Pälkäneen piipahdus

perjantai 3. elokuuta 2012

Jos kulkee Tampereen ja Lahden väliä, kannattaa hiljentää Pälkäneen kohdalla.

Ensimmäiseksi me vihdoinkin katsastimme rauniokirkon. Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio. Kirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana. 




Kirkon takana on suloinen pieni puoti ja kahvila nimeltään  Keltainen talo. Samassa pihapiirissä on Pajuvintti jossa tekijä itse myy pajutöitä. Muistoja mieleen tuo vanhojen tavaroiden näyttely.







 Strutsitilalla on paljon muitakin eläimiä, kuin strutseja! Highlandit, villisiat, bambit, kukot, kanat, puput, lampaat, hanhet ja kuttu ovat taatusti lastenkin mieleen. Strutsit ovat upeita, yli 2 metrinen pituus kyllä yllätti meikäläisen! En uskaltanut mulkoilevien eläinten vieressä seistä;)











 



 Pälkäneellä vierailimme viikko sitten.

Hatanpäänpuisto ruusutarha

torstai 2. elokuuta 2012






Hatanpäällä on Arboretumin lisäksi mahtava ruusutarha. Alue sijaitsee vain 3 km päässä Tampereen keskustasta. Tänä vuonna ruusut ovat parhaimmillaan, upeimmillaan kuin koskaan. Laitoin pikaisesti kuvia esille, jotta ehditte vielä ruusuista nautiskelemaan! Juttuni tekstit ja ruusutietous  ovat Tampereen nettisivuilta.


Hatanpäänpuiston ruusutarha sijaitsee kauniilla paikalla vanhassa kartanomaisemassa. Ruusutarha rakennettiin vuosina 1971-73 Hatanpään kartanorakennuksen eteläpuolelle entisen hedelmätarhan paikalle. Vanhoilta ajoilta on jäljellä vielä muutama omenapuu. Ruusutarha rajautuu länsipuolella osittain 1700-luvulta peräisin olevaan kartanopuistoon, jonka vanhat, jykevät puut suojaavat ruusuja Pyhäjärveltä puhaltavilta tuulilta.
  


Aluksi ruusutarhaan istutettiin 52 lajiketta. Aluetta laajennettiin 1991-92 istuttamalla maanpeite- ja pensasruusuja eteläpuolen rinteeseen. Keväällä 1997 rinne pengerrettiin ja lajikkeita lisättiin. Ruusutarhassa on yhteensä n. 160 ryhmä- köynnös-, maanpeite- ja pensasruusulajiketta.

 Kauneimmillaan ruusutarha on heinäkuun puolivälistä syyskuun loppuun. Ruusutarhassa kokeillaan vuosittain muutamia uusia ryhmäruusulajikkeita ja lisäksi joitakin lajikkeita joudutaan keväisin uusimaan. Kestävimmät lajikkeet säilyvät useita vuosia.
 
 




Ryhmä- eli jaloruusut ovat matalia ja pitkään kukkivia. Lajikkeet jaetaan pienikukkaisiin tertturuusuihin ja isokukkaisiin teehybrideihin. Ryhmäruusut vaativat paljon hoitoa ja niiden kasvatus onnistuu parhaiten, jos niille varmistetaan hyvät kasvuolot.
Maanpeiteruusuilla on rennot varret ja maanmyötäinen leveä kasvutapa. Versot kasvavat lajikkeesta riippuen 30-80 cm pituisiksi. Ne kukkivat runsaasti ja sopivat avoimelle paikalle muutaman kasvin ryhmiksi. Nimestään huolimatta niiden kasvutapa ei kuitenkaan ole niin tiheä, että ne estäisivät rikkakasvien kasvua.
Pensasruusut ovat yleensä kerran kesässä kukkivia pensaita. Joillakin lajikkeilla, kuten kurttu- ja neilikkaruusulla kukinta uusiutuu. Pensasruusut ovat ruusuista talvenkestävimpiä ja vähiten hoitoa vaativia. Yleisiä kotipihoissa ja puistoissa kasvavia ruusuja ovat mm. juhannusruusu, valamonruusu ja kurtturuusu. useat taimistot kasvattavat nykyisin pistokaslisäyksellä tuotettuja perinteisiä ja kestäväksi osoittautuneita pensasruusulajeja.
Puistoruusut ovat ryhmä- ja pensasruusujen risteymiä. Ne ovat pitkään kukkivia, korkean pensasmaisia ja usein hyvin piikkisiä. niitä hoidetaan lähinnä ryhmäruusujen tapaan.
Köynnösruusuja kasvatetaan rakennuksen seinustalla tai pergolassa. Ne vaativat tuentaa ja ovat maassamme talvenarkoja, vain kotimainen valkokukkainen ’Pohjantähti’ kestää ilman talvisuojausta etelä- ja Keski-Suomessa. Muut lajikkeet on irrotettava talveksi seinältä ja peitettävä hyvin. Menestyessään köynnösruusu palkitsee kasvattajansa loistavalla kukinnalla.
Rungolliset ruusut on kasvatettu kolmesta eri ruusulajista, joista muodostuu ruusun juuristo, runko-osa ja siihen silmutettu latvus. Ruusujen kasvatus on hidasta ja siksi ne ovat hyvin arvokkaita. Runkoruusut tuodaan kesäksi ruusutarhaan, talvet ne kasvavat kaupunginpuutarhan kasvihuoneissa.



 


Ruusujen historiaa
Ruusujen lisäys alkoi Suomessa 1800-luvulla puutarhaviljelyn yleistyessä, siihen asti koristekasvit olivat olleet tuontitavaraa. Puutarhanhoito oli vielä tuolloin säätyläisten harrastus. Kartanoiden kasvihuoneissa kasvatettiin ruukkukasveina isokukkaisia ruusuja. 1800-luvun lopulla pensasruusut olivat syreenien ohella suosituimpia koristepensaita kartanopuutarhoissa, joista 1900-luvun alkupuolella innostus ruusujen kasvatukseen levisi kaiken kansan keskuuteen.

Runsaskukkaiset ja pitkään kukkivat ryhmäruusut yleistyivät 1950-luvulla. Ruusujen lisäys-ja jalostustyön tuloksena on syntynyt tuhansia ruusuja. Ne eivät kaikki ole enää viljelyssä ja uusia lajeja ja lajikkeita kehitetään jatkuvasti.

Vanhoista puistoista ja puutarhoista on löydetty pensasruusuja, joita on otettu  taimiviljelyyn ja niille on annettu lajikenimi esimerkiksi löytöpaikan mukaan. Maamme vanhimpia ruusuja ovat luonnonvaraisina menestyvät karjalanruusu, metsäruusu, orjanruusu, koiranruusu, iharuusu ja okaruusu. Niistä ainoastaan metsäruusu kasvaa koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Hatanpäänpuisto Arboretum

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tänään oli taas onnellinen päivä, koska pääsin työni puolesta visiitille Arboretumiin!

Tapanani on käydä joka kesä Arboretumissa. Ja jos jollekulle lukijalle on vielä epäselvää, että pidän punatiilisistä vanhoista rakennuksista niin ehkäpä tämän jutun myötä myös se tulee ihan selväksi.

Hatanpään Arboretum sijaitsee Pyhäjärven rannalla, Hatanpään sairaalan ja Hatanpään puistosairaalan takana. Tämä vanha punatiilinen rakennus on Hatanpäään kartanon entinen navetta, jossa vielä 90-luvun lopulla oli alueeella toimineen B-mielisairaalan jäämistönä psykogeriatrinen osasto. Aloitin tässä rakennuksessa hoitajanurani ja rakennus jo itsessään tuo monia muistoja mieleeni.  Upean näköinen rupsahtanut rakennus ei kyllä millään muotoa vastannut sairaalahoidon standardeja silloin.




 Arboretum tarkoittaa puulajipuistoa, jota hoidetaan puistomaisesti tai puistometsänä.
Arboretumissa on myös yrttiympyrä. Takana pilkottaa matalaa, uudempaa punatiilistä sairaalarakennusta, jossa olin myös työssä, taisi olla vuosina 97-98.


 Arboretumin rakentaminen aloitettiin vuonna 1971. Maaston muotoilulla on saatu aikaan sopivia kasvuolosuhteita erilaista kasvupaikkaa vaativille kasveille.

 





 Vaihtelua puistomaisemalle antaa alueelle rakennettu lammikko, josta johtaa puro Pyhäjärveen. Puron varteen on istutettu erilaisia ranta- ja kosteikkokasveja.



Ensimmäiset arboretumin kasvit on istutettu vuonna 1973. Kasvien nimilapuissa on niiden tieteellinen ja suomenkielinen nimi. Arboretumin kasvillisuus muodostuu pääosin Tampereella ja sen lähiympäristössä menestyvistä kasveista, mutta alueelta löytyy myös erikoisia lajeja.




 Vuonna 1994 arboretumiin rakennettiin kivikkoryhmä, johon on istutettu yli 100 erilaista kivikossa viihtyvää perennaa sekä noin 30 lehti- ja havupensasta. Kivikkoryhmässä voi tutustua myös erilaisiin luonnon- ja betonikivimateriaaleihin.
 


 

  Hatanpään niemen alue on altis tuulille, siksi on rannan tuntumaan istutettu suojavyöhykkeeksi tervaleppiä ja erilaisia pajulajeja.



 Tervemenoa Arboretumiin kaikki Tampereella asuvat ja täällä vierailevat. Suosittelen! Hatanpään puiston alueella on myös ruusutarha, koitan saada kuvat (liki 100 kpl..) sieltä karsittua lähipäivinä. Kahvila on avoinna kesäaikaan ti-su, myös piknik-paikkana alue toimii mainiosti.

Arboretumin jatkeena olevassa Vihilahden puistossa kasvaa muistometsikkö, jonka istuttivat vuonna 1995 metsäntutkimuslaitosten  maailmankongressiin osallistuneiden maiden edustajat. Muistometsikköön istutettiin 115 puuta, jokaiselle osallistujamaalle oma muistopuunsa.

Ja sitten vielä vanhaa työpaikkaani, rakennus toimii nykyisin sairaalan varasto- ja verstastiloina.