arvonta ja puutarhan tarkastus

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012



Tadaa!
Kirja-arvonnan ratkaisunhetki on koittanut. Onnekkaat arvat nosti Poika ja onnelliset voittajat ovat:

1. IhanHelmee
2. Tiina
3. Myrsky

Onnea mahdottoman paljon! Jokaiseen pakettiin putkahtaa pikkuinen Rooma-bonus, joka toivonmukaan on kirjoista pitäville myös mieleen.

Nyt sitten etenemme niin, että ekan arvan saanut IhanHelmee saa ensin valita palkintonsa ja sitten toisen arvan omistaja Tiina valitsee ja  viimeisen kirjan saa omakseen kolmannen arvan Myrsky. Palkintokirjat näkyvät napissa tuossa oikealla ja arvonta-postauksessa on niistä kerrottu tarkemmin. Minuun saa helposti yhteyden sähköpostilla elamanimatkat@gmail.com



Puutarhassa oli tänään varsin keväistä, tosin herra Tarkastaja oli tyytymätön lumettoman alueen vähyyteen ja ilmaisi inhonsa kävelemällä kolmella tassulla ja huutamalla vastalausetta. Pakko oli kuitenkin päästä se tilanne itse toteaan....


13 kommenttia:

  1. Keväiseltä puuutarhassa näyttääkin ja Herra Tarkastaja itse näyttää olevan jo kesäkunnossa vaikka lunta maassa vielä onkin.
    Olipa mukava maanantaiaamun yllätys: Onnetar, tai se taisi olla tällä kertaa Onni kuka suosi meitä arvonnassa, olipa mukava yllätys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se olikin Onni. Hassua kun koitin eilen miettiä Onnettaren miesversiota, niin Onni ei tullut mieleeni, haha.
      Pakettisi on lähtövalmiina, kiikutan sen huomenna postiin.

      Poista
  2. Ihana onnenpotku:)Ja ihanat krookukset<3 ja puutarhatarkastaja<3 Mun päätarkastaja eli Leevi ei voi edes kuvitella astuvansa vielä ulos,ihan liikaa lunta kaikkialla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea sinulle! Voihan Leevi, kyllä sitä kai vähän voisi sulia kohtia katsastaa?
      Pakettisi lähtee matkaan huomenna!

      Poista
  3. Onnea voittajille! Ihanaa kun kevät etenee vauhdilla. Meidän maatiainen touhuaa innolla ulkona satoi tai paistoi. Mutta eihän tietenkään aatelisille sovi kastella tassujaan. Komea herra tarkastaja kuitenkin on ja se riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat on tosiaan aikas tarkkoja tassujen sa suhteen (yleensä) kun eivät vapaana ulkoile. Ja ulkoiluhäkissä on iso lautalattia, sielläkin voi ulkoilla kuivintassun, jos tosin myös märin ja maassa möyhityin.....

      Poista
  4. Onnea onnellisille voittajille! Luulin herra Tarkastajaa ensin oravaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Tarkastaja on muutaman kerran saanut kuulla pörröhännästään samansuuntaisia kommentteja.

      Poista
  5. Ja IhanHelmee:lle myös tässä tiedoksi, että paketti lähtee todenteolla matkaan huomenna, kun kkiikutan sen postiin. Nyt on jo pakattuna!

    VastaaPoista
  6. Iloiset onnittelut onnellisille voittajille!!!! (kiroilee kuitenkin täällä kun ei osunut kohdalle) Kommee on tarkastaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypi joskus tossa uusia tempaus ;)

      Poista
  7. Onnea onnellisille voittajille! Onnea vaikka vähän harmittaakin...
    Oikein ovat keväisiä kuvat! Onkos teidänkin kisuliineilla kovasti kevättä rinnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä rinnassa on varsinkin Herra Tarkastajalla, joka ulkoili myös tänään suurella innostuksella. kaksi lyhytkarvaa tyytyvät keväistyvän ilman haisteluun.

      Poista