puutarhakierros parin päivän takaa sekä perheen rennoin henkilö

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Puutarhan kevätkuntoon siistiminen etenee täällä verkkaisesti, kroppani ei nyt kestä suururakoita, joten puuhastelen pienissä paloissa. Mikä parhainta, Husbend on aktiivisesti mukana kaikessa ja puolen tunnin sessiolla saa näkyvää jälkeä kahden tekemänä. Tarkoitus on lisätä uutta multaa, siksi olen lehtiä jättänyt ihan rauhassa paikoilleen.

Krookuksia on nyt monissa väreissä

Lumikellojen taustalla skillameri

Esikoista näkyy lupaus

Aurinkoisia krookuksia

Tummaselja on hengissä, isot silmut jo pullottaa

Maksaruohojen nousevat ruusukkeet ovat niin kauniita

Aurinkoa ja varjoa, etualalla kivikkopuutarha Saan Diego

Poimulehdet kääriytyvät päivä päiviltä suuremmiksi, risulintu vartioi

Gebsu tarkkailee laatua. Joku fiksumpi olisi kuvannut tuo kukkapenkin
vasta siivoamisen jälkeen

Puutarhahommien seuralaiset, Gebsu ja Béla


Perheen rennoin henkilö on tässä <3 Jesse

28 kommenttia:

  1. Näissä kevään ensimmäisissä kukkijoissa ja mullasta tunkevassa vihreydessä on suorastaan taikaa. Sitä vaan jaksaa ja jaksaa ihmetellä ja ihastella.
    Vuosi vuodelta kukkapenkkien rapsuttaminen jää vähemmälle ja aina sieltä kaikki kivasti nousee ja toisaalta rikat ja korret katoavat.
    Ihana Jesse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät tämä kasvun ihme on uusi, ihana näin! Totta, ehkä isäkin tuonut vähän rentoutta otteeseen.

      Poista
  2. Maksuton ruusukkeet on suloiset.
    Ihanasti alkanut kukoistaa puutarha.
    Ja Jesse on kaikkein kukostavin 💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessen kukoistukselle ei näy loppua <3 Maksaruohot on niin mun lemppäreita, niitä onkin montaa laatua. Kevät <3

      Poista
  3. Sieltä se kevät puskee!
    Jesse ymmärtää, että jonkun pitää rentoilla kun muut raataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on vähän jumahtanut, mutta silti uutta ihanaa onneksi puskee. Jesse osaa relata.

      Poista
  4. Kevätkukkijoissa on taikaa, kuten Between osuvasti tuolla aiemmin sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen kerran lupaan itselleni, että lisää tätä.

      Poista
  5. Oli Pirkko ihana tutustua, olet aivan valloittava persoona <3

    Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen ihan pikkiriikkinen ikävä vanhaa pihaa, mutta toisaalta nyt mulla on aikas lailla enemmän vaikutusvaltaa uuden kodin pihan laitossa. Jostain saisi vain ne ideat putkahdella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuija, oli kyllä ihana tavata <3
      Jos sitä ajattelen, että saisipa aloittaa puutarhan ihan tyhjästä, mutta en tiedä olisko se oikeesti sitten mukavaa...

      Poista
  6. Tähän aikaan vuodesta puutarha availee vasta silmiään. Miten hieno pihasi onkaan, kun täyteen loistoonsa pääsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivipihan siivoomista vielä riittää, mutta mihinkäs tässä olisikaan kiire.

      Poista
  7. Mitäs puutarhuri nyt noin rennosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhuri on erikoistunut sisäkasveihin ;)

      Poista
  8. Jessellä on justiin täydellinen rentouden taso. :D

    VastaaPoista
  9. Kevätkukkijat ovat niin ihania ja kuinka sitä ensimmäistä piippoa niin ikävöikään kunnes se putkahti maan pinnalle, ihastuksen määrä oli uskomaton - kevään odotus malttamatonta!

    Jessellä on oikea asenne, upea kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä kaiken kasvavan arvo on huikea. Ihanaa elää tätä aikaa nyt!

      Poista
  10. Hienot kuvat!
    Ihanat krookukset!
    Meillä krookukset on jo kukkinut.
    Ihana Jesse kissa!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä krookukuksia vielä riittää.
      Jesse kehrää kiitokset.

      Poista
  11. Jesse muistuttaa, että kaiken ahertamisen ohella pitää muistaa myös levätä ja nauttia kevätauringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesse osaa ottaa levon kannalta. Toista olisi, jos sisäkasvien kanssa häärättäisiin.

      Poista
  12. Ooh mikä rento suloisuus <3 Oskulta terkkuja <3

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Et saa! Mutta tuu meille mua rapsuttaan ♡

      Poista