Värien lumoa puutarhaan

keskiviikko 27. helmikuuta 2013


Värien lumoa puutarhaan -kirja taisi olla jokunen vuosi sitten ViherPihan tilaajalahja, ainakin se on lehden asiantuntija-artikkeleista koostettu.

Keltainen tuo pihalle auringon. Lystikäs ja hyväntuulinen keltainen nostaa mielen maasta ja villitsee keväällä niin ihmiset kuin pörriäiset. Ympäröi itsesi keltaisten kasvien energiaa loitsivilla kimaralla ja sieppaa auringon säteet pihallesi.

Keltaisessa yhdistyvät ilo ja äly. Tämä väreistä kevein ja valovoimaisin uhkuu positiivisuutta. Keltainen saa ajatukset lentoon ja ideat sinkoilemaan. Se kutsuu hilpeään leikkiin ja pyyhkii pois apeuden. Kirkas keltainen rohkaisee ja valaa uskoa itseen ja tulevaisuuteen. Se on optimististen, uteliaiden ja aktiivisten ihmisten väri. Vaali keltaisia kukkia, kun kaipaat elämääsi aurinkoa.

Kirjassa kerrotaan kymmenestä väristä; keltaisen lisäksi punainen, vaaleanpunainen, sininen, violetti, oranssi, kirjava, hopea, valkoinen ja tummat sävyt saavat omat lukunsa. Jokaisella värillä on myös värioppi osio, jossa vinkataan miten värejän kannattaa yhdistellä toisiinsa. Malli-istutukset ohjaavat siihen, miten puutarha loistaa väreissä keväästä syksyyn. Sain hyviä kasvivinkkejä sekä goottipuutarhaan, että valkoiseen kuupuutarhaani.

Kirjassa on runsaasti kuvia, vieläpä oikein onnistuneita ja kaikissa kukkien väreissä! Bloggari sensijaan ei nyt kykene kuvaamaan, eikä juuri muuhunkaan koska kuume on ajanut petiin. Hiukan sentään jaksoin lukea ja kirjoittaa muistiinpanoja. Nolointa on, että en pääse aloittamaan uudessa työssäni perjantaina :(

30 kommenttia:

  1. Kirja näyttää houkuttelevalta!

    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tuo on ihan totta. Keltainen tulppaanikimppu keittiön pöydällä tuo auringon huoneeseen:).
    Parane pian! Tämä nyt liikkeellä oleva flunssa kuumeineen todella kaataa petiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaataa, en muista koska mulla olisi ollut 39 asteen kuumetta, huoh. Mutta nyt on ulkonakin aurinkoa:)

      Poista
  3. Voi, tauti tuli takaisin. Toivotan pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri. Mä kauheesti toivon, että nyt tämä tauti saisi koko alkuvuoden jatkuneen sairastelun loppumaan.

      Poista
  4. Mä en ole vuosikausiin tykännyt muista keltaisista kukista kuin keltaisesta kerrotusta tulppaanista - eikä sekään ole ollut se ensimmäinen vaihtoehto, mutta kummasti Lillan pihaan tuppaa keltaista "aurinkoa" vaan ilmestyvän :)

    Koitahan parannella itsesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös puutarhassa keltaista, mutta ei ihan joka paikassa, vain pimeämmällä puolella. Kiitos toivotteluista, Pepi.

      Poista
  5. Voi harmi millaiseen hetkeen tuli sairastus!
    Nyt juuri keltaista tarvitaan - lämmittävää, piristävää, parantavaa keltaista.
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila. Todellakin huonoin mahdollinen hetki. olisi pitänyt tehdä vanhassa työssä vielä perehdytyksiä ja itse perehtyä uuteen työhon, huoh.

      Poista
  6. Koeta parantua! Tuollainen kirja taitaa nytkin olla tyrkyllä, jos tilaa Viherpihan. Katselin vähän, tilaisko vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kirja on mielestäni harvinaisen hyvä lajissaan.

      Poista
  7. Mulla on just tuo sama kirja kirjastosta lainassa, eli samat on meillä intohimon kohteet tällä hetkellä, väriopit :)
    Parane pian ! Tänään on Mansessakin paistanut ihanasti aurinko, toivottavasti se piristää sinua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ompas hauska sattuma :) Täältä sängynpohjilta olen auringon kyllä huomioinut, se piristää!

      Poista
  8. ♥ aaaah, olen lumoutunut noista orvokkien väreistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on paljon muitakin lumoavan värisiä kukkia!

      Poista
  9. Minullakin on tuo kirja ja se antaa väritietoineen ja sommittelukuvineen paljon hyviä vinkkejä. Kuvien värit ovat onnistuneet ja kirjan lopussa oleva kirjavien kukkien osio oli mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo kirja....
    Vaikka mikään kirja ei saa minua tykkäämään keltaisista kukista!
    Leskenlehti on ainoa siedettävä :)
    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen nyt sattui olemaan ekana tuossa kirjassa, niin siksi pääsi esimerkiksi ;) Mun mielestä keltainen on joissain kukissa ihan must!
      Kiitos paranemistoivotteluista :)

      Poista
  11. Pikaista paranemista. Minä rakastan keltasta. Ihana kirja!

    VastaaPoista
  12. No voihan kökkö! Toivottavasti paranet nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Tosin uutiset eivät kovin hyvää lupaa, mies juuri sairastui kolmatta kertaa samoin kuin työkaverini ja muutenkin kaikki lähistöllä ovat sairaana :(

      Poista
  13. Kirja on minullekin tuttu, täytyypä ottaa taas esille katseltavaksi ja luettavaksi.
    Oi voi, parane pian. Ja onnea uuden työn aloitteluun sitten, kun pääset kuntoon.

    VastaaPoista
  14. Minullakin on tuo kirja, tilaajalahjana saatu. Harmillista, että sairastuit juuri uuden työpaikan alussa. Mutta kaipa ymmärtävät, ettei sairaudelle mitään voi kukaan. Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sille mitään voi, oon ollut niin kipeä ettei edes tarvinnut harkita työhönmenoa.... Hyvä, jos maanantaina pääsen. Kirjan hyvyys yllätti mut:)

      Poista