kissakohtaamisia näytelmissä

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pitkästä aikaa, monen monen vuoden jälkeen, suuntasimme eilen Pirokin kissanäyttelyyn. Aivan ulallahan sitä tavoista oli, hädintuskin muistin että itämaiset on neloskategoriaa ja sinnehän sitä ensin piti suunnata! 

Pongattiin Gebsun kasvattajat ja muutamia heidän kasvattejaan.  Tämä punainen pitkätukka IC Jalecat's Quasimodo aka Mokoma sulatti heti meidän molempien sydämet. Salainen tavoitteeni olikin, että Husbend hieman lämpenisi kissakokoelmamme lisäämiseen.


 Kuvaamiskriteerinä verkkohäkki sekä kissan näkyvilläolo. Muoviseinäisistä esittelyhäkeistä kun on ihan turha koittaa kuvia räpsiä, vaikka asukas olisi kuinka ihana!











Mukavaa oli pitkästä aikaa.

Tänä aamuna kotona vihdoin odotettu The Tapahtuma. Kissa kiipesi kiipeilyseinälle, mutta Kuka olikaan tuo Rohkelikko? Arvaatko? Siitä kerron lisää myöhemmin.

Äitienpäivä on sujunut leppoisasti, Pojalta sain kortin ja puhelun, kissoilta jättikokoisen hortensian ja ravintolassa nautiskelin mm grillikuhaa ja parsaa. Puutarhaa vähän rapsuttelimme siistimmäksi ja muutamia istutuksia tein. Mukavaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille, mummuille, kissamammoille ja muille <3

32 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia! Hauskat korvat tuolla yhdellä minkäliemerkkisellä kisuliinilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla American curl tuo kiharakorvainen hassutus. Ihania kaikki!

      Poista
  2. Ennen Juustoa tuli käytyä kissanäyttelyissä, kun vanhemmillani oli lyhytkarvainen brittikissa. Nyt on parempi pysyä poissa, kun alkaisi vain tehdä mieli lisää kissoja. Juuso-seniori ei tahdo millään sietää muita kissoja samassa taloudessa. Kokeiltu on, sekä pentua että aikuista kissaa. Hermot meni siinä sähinässä ja tappelujen nujakoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Juuso, eipä olis hänestä uskonut! Brittejä ihmettelimme, on sellaset posket jotka näkyvät takaapäinkin -vähän eri luokkaa kuin meidän puikulanaamoilla ;)

      Poista
  3. Voi miten jännittävää, kuka se oli?? Kauniita kissoja näyttelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän täytyy vielä jännitystä pitää yllä ;) Kaikkihan nuo kissat ovat kauniita, ensi kerralla varaan enemmän aikaa ja katson ihan rauhassa. Ehkä myös uskaltaudun kuvaamaan rohkeammin.

      Poista
  4. Näyttelyissä käy kauniita ja kilttejä kissoja. Olisiko kuvissa ainakin Pena A, neiti C ja itämaisia kissoja. Kiva kuvavalikoima eri roduista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, laitoin vain väärän nimen. Kyllä Cinna tunnetaan.

      Poista
    2. Molley hienosti bongasit Penan ja itämaiset! Voi että, nyt kotona kun katson kuvia niin harmittaa kun en enempää kuvannut. Haastetta ensi kerraksi!

      Poista
  5. Ihania kissankuvia olet räpsinyt. Pitäisikin joku kerta kierrellä enemmän...Miten muuten arvioit salaisen tavoitteen toteutumista? Enkä kyllä osaa arvata rohkelikkoa ilman "lajitteluhattua". Jään siis odottelemaan uutisia tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla on mullakin enemmän aikaa ja koitan myös tehdä tutkimustyötä etukäteen. Salainen tavoite eteni, Husbend suuresti rakastui postauksen ylimmäisessä kuvassa komeilevaan kissaan. Ja lisäksi kissaihmiset kertoivat, kuin monella muullakin on useita kissoja. Ja vielä sekin tuli läpikäytyä, että ainakin hiekkaboksiduuni kuuluu miehelle :) Rohkelikkoa ei ihan vielä paljasteta, sori vaan.

      Poista
  6. Kyllä taloudessa on aina lisää tilaa yhdelle kissalle;)
    Mutta ken oli teidän kolmikosta rohkein...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikakin ehdotti kun muutti pois, että otettais kissa tilalle ;) Rohkelikkotietoa vielä pihdataan...

      Poista
  7. Aikamoisia söpöläisiä ja komistuksia noissa näyttelyissä kyllä kohtaa! Minä väitän, että se oli Bela!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kyllä hiukan, kun teidän namuista ja suloista kissaa ei ollut näytillä ;) Jaahas, Bélalle täällä ääni :)

      Poista
  8. No onpas Pena sen näkönen, että jotain jännää on näkyvillä...
    Mä luulen kanssa, että Bela on ekana käyny seinällä.

    VastaaPoista
  9. Gebsu kiipesi hyllylle, aivan varmasti kiipesi!! Ihania kissoja ollut näyttelyissä <3

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat, jotka tulvivat muistoja parinkymmenen vuoden ajalta, kun olimme menossa mukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti, se on kyllä ihan omanlaisensa maailma.

      Poista
  11. Voi kuinka onkaan nätin värinen tuo Mokoma <3

    VastaaPoista
  12. Mikä ihana söpöläinen tuo naku, tai ainakin melkein naku! <3 tänne tuollainen kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin näyttelyssä rotukuvausta, että nauku ei olekaan naku vaan omaa untuvan!

      Poista
  13. Kissat ♥ Monta kissa kotona ♥ Onnea siis käännytystyöhön ;)

    Meiltä äänä Belalle, kanssa.

    VastaaPoista
  14. Kun kävit kiittelemässä tiedosta, niin mistä tiedosta. Ei siinä kauheasti ollut tietoa, että pömpeli oli kaupanhyllylta :D Mutta josko bongasit toisesta kohdasta, että kauppa oli jago24.de, niin hyvä (jos se ikäänkuin kiinnosti). Ohhoi, olisin voinut sen tietysti hetikin sinulle vastauksessani vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kuvittelin tietäväni siitä saksalaisuudesta, mutta empä olisi todellakaan tiennyt. Kiitos täsmennyksestä :)

      Poista