Pariisilaiselämää, Delacroix museo ja ostosreissu

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Pariisissa on varaa valita, mihin museoon haluaa tutustua. Valitsin yhdeksi kohteeksi Eugène Delacroix -museon, koska tämä kotimuseo sijaitsee kivalla alueella ja lisäksi tässä on puutarha. Tämä museo on osa Louvrea, jossa en nyt käynyt kun olen siellä aiemmin jo kaksi kertaa vieraillut. Delacroixin kuuluisin työ lienee Vapaus johtaa kansaa, vuodelta 1830. Maalaus sijaitsee Louvressa, tähän nappasin kuvan wikistä.


Museon sisäänkäynti sisäpihalla
  Ja mikä viehättävä suojaisa puutarha!

Oikealla näkyy ateljeen nurkkaa



Romeo ja Julia
 Öljyväri, akvarelli ja pastellimaalausten lisäksi museossa on näytillä piirustuksia, kirjeitä sekä henkilökohtaisia tavaroita kuten Afrikan matkan tuomiset. Delacroix oli hyvin tuottelias taiteilija, kuolemansa jälkeen 9000 teosta myytiin huutokaupalla.






Tässä vielä ateljé-rakennus, johon myös pääsi tutustumaan.


Ja sitten sitä kivaa ympäristöä,
tässä vielä museon sisäpihalta (yllä) ja lähikorttelista (kuvat alla).



 


 Kävelin myös Bellevillen nurkilla ja ihailin mm vihanneksia.

Mikä on tuo tumma keskellä?


Loput kuvat on sitten illasta, jolloin lähdin ostoksille. Metroilin Forum des Hallesin ostoskeskukseen ja tarkoitus oli vielä siitäkin jatkaa matkaa toisaalle. Hetken vilinässä pyörittyäni (metroasema on maailman vilkkain), ajattelin napata välipalaa ja huomasin että lompakkoni on kotona! Siis hotellissa. Muistin onneksi nähneeni lompakon sivupöydällä. 

Katselin vielä muutamia liikkeitä, kunnes alkoi lähentyä treffiaika Husbendin kanssa. Hyppäsin metroon ja vaihtopysäkillä ihmettelin ensin että olin ihan yksin vaikka oli ruuhka-aika. Huomasin sitten, että isot plakaatit kertoivat jostakin liikenteen keskeytyksestä. Mitään muuta en ymmärtänyt, mutta päivämäärä täsmäsi ja kellonaika läheni. Hetken pyörittelin pahimpia mahdollisia uhkakuvia päässäni ja paniikissa juoksin äkkiä toiseen suuntaan menevälle pysäkille. Mulla oli enää yksi metrolippu ja kuvittelin miten olisin kohta rahatonna Pariisin yössä. No hö, hetken kuluttua olin jo Husbendin halauksessa ja turvassa kotinurkilla Tolbiacissa.

Pont Tolbiac
 Meidän kadun bistrot oli vielä suljettuina, kun kello ei ollut kuuttakaan. Käveltiin eteenpäin ja johan löytyi yksi paikka, jossa tarjoiltiin meikäläiselle ruokaa. Lohta en ehtinyt kuvaamaan, mutta tässä jälkiruoka "marenkisaari custardissa".


Loppuilta oli sateinen, oli ihan kiva lämpimästä katsella kadun vilinää.
 Kotiin käveltiin minimarketin kautta. Alla kuva ostoksista, jotka maksoivat yhteensä kympin. Roséviinin hinta oli alle 2€, se oli silti hyvää.


Pariisin keskustan metrokarttaa

12 kommenttia:

  1. Oot rohkea nainen!
    Ihana museon puutarha, hienot muodot.
    Romea ja Julia- maalaus on hyvin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vaikka meinas mennä pupu pöksyyn ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Pääsin mukaan kauniiseen tunnelmaan .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit tunnelmiin mukaan Bikke :)

      Poista
  3. Olet rohkea kun uskallat yksin liikkua Pariisissa! Minä olen aina vähän paniikissa isoissa paikoissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun toinen vaihtoehto olisi nököttää hotellissa klo 9-17.30 yksikseen, on kivempi lähteä liikkeelle. Eikä mulla mitään hätää ollut!

      Poista
  4. Ihania nämä matkakertomukset, tykkään kovasti. Varsinainen seikkailijatar olet!

    VastaaPoista
  5. Kiva päästä museoon, jossa en ole käynyt, enkä kenties koskaan pääse käymäänkään. Reissussa tuppaa tulemaan välillä vähän pelottaviakin kokemuksia, mutta onneksi useimmille saa jälkikäteen nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pian mua jo nauratti, kun menin metrolla kotisuuntaan. Kiva, että löytyi sulle käymätön museo!

      Poista
  6. Viimeinkin löysin instagramista blogiisi asti. <3

    Tulen jossakin vaiheessa ajan kanssa katselemaan vanhempiakin postauksia, nyt tutustuin vaan matkakertomukseesi. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kiva kun löysit Krista ♡
      Ihan samat sanat, tulen ajan kanssa mäkin.

      Poista