suunnittelua

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Perjantaina lennämme Englantiin! Ensin neljä yötä Lontoossa, sitten kolme yötä Gotswoldissa. Olen vuokrannut auton, joten jännitystä ei tule reissusta puuttumaan. Viimepäivät on suunniteltu matkaa.


Lontoossa on suunnitelmissa vierailla RHS Wisleyssä, jota Saila minulle suositteli. Siihen varataan koko päivä. Mukavan ajomatkan päässä on myös Kent ja Scotney Castle, 1400-luvulla tehty linna sekä romanttinen ja pittoreski puutarha. Jos aikaa ja jaksamista riittää, on helposti Lontoon metron varrella vielä Royal Botanic Gardens Kew. Lontoossa viivymme 4 yötä ja tietysti tapaamme myös Husbendin pojan, joka on siellä asunut  liki 9 vuotta. Lontoossa olemme käyneet melko monta kertaa, joten lukuisat nähtävyydet on koluttu.

Lontoosta ajelemme kohti Stonehengeä, joka ei enempää esittelyä kaivanne. Matka jatkuu mielenkiintoisten paikkojen (Bath, Bristol?) kautta kohti Cotswoldia ja perienglantilaisia pikkukaupunkeja sekä kyliä. Seuraavat kolme yötä majailemme Oxfordshiressä, Shipton-under-Wychwoodissa, jossa odottaa 700 vuotta vanha Village Hotel  The Shaven Grown. Hotelli on varattu viehättävän rupsahtaneen ulkomuodon perusteella, toivottavasti se ei ole ihan kamala.

Kuvat ovat Kew Gardens sivuilta, tilannetta maaliskuun alussa :)





35 kommenttia:

  1. Oi sinä onnen tyttö! Keväällä olisi ihanaa käydä Englannissa..

    VastaaPoista
  2. Onpahan upea matka teille tulossa!
    Toivotaan, että ilmat suosivat, jotta saisitte kaiken irti reissustanne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi pikkuisen olla lämpöisempää. Ja mielellään myös kuivaa, että pääsee kaikki puutarhat kollaan:)

      Poista
  3. Matkasuunnitelmasi kuullostaa suorastaan hurmaavalta!
    Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
  4. Onhan sateenvarjo pakattu??
    Jos on, niin sitä ei kuulemma tarvita :)

    Äkkihätänen veikkaus : mahottoman upea matka tulossa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just meinasin kirjpttaa, että en sitten varmaan pakkaa mutta tuo välttelytekniikka saattaisi toimia. Kovat on odotukset, on niin ihanaa hehkuttaa etukäteen!

      Poista
  5. Tilanne vaikuttaa erittäin lupaavalta :-)
    Jee, te meette Wisleyyn! Ja jee, koko päiväksi! Jee jee!
    Oon muuten asunut Cotswoldsissa, tai Cheltenhamissa siinä laidalla asuin, mutta työskentelin puutarhasuunnittelijana ja moni asiakas asui niissä pittoreskeissa pikkukylissä, joten seudulla tuli ajeltua ristiin rastiin. Scotney on oikein hyvä matkakohde! Tosin taitaa olla liian aikaista alppiruusuille. MUTTA maaliskuu taitaa olla kaikkein parasta aikaa kirsikankukille, Lontoossakin on monta katua joiden katupuina on kirsikoita, kannattaa suunnata sellaisille kävelemään ;-)
    Oikein hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sähän sanoit että Wisleyyn pitää mennä niin mehän mennään :) Mutta tuo oli yllätys, että just Cotswoldissa päin olet asunut, vaikka tiesin että Englannissa. Eiköhän siellä jotain katsottavaa löydy ;) Juu ja HusBEND lupasi että voidaan vaikka tuhat puutarhaa kiertää, hih-hih.

      Poista
  6. Saatte varaslähdön kevääseen, ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silläpä :) Kuvasatoa seuraa, varoitan jo etukäteen ;)

      Poista
  7. Ihanaa matkaa teille!

    Tuokaa hiukan kevätilmaa tuliasiksi,kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa matkaa, toivottavasti säät suosii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan ei kokoaikaa sataisi, että päästäisiin paljon kiertelemään eri puutarhoissa ja kuivin jaloin ;)

      Poista
  9. Mitä parhainta, virkistävää ja aurinkoista lomamatkaa teille minunkin puolestani. Toivotaan, että kun palaatte reissusta täälläkin olisi kevät jo pitemmällä.

    VastaaPoista
  10. Oih ja voih, ihanalta kuulostaa! Oikein mukavaa reissua! Ja tuokaa se kevät mukananne tänne meillekin ...

    VastaaPoista
  11. Oi ihanaa ! Mm. Kew ja Stonehenge ovat olleet mullakin haaveissa, niin jo odotan kuvia ja kuulumisia ! Toivotan turvallista ja upeaa matkaa, toivottavasti ilmat suosivat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista. Kuvia tulet taatusti saamaan, varo vain mitä toivoit ;)

      Poista
  12. Tiedossa on siis hieno kevätmatka. Oikein mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  13. Hieno reissu tiedossa, etenkin kun auto odottaa perillä. Meillä tämä oli yksi vaihtoehto, mutta jälleen kaksi viikkoa alpeilla vei voiton Britanniasta, mutta ei se saari sieltä mihinkään katoa.

    Mahtavaa reissua♥ Ja voi siellä sataakin, sillä kun olimme kaksi viikkoa Irlannissa, satoi joka päivä vähän, mutta joka päivä myös paistoi: Mitkä ihanneolosuhteet puutarhanpitäjälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä kun on Poika tuolla niin on välillä vaan mentävä katsomaan ;) Alpeilla oltiin muuten viimevuoden tammikuussa ja siellä oli jo mukavan lämmintä, toisin kun Englannissa nyt. Eiköhän viikkoon mahdu kaikenmoista säätä, ei sen sateenkaan niin väliä jos ei koko aikaa sada.

      Poista
  14. Voi, hyvää matkaa teille. Tekin menette sinne kevättä vastaanottomaan, kaiken muun ihanan lisäksi. Matkannehan alkaa kohta, jo ylihuomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula. Toivon kovasti, että kevättä siellä olisi. Viime vuonna oltiin pääsiäinen Roomassa ja siellä oli t-paitakelit!

      Poista