Paulan puutarha -paratiisi takapihalla

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kerroin aiemmin blogissa, että pidän kirjattoman helmikuun. En sentään kokonaan kirjoista luopunut, vaan keskityin puutarhakirjoihin. Helmikuu mennä sujahti niin nopeaan ja kirjoja riittää vielä reilusti, joten jatkan urakkaa. Ehkä en ihan koko maaliskuuta, mutta ainakin näin aluksi. Joudutte siis edelleen kestämään kirjapostauksianikin ;)

Paratiisi takapihalla oli aikoinaan kirja, joka jotenkin minulle sanoitti ja kuvitti haaveeni siitä, millaisen puutarhan itselleni haluan. Rennon, runsaan, rappioromanttisen, ilman nurmikkoa ja monenlaisia oleskelupaikkoja sisältävän. Ihan kuitenkin omanlaiseni, välittämättä eri trendeistä. Paula Närhi kertoo kirjassa oman puutarhansa vaiheista, puutarha muuntuu perheen mukana. Niinhä se kävi meilläkin, enää ei tarvita isoa nurmikkoa pallopeliin eikä aukiota tramboliiniin!




 Siitä, kun luin kirjan viimeksi taitaa olla pari vuotta aikaa. Huomaan siinä ajassa tapahtuneen paljon, olen istuttanut monta kukkaa ja puuta, tehnyt kivetystä ja kaikkea muuta. Kirjan fiiliskuvat eivät enää jaksa niin sykähdyttää, kaipaisin myös jotakin muuta. Tietoa. Sitä ei paljon tässä kirjassa ole, vain pintaraapaisuja. Sorry, Paula, olemme kasvaneet erillemme!



42 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! :)

    VastaaPoista
  2. Ei pöllömmän oloinen kirja kuitenkaan :)

    VastaaPoista
  3. Minä taasen en jaksa lukea mitään liian syvällistä tietokirjaa. Mun puutarhakirjassa pitää olla fiilistelyä, kaunnita ja inspiroivia kuvia sekä hoito-ohjeita, muttei liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään tykkää, jos pelkkää tiukkaa tietoa on vaan, mutta ehkäpä tämän olen niin jo puhki-ihaillut että kyllästyin ;)

      Poista
  4. Noiden kuvien perusteella kirja näyttää hyvältä inspiraation lähteeltä.

    VastaaPoista
  5. Kummasti ovat alkaneet blogaajien multasormet syyhytä;)
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  6. Nuo tuollaiset "runsaat" puutarhat on mun mieleen! Jospa mullakin on vaikka kymmenen vuoden päästä jotain tuon suuntaista, kun oikein tästä innostun... No jos ees yhden penkin saisin taas tänä vuonna uusittua (äidin avustuksella), ennen kuin alan niitä lisäämään :))

    VastaaPoista
  7. Inspiroiva paratiisi, minäkin pidän juuri tuollaisesta rennosta ja runsaasta. Tiedottomat kirjat eivät innosta minuakaan, fiilistely on kuitenkin joskus ihan riittävää, varsinkin jos kuvissa on persoonallisuutta ja niistä saa ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Näin se menee. Mutta kumma kyllä sadannella kerralla fiiliskuvista ei enää paljon irtoa ;)

      Poista
  8. Pitäisköhän tutustua tuohon paratiisiin vähän paremmin, se vois olla just semmoinen mun kirja kun kohta olen taas ihan sormi suussa...kauheesti kaikkea kivaa nätyiä tekis mieli, mutta kun en tiedä mitä ja minne...
    Onneks noita sisähommia saa vähä vähältä alta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo tsekata kannattaa, ehdottomasti :) Jos jonkinmoista ideaa pukkaa!

      Poista
  9. Heh, hauskasti kirjoitettu. Joku kirja voi olla tosi tärkeä juuri jossakin elämän vaiheessa, ehkäpä juuri avaamaan uutta projektia ja auttamaan sen alkuun. Vaikka Paulan kirjassa on kivoja kuvia ja ideoita, minustakin siitä puuttuu se pihvi, tai siis pitäisi sanoa, että suurimmasta osasta puutarhakirjoja puuttuu, ei tämä mitenkään erityisen huono ole, vaan päin vastoin oikein mukava ja inspiroiva kirja.

    VastaaPoista
  10. Näyttää tosi mukavalta kirjalta ja Paulahan on alan ammattilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paulan telkkariohjelmista olen pitänyt hurjasti ja tosiaan kirjakin oli se suuri rakkauteni aiemmin:)

      Poista
  11. Runsautta ja rappioromantiikkaa -kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmonen siitä joskus tulee, Pirkon puutarhasta!

      Poista
  12. Paratiisi kuulostaa juuri siltä, etää sellaisen haluaisin :) ja ensi kesäksi, vaan taitaa olla vielä työtä tehtävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle sopii, vaikka saisin paratiisini vaikka vasta seuraavana suvena ;) Ei tässä niin kiirettä ole!

      Poista
  13. Runsaus ja viidakkomaisuus viehättää muakin, ja sitä noissa kuviaa just on. Jos maksan kirjasta, haluan että siinä on jotain aikaa kestävää, jotain mihin haluan palata uudelleen. Mutta selvästi olet saanut kirjasta paljon iloa, vaikka nyt tulikin erilleen kasvamisen hetki :) Mikään ei ole ikuista, eikä ainakaan puutarha, sehän olis kamalaa jos puutarhasta tulisi joskus valmis ! Tykkään kovasti kirjavinkeistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiva kun tykkäät kirjavinkeistä kun nyt olen niitä urakoinut.
      Aikansa kutakin, kuten mainitsin niin tuo kirja on avannnut silmäni puutarhaelämälle ihan uudella tapaa ja se ei ole merkityksetöntä. Mutta imin sen jo tyhjiin ;)

      Poista
  14. Varmaan hyvä kirja Kuvien perustella ihanat kuvat,niin runsaat kasvit!♥♥

    VastaaPoista
  15. Kuvat tosiaan vaikuttavat hyviltä;ehkäpä sieltä jonkun idean voisi pihaansa poimia.

    Et muuten arvaa kuka huokaisi helpotuksesta,kun saimme pienellä ylipuhumisella,nuorimmaisen luopumaan jättitrampoliinista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ideoita sieltä kirjasta löytyy. Hih, voin kyllä arvata että sun koko puutarhasi huokaisi helpotuksesta ;)

      Poista
  16. Tärkeitä sanoja ovat rappioromanttinen, ei nurmikkoa, runsas, siimeksiä, paljon puita ja pensaita...

    Omakin mieli ja maku muuttuvat...Kuka olisi uskonut, että niin hurahdan köynnöshortensiaan ja kärhöihin.

    Ainakin valitsemasi kuvat ovat innoittavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nuo sanat iskevät suoraan munkin sydämeeni! No, johan mitä sitä kirjaa kuolasin kerran jos toisenkin, imin kyllä kaiken mahdollisen kuvistansa;)

      Poista
  17. Voi kuule, juurikin nurmikosta meilläkin on yritystä päästä eroon. Etupihalla. Mie kun en niin välitä sen leikkuusta.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meidän etupihan nurmikko kadotettiin muutama vuosi sitten ja takapihallakin on enää pikkunen pläntti jäljellä;) Kohta ei sitäkään!

      Poista
  18. Ehkei tietoa, mutta niin ihania tunnelmakuvia!
    Pikkuhiljaa meidänkin nurmikko vähenee, ehkä kuitenkin haluan hitusen sitäkin jättää jäljelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin pieni piha, että haluan kaikesta nurmikosta eroon ;) Tunnelmakuvat on tosiaan ihanat!

      Poista
  19. Hei minäkin löysin tieni tänne blogiisi, täytyykin oikein ajan kanssa lueskella myös vanhoja päivityksiäsi!
    Tuossa kirjassa on niin vallan ihania kuvia, mutta mitä enemmän kirjoja on tässä lueskellut, niin sitä enemmän alkaa kaipaamaan sitä rautaista tieto puoltakin, kauniit kuvat eivät vain riitä. Ja niitä erikoisuuksia sitä janoaa aina enemmän, mitä pidempään on jotakin juttua harrastanut. Toisaalta joskus taas on sellainen fiilis että haluaakin vain katsella kuvia ja juuri fiilistellä vaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Minna blogiini :) Kirjan kuvat viehättivät minua ensin kovasti, mutta kaipa sain niistä sitten tarpeekseni kun opin jo ihan ulkoa ;) Joskus on tosiaan ihana vain fiilistellä!

      Poista
  20. Mulla on tuo sama kirja, ja musta se on ihan ookoo, mutta lupaa liikoja: Paratiisi takapihalla, hmm. Se on tietty määrittelykysymys, että mikä kellekin on paratiisi, mutta musta tuo oli enemmän semmoinen hässäkkä takapihalla -tyyppinen piha. Se on omassa genressään oikein kiva, mutta ei mun käsitys paratiisista.

    Parasiitti takapihalla. Se olisi faktaa varmaan jokaisen puutarhakirjan nimessä. Aina sieltä yksi loiseläjiin luokiteltava öttiäinen löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hässäkkä takapihalla, hih -hyvä määrittely! Kuvissahan saa valita, mitä niissä esittelee ja voipi olla että tuo takapiha on hässäkkää. Ainakaan noista kuvista ei kokonaisuus oikein tule ilmi. Toivottavasti mulla ei oo parasiitteja oo;)

      Poista
  21. Moikka! Kylläpä netissä voi hakusanalla eksyä vaikka minne keskusteluihin! Kohta on uusi kevät ja sen omanlaisen paratiisin rakentaminen meillä kaikilla jatkuu. Hyvää kevättä kaikille, toivottavasti talvi jää tänä vuonna kokonaan väliin. yst tv paula puutarhatoimittaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Paula :) Mahtavaa, että olet löytänyt tiesi keskusteluun. Toivottavasti tapaamme TV-ruudun välityksellä pikaisesti!

      Poista