kotiseuturetki eli polttarit pitkän kaavan mukaan

lauantai 12. heinäkuuta 2014





Muutama tuokiokuva viimeviikonlopun polttareista, näin hääpäivän kunniaksi. Tänään siis kaaso hikoilee ja juhlimme puoleen yöhön (kunhan nyt ensin pääsisin nukkumaan). Viimepäivät meikäläistä on kiusannut  vatsapöpö, jonka toinen kaaso antoi viikonloppuna siskonpetissä. En ole kovin kiitollinen ;) On ollut veto poissa, mutta nyt olotila on jo kohtuullinen.

Mutta polttariasiaan, perjantaina kurvasimme Tampereelta Akka-kolmikkona morsian sekä me kaksi kaasoa kohti itäistä Suomea. Morsian sai päähänsä kukkakruunun ja käteensä kuohuvaa, musiikkina soi kaikenlainen naimisiinmenomusiikki, jota olin viikonvarrella koostanut. Ensin vanhempien luokse visiitti, sitten paikallisagentin luokse majoittautumaan. Lauantaina morsiamen aamu alkoi mm kuohuvalla ja croissanteilla, ohjelmaan kuuluivat myös päiväunet. Tusinan verran naisia ympäriä Suomea ja Eurooppaa kokoontui paikalle ja ensin ruokailimme. Sitten siirtyminen rantasaunalle, josta nämä tunnelmakuvat ovat. Saunnalla ensin Korkkarit kattoon -kipale, johon morsian oli ohjastettu pukeutumaan korkkareihin. Ja kuohuvaa laseissa tietysti.

Morsiussauna valmisteltiin yhdistellen perinteitä ja modernia ajattelua. Kaikki vuorollaan vihtoivat morsiamen ja selkä pestiin yhdessä suolalla ja jauhoilla, hiukset kananmunalla. Vilvoittelun aikana morsian kiersi saunaa ja jokaisella kierroksella luopui vanhasta heilasta. Monenmoista loitsua ja onnetoivotusta kuulimme. Lopuksi me kaasot pesimme morsiamen laventelisaippualla ja sitten hän sai saunatuvassa laventelisen jalkahoidon ja lakkauksen.

Syötävää ja juotavaa oli monenlaista ja mukavaa yhdessäoloa. Ikimuistoinen ilta! Sunnuntaina palasimme sitten kotiin, silloin toinen kaaso oli jo sairaana....



Nyt vielä viimeistelen puheen ja laitan Husbendin nukkumaan.
Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu The Häissä hienosti loppuun asti. 
Mua jännittää hurjasti ja ihanasti. Love <3

17 kommenttia:

  1. Kuulostipa mukavilta polttareilta =) Mukavaa juhlapäivää Sinulle ja toivottavasti mahapöpö antaa jo rauhan nauttia juhlista kunnolla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori, luin kyllä kännyllä toivotukset joten perille tulivat ajoissa. Vatsailu vielä jatkuu, mutta ei enää häiritse paljoa.

      Poista
  2. Tsemppiä kaasolle häihin! Todella mukavat polttarit teillä on ollut.

    VastaaPoista
  3. Ihanat polttarit - tuollaisia toivoisi enemmänkin:)
    Ja upeita häitä - toivottavasti vatsatauti hellittää - ja jännityskin aikanaan!

    VastaaPoista
  4. Ikimuistoiset polttarin varmasti. Kuinkas monta kertaa morsian saunan kiersi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisi siinä pari kierrosta mennä.... ja loppuillasta hän yhtäkkiä säntäsi juoksuun, kun tuli vielä joku tyyppi mieleen josta eroon halusi päästä ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos. Peukut ja tassut varmasti toivat juhlaan onnen.

      Poista
  6. Jos polttarit voivat olla romanttiset, nämä kuulostivat juuri siltä - paitsi vatsataudissa ei ole kyllä romantiikan häivääkään. Ihanaa, että pääsit kaasoksi. Hieno tehtävä.

    VastaaPoista
  7. Ihanan tuntuiset polttarit olitte kaadon kanssa morsiamelle järjestäneet ja hurjan vaivan nähneet. Mahatauti ei ollut reilu palkkio :(.

    Häät olivat varmasti myös hienot! Rakkaus on <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morsiamen näköiset polttarit, uskoisin ja huoh -häät olivat ihanat!

      Poista
  8. Pirkko, kaikki tuntuu ihanalta paitsi tuo vatsapöpö. Sitä on liikkeellä.

    Mukavaa suven jjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi alkaa nyt heikentyä sen mahti! Kiitos samoin Leena :)

      Poista
  9. Todella ihanat polttarit olitte järjestäneet! Onnekas morsian :)

    VastaaPoista