keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

kasvihuoneen herkut

Pienen rivaripihan puutarhaan ei suurensuurta kasvihuonetta mahdu, mutta pikkuinenkin tuo valtavasti iloa. Nyt kukassa puutarhabloggarien kesäkuun tapaamisen tuliaiset, Sailalta saatu erikoinen keltainen ja Marjalta saatu kaunis vaaleanpunainen, jossa tummarinkulaiset lehdet. Voitte arvata, että nämä ovat nyt mun lempipelargoniat.




Tomaattejakin joskus saataneen. Toinen taimi jo lupaa. Odotan vesi kielellä.



 Näillä ensiapuvihreillä me pärjätään.


 Paprikaa on myös kaksi taimea ja toinen antaa vahvan lupauksen. Husbendin herkkuja nämä.

 

 Kesäkurpitsa on tehnyt jo monta alkua ja vieläkin pukkaa kukkaa.
Näitä saisi tulla vaikka kuinka paljon!

 

Myöhään meni taas, kunnes koneelle ehdin mutta hälläköväliä, kun ei tarvitse aamulla herätä. Mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa toivottelen ja hyppään John Irvingin seuraan.

6 kommenttia:

  1. Pienen hyötytarhan sadolla ei ole kummoistakaan rahallista merkitystä, mutta itse kasvatettu maistuu vain niin mahdottoman hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tappiolle jäädä vahvasti näillä kasvatuksilla, mutta se fiilis kun voi napata suuhun omasta puutarhasta on sen arvoinen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllähän nämä jotenkin tavallista paremmille aina maistuvat, lieneekö vain tunnelmaa :)

      Poista
  3. Minäkin odottelen kieli pitkällä kesäkurpitsoita, nam!

    VastaaPoista