kasvit muuttivat maailman

perjantai 14. syyskuuta 2012




1700- luvun lopulla sormustikukka Digitalis purpurea oli rakentamassa siltaa yrttiparantamisen ja lääketieteen välille. 

Maude Grieve kertoo teoksessaan Modern Herbal (1931) että sormustinkukka tehoa sydän- ja munuaisvaivoihin sekä sisäisiin verenvuotoihin, tulehduksiin, juoppohulluuteen, epilepsiaan, akuuttiin maniaan ja muihin sairauksiin. 







Hän olisi voinut lisätä muutamia vinkkejä puutarhurille: sormustikukka näyttää suojelevan lähikasveja taudeilta, parantavan perunoiden ja tomaattien säilyvyyttä ja leikkokukkana pidentävän muiden maljakkoon aseteltujen kukkien ikää. (kirjan sivulta 65)
 
~~

Kirja 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa kertoo viidenkymmenen kasvin historian, sen miten kasvi on vaikuttanut ihmiskunnan historiaan, politiikkaan, kulttuuriin ja talouteen. Kirjassa on kasveja agaavesta inkivääriin ja kaikkea siltä väliltä. Chili, hamppu, tee, puuvilla, kumipuu -kasveja joiden vaikutusta ei ole tullut ajatelleeksi. Kirjaa voi suositella kaikille lukijoille, teksti on ajankohtaista ja kirjoitustyyli kiinnostava. Ulkoasu aitoa retroa. :) Huippukirja myös lahjaksi!



~~

Sahrami, Crocus sativus oli keskiajalla ylellisyyden huipentuma. Tärkeä väriaine sekä kokille että värjärille ja maailman kallein mauste.

 

25 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Mitenköhän tuo kirja on mennyt minulta ihan ohi. Tai muistan hämärästi siitä kuulleeni, mutta siinä kaikki. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni on siitä postannut joskus keväällä, muistaakseni. Mutta tutustua kannattaa mielestäni!

      Poista
  2. Kiva esittely. Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä tosi mielenkiintoinen kirja.Ostettiin se keväällä Chelsea Flower Showsta tyttärelleni,Fifty plants that changed the course of history.Kiva,kun postasit tästä!meinasin itekin lähiaikoina siitä ja muutamasta muusta uudesta kirjahankinnasta laittaa juttua blogiini.Jätän nyt tämän pois,kun kerkesit ensin:) mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, ja nopeet söi hitaat ;) Kyllähän sä voit englanninkielisestä versiosta ihan hyvin vielä esittelyä laittaa. Ja niistä muistakin, odotan innolla onko matkatuliaisia muitakin! Mukavaa viikoloppua Tiina.

      Poista
    2. Vain nopeat elävät:D mulla on kyllä useampikin kiva kirja jemmassa.Tuli tuosta sormustinkukasta mieleen,että Agatha Christien kirjoissa sen lehtiä poimitaan aina silloin tällöin "vahingossa" salaattiin ja sit joku päivällisvieras kupsahtaa...enpä itse kylläkään istuttaisi/kylväisi sitä keittiökasvien sekaan:)

      Poista
    3. Mä tykkään lukea kirjaesittelyjä, koska tykkään lukea kirjoja joten laita ihmeessä esittelyä :)
      Haha, joo, en minäkään yrttipenkkiin laittaisi;)

      Poista
  4. Tuohon täytyy tutustua! Digitalis leviää meillä villinä, hyvä että siitä on muutakin hyötyä kuin kauneus. Noista lääkinnällisista jutuista kyllä varoittaisin. Yllättävän monet nykyiset lääkkeet muuten sisältävät ainesosia lääkekasveista.

    VastaaPoista
  5. Tuo kustannusosakeyhtiö Moreeni on kustantanut paljon muutakin mielenkiintoista. Olisipa vain enemmän aikaa lukemiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika. Mutta tuleepa sitä siltikin varmaan keskivertoa enemmän luettua;)

      Poista
  6. Kiitos esittelystä!
    Olen tuon kirjan joskus jossain mainoksessa tms. nähnyt ja ajatellut, että voisi olla mielenkiintoinen. Nyt tiedän, että se on sitä mitä suurimmassa määrin!
    Taidan kirjoittaa joulupukille ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, Marietta. Joulupukille sitten kirjettä rustaamaan;)

      Poista
  7. Hieno kirja, oi! Täytyy jättää tämä blogipostaus epähuomiossa auki läppärin ruudulle ruokapäydälle kymmenenä viikkona ennen joulua, ehkä joku tajuaa vinkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ruokapÖydälle", toim. huom.

      Poista
    2. Hih, vinkkaaminen on kyllä joskus perin haasteellista ;)

      Poista
  8. Sormustinkukat ovat mun lemppareita. Kauniita ja vieläpä maailmaa mullistavia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on munkin lemppareita, siksi tuon aukeaman tähän valitsin. Kirjassa oli kyllä toinen toistaan kiinnostavampia kasvijuttuja!

      Poista
  9. Hei! Heti varaamaan tämä kirjastosta. Tosi mielenkiintoiselta vaikuttaa. Kiitos, kun kerroit tästä, sillä minä ja 19v. poikani ollaan kiinnostuneita just tällaisista. Poika löytää mielenkiintoisia arttikkeleita netistä ja kertoilee minullekin. Itse rakastan kirjoja ja ostan niitä tai lainaan kirjastosta innokkaasti. Tästä en tiennytkään, joten nyt oottelen kirjastosta tätä lainaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastosta minäkin tuon lainasin ja myös mun samanikäisen poika luki sitä innolla. Ostin nyt kirjan kummipojalle joululahjaksi :)

      Poista
  10. En ole kuullutkaan tuollaisesta kirjasta, nyt kuulin. Jo pelkästään se mitä sanotaan sormustinkukasta, on mielenkiintoista, että siis se suojaa ja säilyttää muita kasveja. Minulla oli tänä kesänä komea sormustinkukka ja odotan, että se siementää uusia taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yksi ainokainen sormustinkukka, jonka toivon säilyvän hengissä, sitten viherlandiasta hankitut kaksi taimea. Olen siis sormustikukkaan ihan hullaantunut ;)

      Poista
  11. Ihanaa, että olet esitellyt tämän kirjan: olen usein ihaillut sen ulkoasua ja ajattelut, että siinäpä kiinnostava teos. Nyt se kiinnostaa vielä enemmän!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittelyni ei ole oikein hyvä, mutta se kirja on!

      Poista