Puutarha laatikoissa

maanantai 25. helmikuuta 2013

Saaripalstan Sailan puutarhakirjan ilmestyminen on kevään Suuri Tapaus. Ainakin meikäläinen odotti kirjaa suurella innostuksella! Siitä huolimatta kirja yllätti, ja positiivisesti. Kirja kertoo kaiken viljelylaatikoista, ruukuista, amppeleista, kasvihuoneista ja kohopenkeistä. En edes ollut hoksannut aiemmin, että kaikki ovat laatikoita tavalla tai toisella. Teoriaa piristää oikeat puutarhaharrastajien tapausesimerkit, mm.  kattoterassi, parveke, kasvihuone ja lavakaulus kasvimaa.




Kirja onnistui huojentamaan omaatuntoani kovasti. Olen aina kuvitellut, että olen maapallon ainoa huolimaton puutarhaharrastaja, jolla taimet joutuvat odottamaan omille paikoille pääsyä. Mutta en! Kirja neuvoo, miten ostosreissun jälkeen taimet voi varastoida varjoisassa paikassa, vaikkapa vartavasten niille varatussa laatikossa. Ou jee, onko tämä totta?!? Että ihanko luvalla saan toimia näin?

 
 Tämän postauksen kuvat ovat kuvia kirjan kuvista, tai osasta kuvaa. Bloggerin kiukuttelun vuoksi väsäsin kuvista kollaaseja. Nämä eivät oikein tuo oikeutta kuvitukselle, joka on ilahduttavan rento, värikylläinen ja iloinen. Vai mitäs sanotte vaikkapa allaolevasta kuvasta, jossa lapiovanhus on päässyt papuja tukemaan.


 Tai ylläoleva betonilaatikko, aah -niin kaunis!
Ja alla silkkaa mummolafiilistä pelakuineen :) Kirjassa on esitelty monta kaunista pelargoniaa.

 
 


 Tässä alla on ehkä kaunein kirjan luvun nimi, mitä voi olla. Olen ihan romuaddikti.
Kirja päättyy toimintakalenteriin, joka ei ole yhtään ryppyotsainen kuten puutarhakirjoissa yleensä. 
Puutarha laatikoissa -kirjassa on haaveilu ja tieto mukavassa paketissa, voin lämpimästi suositella kaikille!


Béla haluaa vielä lähettää Sailalle ja Saaripalstan pojille hurisevat terveiset. Kirja oli todella kiinnostava, se piti tutkia moneen kertaan ja puskea kaikki kulmat järjestelmällisesti, ennenkuin mamma pääsi huoletta lukemaan <3 -ja kissa lepäämään.

31 kommenttia:

  1. Oi oi, kevät on nurkan takana ( siis muilla, mullahan se on jo) ja laatikot puuttuu edelleen!!
    Tai siis on yksi.....mutta niin puuttuu puutarhasuunnitelmakin!

    Eli pahasti näyttää siltä, että mennään kuten tässä mun elämässä muutenkin - mututuntumalla :)
    Ja sillä mitä sattuu olemaan käsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sut tuntien pienet puutokset ei menoa haittaa, ne on huomenna jo valmiita kun pistät töpinäksi ;)

      Poista
  2. Kolme auringon sädettä ja jo alkaa kuume nousta! Ihanaa, kevät tulee! Kirja vaikuttaa tosi kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneuden lisäksi kirja on hyödyllinen. Aurinko on niin ihanaa :)

      Poista
  3. Kiitos tästä, tämä pitääkin katsastaa, varsinkin kun kasvilavoja tulossa ensi kesäksi ja mietintä hiukan kesken.

    VastaaPoista
  4. Mulla on tuo kirja myös. Vielä en ole ehtinyt siihen syventyä kunnolla. Hyvä on siis vielä edessä. Mukavaa tiistaita, Pirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon että muuttuu mukavammaksi kun sain lääkkeitä. Olen sairaslomalla mm poskiontelotulehdus ja kuumetta.....
      Sulla on mitä odottaa, kun kirja vielä lukematta :)

      Poista
  5. Minullakin on kirja lainassa, en ole vielä ehtinyt syventymään. Enkä halua sitä pelkästään selailla, vaan ihan huolella tutustua siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä kirja pitää luke alusta loppuun ajatuksella :)

      Poista
  6. Kirja odottaa keskeytymätöntä hetkeä, jolloin saan nauttia siitä minkään häiritsemättä. Arvostan puutarhakirjoissa tietopuolta ja jos on fiilistelyä bonuksena niin oikein hyvä!

    VastaaPoista
  7. Hiplottelin kirjaa ja säästin ostoa keväämmäksi, nyt pitäisi (!!!) keskittyä taloushallinnonlaskuihin. Argh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan taloushallinto, ei nyt ihan vedä vertoja tälle kirjalle....

      Poista
  8. Oi, täytyypä heti tarkastaa, onko kirjastoomme tilattu jo tämä kirja. Ja jos ei, niin heti hankintatoive perään:)

    VastaaPoista
  9. Tuo on kyllä houkutteleva kirja. Pitääpä vihjata, että toukokuun toisena sunnuntaina kyseinen opus löytäisi tiensä meille :) ...tai siis minulle...

    Vanhat lapiot ovat kyllä käteviä tukia, minullakin on sellainen ollut käytössä. Tuntuvat olevan hieman pitkäikäisempää tekoa kuin nykyiset metallilapiot, minähän nimittäin parisen vuotta sitten keväällä sain yhden lapion varren poikki, kun kaivoin jättiukonputken juurakkoa maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmittaa, kun mummulan tyhjennyksessä jäi kaikkia vanhoja työkalujakin mutta eipä olisi ollut mitään paikkaa silloin.
      Kirja on oivallinen lahjaidis.

      Poista
  10. Tuo on ihana kirja, itsekin sitä odotin tovin ja tilasin heti kun tuli myyntiin :). Kädet oikein syyhyää päästä tekemään laatikoita jne. ja romulavat tulee taas ens kesänä kierrettyä ihan eri silmin katsoen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä äskenkin kaupunkireissulla katselin kaiholla rakennustyömaalla jotain ruosteisia laatikoita ;)

      Poista
  11. ♥ näyttää tosi kivalta ja mielenkiintoiselta kirjalta!

    VastaaPoista
  12. Mulla on tämä kirjastossa varauksessa ja kovasti jo odotan sen pariiin pääsemistä :)
    Mulla on alusta asti ollut laatikoissa kasvimaat,mutta jospa Sailan kirjasta saisi jotain uusia ideoita toteutettavaksi.

    VastaaPoista
  13. Mitä laatikoita, mikä kirja ja mikä Bela!

    Tarvin kahta noista melko välittömästi ja kolmas on varmasti mieluummin siellä missä onkin ;)

    Minua viehättää erityisesti toi heinäpurkki ja lapio....betonilaatikosta puhumattakaan! Kiva kun esittelit kirjan!

    Terveisin huutomerkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huutomerkki! Onneksi nuo kaksi ensinmainittua ovat helposti saatavilla :) Kolmas on juurtunut jo paikoilleen ja pysyy, kuten totesit. Hop-hop ostoksille, Elsan lempituolista http://www.elsanlempituoli.fi/yksinker.html sitä kirjaa saa.

      Poista
  14. Kiitos vinkistä, Pirkko! Laitanpa kirjan hankintalistalle, kirjastoon tai kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, kirjavinkkejä täältä pesee! Tämä on hankinnan arvoinen kirja, varmasti iloa ja apua moneen kohtaan.

      Poista