torstai 29. marraskuuta 2012

jouluhaaste


Olen ihan täpinöissäni, koska salainen toiveeni täyttyi ja sain tämän joulutunnelmahaasteen
 Suurkiitos Mamma N. Muistikirja- blogista.

Tykkään joulusta, tykkään paljon <3  Joululahjojen hankinta on kivaa, lahjojen antaminen on kivaa ja saaminenkin on kivaa ;)  Tykkään laittaa joulua kotiin; jouluvalot, perinteisiä joulukoristeita ja punaiset pitsipöytäliinat, naposteltavaa. Mutta en erityisemmin siivoile.

Useana jouluna on tunnelmaan virittäydytty Vesa- Matti Loirin joulukonsertissa, niin myös tänä vuonna. Aatonaaton leffakäynti on myös mukava, koko perheen perinne. Ja jos vaan Suomessa joulun olemme, Husbendin poika Lontoosta tulee meille pariksi viikoksi kuten tänäkin vuonna. Olen viettänyt monta joulua myös Unkarissa, kerran olimme Ghanassa sekä kerran Egyptissä. Töissäkin olen jouluina ollut. Joulu on ihana kaikkialla.

Jouluna meillä syödään sekä perinteisiä suomalaisia jouluruokia, että muita hyviä ruokia. Minun on ihan pakko saada rosollia ja lanttulaatikkoa sekä loimulohta ja lemoncurdia! Joulupäivänä me käymme vanhempieni luona, jossa on sukua koolla. Joulunpäivinä meillä on usein ystäviä vieraana, ja ruokapöytään sekä glögille ovat tervetulleita niin Suomalaiset, kuin ulkolaisetkin ystävämme.Intian ystäville on aina varalta alkoholitonta glögiä.

Jouluna katsotaan kotona leffoja, luetaan kirjoja, pelataan pelejä ja syödään herkkuja. Ulkoillaan, saunotaan ja ollaan vaan :) Ilman stressiä ja kiirettä, se on pääasia. Se on se juttu, mikä tekee joulun.

Nipsu jouluna 2009

Haasteeseen liittyvät kysymykset:

1) Lempijoulukukka: Amaryllis, tummanpunainen ja korkea! 
2) Joululaulu, joka virittää joulutunnelmaan: Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt syksyn lohduttomuus...
3) Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä: joululahjojen hankinta perheelle, jos olen Suomessa niin adventtitähtien laittaminen
4) Jouluntuoksu: hyasintti, pipari, joulutorttu, glögi, sauna, kynttilä


Joulun tunnelmahaaste lähtee eteenpäin: Katjalle, betweenland'ille ja Irmastiinalle



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

valaisua ja valoisia tunnustuksia


Eteisen kaksi kattoon upetettua tylsää lamppua olen tuunannut poronsarvilla.

Kookospähkinävalaisin on Egyptistä.
Pentinkin pallojalkaa himoitsin pitkään.

Afrikan lamppu on tehty kalvosta
Tunnelma ennen kaikkea, hää- ja perhekuva.


Pentikin Lapinkruunua vanhaa mallia, ystävä laittoi siihen myös sähköt.


Seuraavanlaisen tunnustuksen sain Kirjeitä Kartanonrouvalta -blogista, kiitos <3

"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu,mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomiota blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi ( 5 ) blogia (joissa alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivon, että annat eteenpäin viidelle seuraavalle suosikki-blogillesi tämän."
Kartanonrouva jatkaa; Minä lähetän tämän seuraaville niille saatesanoilla, että jos teillä on kauniita valaisimia, tai ehkä jopa suosikkilamppu, niin valaiskaapa meitä lukijoita niistä.

Siinä siis selitys valaisukavalkadille. Kaikilla kuvaamillani valaisimilla on myös tunnearvoa minulle. Ja kuten pimeistä kuvista huomaa, tärkeintä on se tunnelma, näillä ei tarvitse valaista;)


 

Valoisen tunnustuksen ja sen seitsemän kysymystä sain myös  Perennapuutarhurilta, kiitos aurinkoisesta sunshine award'sta <3 Olen kysymyksiin vastaillut hetki sitten täällä, kliks* ja täällä, kliks*

Tällä kertaa en tunnustuksia lähetä eteenpäin, mutta toivoisin valaisin-haasteen jatkuvan blogeissa! Ottakaa siis kursailematta haaste omaksenne, jaetaan valoa tähän synkkään vuodenaikaan ;)

tiistai 27. marraskuuta 2012

saunaonnea, osa1

Mä oon niin happy!, kun meidän saunan kiuas hajosi:) Toista vuotta kaapissa odotelleet saunavahat pääsivät vihdoin käyttöön ja uusi kiuas (se haaveilemani musta) on tulossa. Kelpaa sitä isukin hommailla, kun on assistentti aina mukana. Sormet syyhyää, kun tekisi mieleni olla mukana, mutta onneksi saan edes suunnitella -se sujuu sängynpohjillakin!



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

kuupuutarhan suunnitelmaa, lisävinkkejä kaivataan


Nettikuvista tehty kooste kuupuutarhaani suunnitelluista kukista on yllä. Aivan kaikista kukista ei ole kuvia, koska tein viimehetken muutoksia sipulien istutusvaiheessa. Marraskuun alussa hypertuffaan piilotettiin valkoisia ihanuuksia: Crocus 'Jeanne d´Arc', Hyacinthus ´Carnegie,  Narcissus poeticus var. recurvus, Narcissus Polar Ice 1936 sekä yksi narsissi lahjapussukka jonka nimeä en jaksanut lähteä kirjoittamaan sisälle ja toinen Unkarista tuotu pussukka. Helmililja, Jättilaukka ja yksi tulppaani Unkarista, jossa ihan hiukan lilaa valkoisen reunoissa pääsivät myös seuraan. Perennoista tähän siirtyi kolme taimea hyvin tummaa Tähkäkimikkiä vastaväriksi.


Netistä kun etsin tähkäkimikin kuvan tuohon ylle, huomasin että kasvi onkin paljon suurempi, kuin mitä odotin. Ei taida hypertuffaan mahtua? Tulppaanien, narsissien ja laukkojen sipulit on siis istutettu jo, samoin sormustinkukat. Valkoalpi, koristekärsämö ja Lilium longiflorum ovat vasta ostoslistalla.

Mitäs sanotte, armaat kanssabloggaajat? Onko hyviä vinkkejä mitä lisätä/poistaa?

Allaolevista kuvista näkyy, että alue ei todellakaan suuren suuri ole, vain pikkuinen hypertuffa laatikko. Oikealla  puolella olevaan perennapenkkiin laitan jotakin valkoisempaa jo tuohon hypertuffan puoleiseen päätyyn. Tai sitten siirrän tähkäkimikit siihen? Ja kuten kuvista näkyy, on tausta aivan vihreä tuijaisa. Mutta nuo elefanttiheinät ovat muuttaneet pois!


Pajuaidan edessä on omppopuun raato, joka saapi myös lähteä. Kaipaisin ehdotuksia, mikä pikkuinen puu sopisi tuohon?  Riippajalava? Tumma koristeomenapuu Malus royalthy? Tahtoisin ehkä magnolian, mutta liian vähän tilaa, eikö? Ja liian vaikea? Jokin valkokukkainen pikkupuu?

Puun ja betonimunan välissä on mietiskelypaikkani, musta vanha penkki. Nurmikko lähtee tuosta veks, joten siihenkin toivon maanpeitekasvien ehdotuksia. Väri on valkoinen, muuten olen kaikelle avoin. Hyvin tummakin olisi mieleeni...Tuohon paistaa aurinko aamupäivisin, päivän kovimman paahteen siivilöi tuijat.


Seuraavaksi pähkäilen tuota aluetta pajuaidan takana. Nurmikko siitä saa ekaksi poistua....


perjantai 23. marraskuuta 2012

hampaat kunnossa, selkä ei!


Hymyilevä, musta Béla kokeellisesti gif-kuvina. Béla itse kertoo elämästään tässä linkissä, kliks* Béla- nimen historiikki (ja muuta hassua) löytyy tästä linkistä, kliks*

Meikäläinen potee selkää oikein toden teolla. Olen ollut sairauslomalla koko viikon ja olen myös tulevan viikon, enempään en suostunut. Siinä meni monta kivaa juttua, kuten teatteripikkujouluni :( Selkä on jumissa kallonpohjasta pakaroihin asti ja hermot kiskovat lonkkia, reisiä ja pohkeitakin. Todella karseeta. Makaan selälläni nahkapalli jalkojen alla, jotta selkä saa huilata. Tai sitten on vähintään pitkulatyyny vasenta jalkaa kohottelemassa. Onneksi on netti, kasa kirjoja, puutarha- ja sisutuslehtiä, kissat, TV-ohjelmia tallessa ja ihana avustava perhe. Toistaiseksi viihdyn ihan hyvin.

Mutta arvontapalkinnot jumittaa edelleen kotona, tästä syystä.

torstai 22. marraskuuta 2012

kesän onnistujat

Valkoinen malva on hauska rauta-aidan ja puuaidan välissä.
Etualalla tummalehtinen korallikeijunkukka jaksaa kukkia.

Katja, Viherpiiperrystä ja muuta -blogista esitteli omat, sateisen kesän onnistujansa kesäkukista. Kuvia oli niin mukava katsella, että kokosin muutaman kuvan oman puutarhani yllättäjistä. Harmittavan vähän kuvasin kesäkukkia, siksi laitoin muutaman muunkin kuvan....

Liljat viihtyvät laatikossa. Tuo seurassaan oleva heinä on sensijaan arvoitus,
en muistanut siihen mitään siemeniä laittaneeni.


Tuijat ja nauhukset ovat pulskistuneet niin, että käytävästä on tullut kapea.
Punainen peruspelakuuni ilahdutti ja ilahdutti.
Uutuuskukka, musta petunia hurmasi loppukesänä.
Maurinmalvat.
Tumma ruiskukka kasvoi ja kukki hyvin, mutta jäi laatikossa muiden piiloon.
Hopeinen combo, tykkään kovasti! Hopeavitja ja hopeamaruna.
Uskolliset sammarit <3

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

arvottu on

Kiitos huikean ahkerasta osallistumisesta kaikille! Sain arvonnan myötä monta uutta lukijaa, tervetuloa kaikille ja toivottavsti viihdytte blogini seurassa myös jatkossa:)

Palkinnoiksi Kylpevä Kirahvi lahjoitti seuraavat saippuat:

Hajusteeton kookosmaitosaippua
Hamppusaippua
Mustikka-vaniljaherkku

Onnea voittajille! 


Omenankukka
Marietta
Essis

Ensimmäisen arvan omistaja saa valita ensiksi ja toisen arvan omistaja toiseksi jne... 
Valitkaa palkintonne pikaisesti, jos viikon sisään ei mitään ole voittajasta kuulunut, niin arvon uudestaan.

muoks* Omenankukka ja Marietta ovat saippuansa valinneet, Essikselle lähettäisin kuorivan hamppusaippuan, kunhan saan yhteystiedot!

ps. elämää ja elämyksiä löytyy myös facebookista, saapi tykätä.

maanantai 19. marraskuuta 2012

ja kissatkin lentäisi!

Päivittäinen kissojen retkikohde on makuuhuoneen korkean vaatekaapin päällys. Aikaisemmin kaapin päällä oli lista, ettei sinne päässyt mutta nyt tässä uudessa kaapissa yläosa on vapaa, jotta kissat saavat kiipeillä ja seikkailla. Kaapin päälle meneminen on kaikille hyvin helppoa, mutta Gebsun poistuloja jännittää koko perhe. Poika ehti nappaamaan tämän kuvasarjan :)

Nipsu ja Gebsu vaatekaapin päällä, Gebsu pelokkaana miettii, mistä pääsisi alas.
Hyppäisikö tästä edestä mamman sängylle....
..vai täältä kaapin sivusta tuohon lipaston päälle....
Uskaltaa, ei uskalla, uskaltaa...

Ja lentävä Gebsu. Kohteessa suurta
epävarmuutta; mamman kirjapinot.
Nipsun tyylinäyte,
kuten aina tarkasti kerrasta sängylle!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Akkojen joulu, osa 2


Tänään, Kädentaidot messuilla. Päädyin matkaan ilman Punapenaa, niinpä shampanjakuva on ystävältä saatu -kiitos Ch <3 Messuilut aloiteltiin seitinohuilla aamupäiväkänneillä, joiden vaikutuksesta budjetti täyttyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa kierrosta.....

Kivaa oli, erityisesti ystävien seura mutta myös kaikenmoiset kässyt. Esillä oli vanhoja tuttuja, mutta myös paljon uutta verrattuna viimevuosiin. Kissoille toin joululahjaksi pari lampaanpalaa, alakuvassa Béla niitä testaa puusohvalla. Puuhasteltavaksi ostin mustan himmelin tarvikepaketin ja vannoin, että jouluksi valmistuu!


lauantai 17. marraskuuta 2012

tunnustuksia ja arvonnan loppukiri!



Tämän tunnustuksen ohjeet menee näin:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle (8) bloggaajalle
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan
4. Kerro kahdeksan (8) satunnaista asiaa itsestäsi

~~~~


2. tunnustuksen lähetän eteenpäin seuraaville

3. ilmoitan!

4. olen hankkinut jo melkein kaikki joululahjat, saunan kiuas on rikki ja tahtoisin tilalle jonkin kivan mustan kiukaan, ostin kuitenkin uuden syystakin vaikka julistin rahojeni menneen kukkasipuleihin, mua ei pätkän vertaa kiinnosta nyt pihan talvikuntoon laitto,eikä juuri muutkaan kotihommat, tahtoisin vain maata selälläni ja lukea kirjaa kissat kainalossa, tai tuijottaa telkkaria viltin alle kääriytyneenä kynttilänvalossa punkkulasin kanssa.


Suvikummusta Marjalta
sain tämän haasteen ja tunnustuksen



1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Kiitos!
Kovasti tämä lämmittää mieltä♥

Lähetän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin


Vielä muistutus; blogissani on meneillään arvonta vielä ke 21.11 klo 21 asti ja samaan päivään saakkaa saat koodillani tilata Kylpevän Kirahvin ihania tuotteita alennuksella!

perjantai 16. marraskuuta 2012

eilen tätä....

... eli Pirkanmaalaista jazzia tunnelmallisessa Pyynikinlinnassa. Tänään jotain ihan muuta, ..lähinnä velttoilua kotihommia miettien. Vapaa viikonloppu ja vuoden perinteinen huipputapaus, Käsityömessut! Sinne sunnuntaina :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

loppumaton harmaus








                    Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.
Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.
Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.
Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.
Älä sano, no olkoon, jos voikukista
aletaan keittää heikoille keittoa
ja kissankelloilla halutaan soittaa
muurahaisillekin sapeli kouraan.
Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.
Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä tauko ennen loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.
Älä huokaa jos sinun on huudettava.
Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi
kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,
särkisi ikuisesti aran astiamme.
Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.

Tommy Tabermann

tiistai 13. marraskuuta 2012

kuusi kuvaa kesästä

Mökkipuutarhan Pirjo vippasi minulle erityisen mukavan haasteen, oikean marraskuisen harmauden, värittömyyden ja kosteuden vastaiskun. Kuusi kuvaa kesästäni, helppo olisi ollut laittaa vaikka kymmenkertaisesti ;)


....toukokuussa ihastelin uusia tulppaanejani, joita nousi kaikissa lempiväreissä..... ja istuttelin kesäkukkia....






...kesään kuuluu grillaus ja ulkona syöminen, sitä harrastettiin perheen kesken ja myös ystävien kanssa, kuva juhannukselta....



...puutarhassa pitää olla projekteja, viime kesän suurin urakka oli Upper east, eli keinun vierustan ja takusen liuskekivettäminen....



 ...kotimaan reissukohteista muistan Husbendin kanssa koetut ihanat puutarhat Kristiinankaupungissa ja Eijas gardenin, Wanhat talot Loviisassa, Leena Nion mosaiikit, Avoimet puutarhat ja Pilven piirtämän, Kenkäveron puutarhan ja mosaiikit, Pälkäneen strutsit, Jyväskylän Kissanviiksien herkut, Inkoon saaristomaisemat ja Laukaan Saraakallion, jossa kalliokiipeilimme henkemme uhalla. Kuvassa yksi vanhoista, tunnetuimmista kalliopiirroksista heinäkuulta.



 Kotiseudulta vielä Kangasalan päivä, ystäväni kanssa kiersimme Ukkijärveä (kuva alla) ja yksityistä kansallispuistoa, kävimme Pajutilalla ja lounastimme Aryanassa. Elokuiset helteet lämmittivät.


Tässä vielä Pirjon saatesanat haasteelle: Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty.

Lähetän haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:
Punatukka
Puutarhan Lumo
Elämää luonnossa
Elämää eri muodoissa
Onnea istuttamassa