tunnustuksia ja arvonnan loppukiri!

lauantai 17. marraskuuta 2012



Tämän tunnustuksen ohjeet menee näin:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle (8) bloggaajalle
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan
4. Kerro kahdeksan (8) satunnaista asiaa itsestäsi

~~~~


2. tunnustuksen lähetän eteenpäin seuraaville

3. ilmoitan!

4. olen hankkinut jo melkein kaikki joululahjat, saunan kiuas on rikki ja tahtoisin tilalle jonkin kivan mustan kiukaan, ostin kuitenkin uuden syystakin vaikka julistin rahojeni menneen kukkasipuleihin, mua ei pätkän vertaa kiinnosta nyt pihan talvikuntoon laitto,eikä juuri muutkaan kotihommat, tahtoisin vain maata selälläni ja lukea kirjaa kissat kainalossa, tai tuijottaa telkkaria viltin alle kääriytyneenä kynttilänvalossa punkkulasin kanssa.


Suvikummusta Marjalta
sain tämän haasteen ja tunnustuksen



1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Kiitos!
Kovasti tämä lämmittää mieltä♥

Lähetän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin


Vielä muistutus; blogissani on meneillään arvonta vielä ke 21.11 klo 21 asti ja samaan päivään saakkaa saat koodillani tilata Kylpevän Kirahvin ihania tuotteita alennuksella!

30 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksista.
    Hyvää pyhää sinulle!♥

    VastaaPoista
  2. Ihanan suoraan sanottu ettei kiinnosta muu kuin kirjan lukeminen selällään kissan ja punkkulasin kanssa :-D Noin sitä pitää, mitäs sitä kaunistelemaan!
    Mukavia ja juuri sellaisia hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkku nyt jäi tänään väliin, mutta muuten on mennyt velttoillen. Työviikko imi ihan kaikki voimat ja perhananmoinen päänsärky enteilee flunssaa...

      Poista
  3. Onnittelut tunnustuksista! Olipa varsin tyhjentävät 8 satunnaista asiaa. Aplodit sille:D

    Me kiitämme tunnustuksesta ja vastaamme kun joudamme. Mukavaa viikonlopunjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Onnitelut tunnustuksesta!Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tunnustuksesta! Palataan asiaan :)

    VastaaPoista
  6. Onnea tunnustuksesta! Mukavaa päivää Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Näillä keleillä sitä vois vaan kääriytyä filtin sisään sinne sohvan nurkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin olla siellä jouluun ja ehkä sitten herätä talviunilta ;)

      Poista
  8. Sulle olisi nyt sellainen haaste Saaripalstalla, joka edellyttää kenties juuri niiden kirjojen selaamista ja sitten myös sitä, että jaksat vähän aikaa istua kirjoittamassa asioita blogiin, ellet onnistu tekemään sitäkin maaten! Punaviinilasi ja kissat ovat omavalintaisia lisähöysteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooho, kylläpäs kuulostaa kiinnostavan haastavalta ;) Mä muuten osaan ihan helposti blogatakin maaten ;)

      Poista
  9. Onneaonnea, Pirkko, ja kiitos! Hauska kahdeksanosainen kertomus, mukavan elämänmakuinen :)

    VastaaPoista
  10. Pirkko, kiitos tunnustuksesta! Mieluusti otetaan vastaan.

    VastaaPoista
  11. Kiitos pirkko,virkisti kyllä mieltä tämä kovasti,täällä ei meinaa tauti taittua millään:)Kakkukupuasikin aloin vasta eilen virkuttelemaan,enköhän mä sen loppuviikosta jo postiin saa;)

    VastaaPoista
  12. Tuuliset Pojat kiittävät tunnustuksesta ja vastattu on. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Kaunis kiitos tunnustuksesta :)
    Nappaan sen mukaani ja jossakin välissä blogiinikin sitten.

    Eipä tuo piha oikein talvikuntoon pääse kun vettä ja vettä vain sataa. Ei innosta kummemmin kun ei kuivaa jaksoa ole nähty.

    Makoile siellä pehmosilla fällyillä kirjan kanssa ja anna väsymyksen ja velttouden saada sinusta tarpeekseen. Lähtevät sitten kauaksi pois eikä piitkiin aikoihin, toivottavasti, muista takaisin palata.
    Mukavaa marraskuun loppua sinulle ystäväin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :)
      Väsymys ei ollutkaan vaan pelkkää väsymystä, vaan kroppani on oikeasti kipeä. Koko selkä ihan romuna. Ei siis ihme, että kaikki oli niin hankalaa. Nyt vietän loppukuun saikulla, toivon että se auttaa :)

      Poista