torneissa Tallinnan

maanantai 31. joulukuuta 2012

Merimuseo sijaitsee Paksu Margareeta tornissa. Katsottavana on  laivojen pienoismalleja, meritavaraa ja pienoismalli Estonia-laivasta. 1500-luvulla Tallinnan satama oli aivan linnoitustornin vieressä ja täältä tykkitornista valvottiin mereltä mahdollisesti tulevia vihollisia.
 




 Kiek in de Kök  on 50- metrinen torni. Kurkista keittiöön -nimi tornille tuli siitä, että sieltä pystyi kurkistamaan alakaupungin talojen keittiöihin. Kiek in de Kök oli keskiajalla yksi koko Itämeren alueen suurimpia tykkitorneja. Tornissa on museo, nyt alakerroksissa valokuvataidetta ja muissa kerroksissa Viron historiaa. Ylimmässä kerroksessa on huikeat näkymät yli kaupungin, kahvila ja jättipallo- kellona.
 




 

 





Tornista pääsee myös tutustumaan bastioninkäytäviin, tunneleihin jotka on rakennettu 1600- luvulla. Käytävissä on piiloiteltu sotilaita, vakoiltu, pidetty vankeja, varastoitu kaikenmoisia tavaroita, se on toiminut pommisuojana ja viimeisimpinä vuosina asunnottomat valloittivat tunnelit. Nyt osia tunneliverkostosta on siistitty ja avattu tutustujille, tunneleihin tosin pääsee vain opaan kanssa ja retki on etukäteen varattava.

 


Vaikka postauksen kuvat varsinkin täällä lopussa ovat melkoisen ankeat,
tahdon toivottaa kaikille mukavaa vuoden viimeisen päivän iltaa:)

26 kommenttia:

  1. Tallinna on aina yhtä huikea vierailukohde. Kuviesi vanha kaupunki on kuin sadusta. Iloista vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Sellainen kaupunki, josta aina löytyy jotain uutta :)
    Mukavaa vuoden viimeistä iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Enpä ole Tallinnan merimuseossa käynytkään, mielenkiintoinen paikka :) Kiitos samoin, mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia Tallinnasta. Laitan blogikirjoituksestasi suoran linkin keskiaikablogiini. Hyvää uutta vuoota 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, laita vaan Anna:) Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  5. Tallinnasta löytyy vaikka mitä, kunhan viitsii poiketa normituristimestoista hieman syrjemmälle.
    Oikein mukavaa vuoden viimeistä iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä me vielä edes poistuttu Vanhasta kaupungista;9
      Kiitos, Minna ja Myrsky!

      Poista
  6. Kiitos! Hyvää uutta vuotta sinullekin!♥

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia, tekisi mieli jo ostaa lippu Tallinnaan! Mutta noihin tunneleihin mua, ahtaanpaikan kammoista, ei saisi menemään!
    Kiitos blogistasi, on ollut ilo lukea vuoden tapahtumista.
    Kaikkea hyvää sinulle Uuteen Vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän tunnelit jännitti, mutta pystyin kuitenkin menemään.
      Kiitos samoin itsellesi ja Kiitos <3

      Poista
  8. Tallinna on todella kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Kauniita kuvia olet ottanut.

    Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja samoin sinulle, Leena :)

      Poista
  9. Kauniita kivitorneja, keskiaikaiset rakennukset ovat aina jokseenkin mielenkiintoisia. Ne ovat nähneet tuhansia tarinoita..

    Hyvää uutta vuotta Pirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ajatteleppa jos nuo muurit ja tornit osaisivatkin kertoa! Hyvää Uutta Vuotta, Pirjo :)

      Poista
  10. Tallinna on kyllä mukava paikka! Ja noissa vanhoissa linnoituksissa ja rakennuksissa on jotain kiehtovaa.

    Onnellista ja antoisaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  11. Hyvää uutta vuotta Pirkko!

    Mielenkiintoisia kohteita löytyy onneksi noinkin läheltä Suomea. Pitäisikin joskus ottaa taas suunnaksi,vaikkapa keväinen Tallinna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle :)
      Tallinna on kyllä mukavan lähellä, kun menee nopeilla laivoilla yli.

      Poista
  12. Hyvää ja onnekasta uutta vuotta Pirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruununvuokko. Hyvää uutta vuotta sinulle!

      Poista