sydämeeni joulun teen

sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Kaksi yötä jouluun. Eilen saapui Lontoonpoika ja höpöttelimme glögien ääressä aamuyöhön asti. Tänään nukuimme myöhään, mutta ehdimme sentään kuusen nostaa olohuoneeseen ja sitoa sen kiinni tolppaan. Ihan siltä varalta, jos joku saisi päähänsä kiipeillä ;)

Pispalan Haulitorni jouluvalaistuna.

Pispalan Haulitorni on haulien valmistukseen käytetty torni. Haulien teollinen valmistus alkoi Tampereella vuonna 1856 (toinen lähde: 1859), jolloin Pyynikin harjun etelärinteeseen rakennettiin matalahko puurakenteinen haulitorni. Kyseinen torni on myöhemmin purettu.
Nykyisen, 55 metriä korkean Pispalan haulitornin rakensi Oy K.Hjorth Ab vuonna 1908 Pispalan harjun pohjoisrinteeseen. Pispalan haulitorni on ainoa Suomessa jäljellä oleva haulien valmistukseen käytetty torni. Haulien valmistus tornissa lopetettiin vuonna 1972. Hjorth kertoi tehtaansa pystyneen tuottamaan 300 000 haulikiloa vuodessa.

Vesa-Matti Loirin konsertti oli vaikuttava, tosin maestron vointi huolestuttava. Laulaja saapui lavalle kahden muusikon taluttamana ja ääni ei aivan parhaimpiinsa yltänyt. Selkäni nippa-nappa kesti parituntisen istumisen.

Aatonaaton ohjelmaan meillä kuuluu perinteisesti elokuva, liput Hobbitiin on varattu ja ennen sitä käydään pizzalla. Toivon mukaan pääsen myös piipahtamaan joulutorilla ja toivon mukaan selkäni kestää leffassa istumisen!

25 kommenttia:

  1. Loiri on ollut aina mun ehdoton suosikki. Nuo samat asiat totesin pari vuotta sitten käydessäni hänen konsertissaan. Oli ihan erilaista kuin joskus aiempina aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorin karisma on niin suuri, että se kantaa. Mutta levytettyihin verrattu, tulkinta on kyllä aikas erilaista.

      Poista
  2. Jaksamisia ja ihanaa aaton aattoa :)

    VastaaPoista
  3. Pikkuinen tonttu hyppeli näin
    jalassa tossut väärinpäin.
    Pikkuinen tonttu huuteli:
    Tästä se joulu alkaa !
    Tip tap, huuteli näin:
    Tästä se joulu alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mulle tuli ihan pikkuinen Myrtti hyppelemässä tästä hauskasta runosta mieleen :)

      Poista
  4. Hauskaa leffailtaa, toivottavasti selkä alkaa rauhoittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katsotaan, pääsenkö lähtemään. Tajusin vasta kirjoituksen tehtyäni, että leffa on pitkä ja selkä huono...

      Poista
  5. Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Mukavaa joulua teille! Kerro sitten oliko Hobitti hyvä?

    VastaaPoista
  7. Rauhallista ja onnen täytteistä joulua teille ♥

    VastaaPoista
  8. Ihana traditio tuoa laffailu!
    Ja lontoolainen kotona, vau!

    Nautinnollista jouluololoa, selkäpoloa rasittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, se rentouttaa ja rauhoittaa aatonaaton:)
      Koko perhe koossa, se on joulu!

      Poista
  9. Toivottavasti pääset leffaan ja nautit siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin ja jaksoin jopa ollakin kun oli tempurtyyny mukana. Ja onneksi ketään istunut edessäni, sain nostella jalkani tuolin päälle, siitä tuli kohtuullinen pesä :)

      Poista
  10. Toivottavasti selkäsi kesti leffareissun ja pääsit myös joulutorille.
    Kukahan sitä joulupuuhun kiipeäisi??? Ei sunkaan kissat ainakaan.
    Herkullista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luvata, että minä en ainakaan kiipeä ;) Jolutori katsastettu, oikein jouluisessa ilmastossa ;)

      Poista
  11. ♥ Oikein Hyvää Joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Suloista joulun aikaa ja lepoa selälle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Selkä saisi luvan lepäytyä jo kuntoon ;)

      Poista