puutarhaelämää

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Viimepäivät olen elänyt puutarhassa. Mikäpä sen mukavampaa kesällä, lomalla. 

Kukkahattutädit kokoontuivat puutarhakatselmukseen kuohuviinin, mansikoiden, kahvin, kaakun ja sherryn merkeissä. Katoin pöytään mummuni perintöastiaston ja pöytähopeat, olipas mukava niitä välillä käyttöön ottaa. Sherrylaseja kun en omista, tuunasin unicum-pikareista kissatarroilla tyyliin sopivat ;) Puutarhaa kiersimme ristiin ja rastiin. Kaikki kasvit syynättiin.




 Illansuussa saunoimme pitkän kaavan mukaan, heitimme hatut narikkaan ja Husbend grillasi makkaraa. Jotain muutakin pöytään saatin, kuten oman kasvihuoneen basilikat ja tomaatit.
Pöytäkoriste on vielä häistä muistona. Pieni koirakin kävi kissoja kummastelemassa, mutta vain puutarhan puolella.

 




Toisaalla, eli etupihan puolella, kukkivat verenpisarat. Tilasin noita tummia taimia mutta ainakin yksi vaalea on porukkaan joutunut. 

Keinussa olen makaillut ja lukenut muutaman kirjan. Katoksen alla pärjää niin sateella kuin auringollakin. Husbend loikoilee riipputuolissa, sekin on katoksen alla sopivasti suojassa. Vielä illalla vuotessa mua keinuttaa....




 

 Kissatkin ovat välillä puutarhassa piipahtaneet. Gebsu hyppäsi paikalleni keinuttelemaan, leipomaan ja söpöilemään.




Vielä kokonainen viikko lomaa jäljellä. Aion jatkaa rentoa puutarhaelämää.

28 kommenttia:

  1. Ihana kertomus ja lumoava Gebsu.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää. Jatkakaa samaan malliin:)

    VastaaPoista
  3. Erinomaisen kaunista ja lokoisaa. Lomailu tekee hyvää sielulle ja kropalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomailu on ihmisen parasta aikaa (vaikka olenkin liki koko ajan sairastellut).

      Poista
  4. Kaunista puutarha kieroksella. On loistavaa välillä otta rennosti varsinkin näin kuumalla säällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paljon jaksa puuhata, pelkkä lepääminenkin jo rasittaa ;)

      Poista
  5. Voi tuollaiset kukkahattutädit kokoontumiset ovat ihania..:))

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa täydelliseltä lomalta! Aikatauluton puutarhaelämä on parasta nautintoa.

    VastaaPoista
  7. Voi mikä ihana puutarhakattaus. Sinulla on mahdottoman kaunis kirjailtu kukkapöytäliina. Herkut! Ja Gebsukin vielä.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ihanalta lomalta ja KESÄLTÄ ! Nautitaan ilmoista !

    VastaaPoista
  9. Kattaus perintökuppeineen on niin ihanaa kaikkien nykypäivän (kivojenkin) mukien sijasta. Sherry on oivaa puutarhajuomaa kukkiksille. Pääsittekö paheksumaan ja järjestelemään maailman pahuutta?

    Gebsulle varmaan pitäisi lukea jotain dekkaria ääneen? Se on selvästi lukukissoja.

    Mä luin ton sillä ymmärryksellä, että vielä illalla vuoteessa husbend Sua keinuttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukit on kivoja ja käytännöllisiä, mutta oli mukava pitkästä aikaa kattaa oikein kunnolla. Tosin huomasin, että servetit ei sovi pöytäliinaan. Kyllä me paheksuimme, niinhän sitä kuuluu :) Gebsu ei kauaa mun kanssa viihdy, tahtoo isukin kainaloon.
      Voi hitsi, niinhän siinä lukee. Mutta pakko tuottaa pettymys, ei.

      Poista
  10. Minuu hymyilytti tuo sama keinutus :)
    Mä odottelen kans huomenissa omaa uutta keinuani tänne, on ollut outoa olla viikko ilman! Jos sitten sais vaikka otettua kirjan taas käteen, se on mullakin ollut lukupaikka. Ja kun pidän torstaina ja perjantaina vielä viimeiset lomapäivätkin :D - mikäs meidän ollessa! Naatiskellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, keinutukselle ;)
      Puutarhakeinu on mulle aina ollut tärkeä, vaikka sisäkeinuista en perusta lainkaan. Ehkä siksi, että niissä ei voi makailla. Sulla on loma ihan ovella, nautiskellaan joo!

      Poista
  11. Vallan ihanaa kesänaatiskelua, ihan parhautta :)

    VastaaPoista
  12. Kyllähän tuollaista elämää kelpaa jatkaa, lekottelua, lukemista, ystävien tapaamista ja herkuttelua. Suloista viimeistä lomaviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  13. Ihania kesäkuvia ♥ sadekuvatki näyttävät tosi upeilta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäsade on ihanaa (jos ei jatku ikuisuuksiin):

      Poista