattamani tomaatit. Voi kun nyt kypsyisivät!





Veljenpoika perinteisesti antaa mulle chilin taimia, tässä kypsymässä Bolivian Rainbow.
Pavut ovat Purpple Queen laatua, tänään ruokalistalla papuja ja pekonia.



Tampereella sataa. Taas.

27 kommenttia:

  1. Toivotaan paljon kypsiä tomaatteja!
    Meillä sateli aamulla reippaasti, mutta nyt näyttää vähän kirkkaammalta :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tomaattikuva, niin tuttu. Meillä muovikasvihuoneessa tomaatit ovat jo muutaman viikon ajan punastuneet ja mietin, mihin niitä voisi käyttää niin paljon kuin niitä kypsyy. Kyllä ne teilläkin kohta kypsyvät. Parhaillaan keitän kesäkurpitsa-tomaattikeittoa. Saa nähdä, maistuuko meille. Chilejä ei minulla olekaan, täytyy varmaan ensi vuonna kasvattaa niitäkin. Papuja (erilaisia kuin sinun) kylvin suoraan kasvimaahan eivätkä ne itäneet lainkaan. Pitäisiköhän niitäkin kasvattaa kasvihuoneessa, nehän ovat hyvin kylmänarkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi noi mun tomskut on niiin myöhässä! Sun keitto saa kuolan valuun mun leualle, niin tekis mieli kesäkurpitsakeittoa ;) Pavuilla pitää kait ainakin alkuvaiheessa olla paljon lämpöö. Mä laitoin ne kasvariin, kun kuvittelin tomaattieni olevan pieniä. No, tuli sit viidakko.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää satosi! Sadetta saadaan nyt täälläkin, on tullut aamusta asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huudan niille että kypsykää, kypsykää ja toivon vielä lämpöä ja aurinkoa!

      Poista
  4. Mahtavan väriset, nuo pavut ja hajuherneet!

    VastaaPoista
  5. Osanotto. Meilläkin sataa.

    Jos ei aurinko kypsytä tomaattejasi, ryhdyt etsimään ohjeita pastetuille vihreille tomaateille. (Ikävää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje ikävä. leffa huippu!
      Huomenna mun blogissa on jotakin teille ;)

      Poista
  6. Ompa sinulla tullut paljon papuja,kyllä ne tomatitkiin alkavat kypsyä Minun tomatit ovat jo kaikki kypsiä,olemme niitä jo popsineet kovasti. täälläkin on satanut rankasti koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papusaalis oli tosi hyvä ja tomaattejakin olisi reilusti vihreydessään. Tiedä häntä ovatko nuo mustat hitaampia vai kypsyvätkö kuten punaiset kaverinsa?

      Poista
  7. Mä oon iloinen Mansen sateesta :) Saa tynnyrit täyteen ja lepopäivä kivikkoprojektistani, polvet on muusina ja kaipaavat lepoa :) Uskon että vielä on kesää jäljellä, ja tomaattisikin kypsyvät sitten äkkiä kun pääsevät vauhtiin, usko vaan. Mahtavan väriset pavut, kaunista ! Raaskiiko niitä syödäkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, uskon, toivon! Mä poden lonkkaa kotona ja tykkäisin loikoilla puutarhakeinussa ja riipputuolissa mutta ei.

      Poista
  8. Onhan se sade hyvää, mutta liika on liikaa. Täällä sais jo riittää, kun on toista viikkoa tullut vettä välillä yöllä ja välillä päivällä. Tomaatit alkoivat kypsyä, kun jätin kastelua muutamaksi päiväksi pois. No nythän ne saavat vettä varmasti maastakin. mutta sama konsti ei näy punastuttavan paprikoita tai chilejäkö lienevät. Samassa kasvihuoneessa ovat molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mielenkiintoista. Mulla ei sateet paljon tomaatteihin vaikuta, kun ovat kasvarissa. Auringonpuute kylläkin. Mulla on chilien lisäksi muuten paprikaakin, Unkarin mustaa, mutta se on vielä vihreenä sekin.

      Poista
  9. Hurmaavan värinen tumma tuoksuherne sinulla...Ensi suvena aion keskittyä tuoksuherneisiin.

    Sinä onnelinen saat omakasvattamia tomaatteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivonmukaan saan ja vieläpä kypsinä ;) Tuoksuherneet on ihania, tämä onnistui nyt paljon paremmin kuin viimevuotinen, shampanjanvärinen.

      Poista
  10. Oletko jo napsaissut tomaattisi latvasta poikki? Ettei mene kasvin energiat uusien lehtien ym. kasvatukseen. Ja alimmat lehdet myös vaan pois rankasti. Se yleensä auttaa kypsymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri sellaisen raivauksen tein tuon viidakkokuvan ottamisen jälkeen. Olisi vaan pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta kun ei pystyny..

      Poista
  11. Vau kyllähän sieltä on tulossa vaikka mitä, meillä kesäkurpitsa ei jostain syystä tee lainkaan kurpitsoita, kukkii ihan hulluna, mutta ei silti, onkohan vika lajikkeessa vai pölyttäjissä, harmittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Mulla on suunnitelmissa laittaa ensi suvena kesäkurpistaa, nyt myöhästyin.

      Poista
  12. Ooh lalaa miten ihania! Mä oon päässyt jo herkuttelemaan mun parveketomaateillani <3 nams että osaa olla hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen! Voi kumpa nuo munkin tomaatit valmistuisivat.

      Poista
  13. Hieno sato tulossa!
    Noi pavut ja chili näyttävät ihanan avaruusruualta, toivottavasti väri hehkuu vielä lautasellakin.

    Jos tomaatit ei punastu, niin saat sitten paistella niitä vihreinä ;). Mutta kyllä toi hemmo niille antaa hönkäyksiä, ellei peräti käskyjä punastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri ei enää lautasella hehku, nuo punaiset kun muuttuvat keitettäessä vihreiksi ;) Toivoni asetan hemmoon, pakkohan tän kesän on vielä jatkua!

      Poista
  14. Hienoja papuja ja chilejä, ihanaa purplea väriä! Ja tomaateista tulee herkkuja, se on selvä. Kyllä tässä kelejä riittää vielä piiiiiiiiiiitkään. Tiks lukkoon.

    VastaaPoista