Malahide Castle

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

 

 Teimme päiväretken Malahiden rannikkokaupunkiin, jossa aikoinaan taisteltiin viikinkien kanssa. Linna on peräisin 1100 -luvulta ja ympäröivä puistoalue on laaja. Malahidessa on kasvitieteellinen puutarha, mutta sinne piipahdetaan vasta seuraavassa postauksessa. Linnan pihapiirissä on myös 700- luvulta olevan kirkon huikeat rauniot, josta alla kuvia. Nykyaikaa edustaa Avoca-myymälä ja kahvila.

Ensin ihmetykset, mitä lienevät nämä kasvit?



 Ja sitten kirkon ja hautausmaan raunioihin.






Malahiden linnassa on viisi kummitusta, yksi niistä on paikallinen loordi, joka hävisi kaksintaistelun hääpäivänään. Linna kuului Talbotin suvulle, viimeinen asukas Paroni Talbot de Malahide kuoli vuonna 1973, jolloin hänen sisarensa antoi linnan valtiolle ja siitä tuli museo.




Ovi, jonka takana katolinen piispa piilotteli, kun linnassa oli vieraita.



Linnan vanhin esine, 700 vuotta vanha tuoli.


 

Näkymä linnan puistoon,
jossa mm älyttömän vanhoja tammia.


 Yllä kaunis portaikko, alla kuvia lastenhuoneesta.






Hieno linna, johon saimme tutustua opastetulla kierroksella. Alla kuva Malahiden kylänraitilta, kävelimme asemalle, josta näppärästi pääsi junalla Dublinin keskustaan. Ja kukat kukkivat!


12 kommenttia:

  1. Tuolla linnassa en koskaan käynyt, mutta pihapiiri tuli kierrettyä, aivan ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihapiiristä tulossa vielä lisää kuvia. Kuulemma aiemmin linnaan ei ole sisälle päässyt.

      Poista
  2. Kaunis paikka ihan selvästi! Ja nukkekotikin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkekoti taisi olla tanskalainen, muitakin kivoja leluja.

      Poista
  3. Oi miten hieno linna ja niin paljon upeaa nähtävää! Kiva että pääsitte tuon näkemään:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävää ja kuultavaa riitti tässä linnassa. Hieno kohde 😊

      Poista
  4. Onpa kaunis kummituslinna :) Kunnon historialliset tarinat kiinnostavat minua kovasti.
    Mukavaa viikkoa sinulle Pirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Tunnelma linnassa oli kyllä jotenkin jännä, vaikka opas hymy suupielissä juttuja kertoi.

      Poista
  5. Se jaksaa aina hämmästyttää, että tosiaan noin vanhoja paikkoja on säilynyt noin hyvin! On osattu vaalia historiaa.

    Mutta sitä mietin myös, että kummitukset - ainakaan nämä kyseiset - eivät vissiinkään sitten ole kovin riitaisia, jos kerran voivat samassa linnassa asua kaikki? Se mahtaisi olla melkoista, jos kummitukset rupeaisivat keskenään tappelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on vanhoja paikkoja säilynyt! Hmm, enpä tullut ajatelleeksi kummitusten keskinäisiä suhteita 😉. Taitavat olla aika sopuisia kuitenkin.

      Poista
  6. Oi vitzit miten ihana linna ja puutarha! Oi noita paneeleita, linnassa on takuulla joku salakäytäväkin... Mysteerikasveihin ei ole kukaan vastannut, niinpä minä vastaan. Eka on mahonia, joku niistä, joita Brittein saarilla on, luultavasti lännenmahonia (Mahonia aquifolium) tai sitten joku risteymä, Mahonia x media. Toka on kirjavalehtinen Fatsia japonica, huonearalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, kiitos kasvitiedoista! Toi linna on niin mystinen paikka ja varmaan on salakäytävät, kun on salahuonekin.

      Poista