viimeinen ilta Pariisissa; Invalides, Eiffel ja Latinalainen kortteli sekä 💓 bonuskuvia

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017










Yllä, ensin Invalidikirkko jonka jälkeen Eiffel-tornia lähistöineen. Shakespeare and Company on kuuluisa kirjakauppa, josta ajattelin tehdä suurimuotoisen puutarhakirjahankinnan. Eivät myy puutarhakirjoja. Mutta kaikkea muuta ja ihanaa siellä on, tämä kirjakauppa on elämys! 

Alla. Viimeisenä illalla palattiin lähtöpisteeseen juomaan kirroyalit. Täällä Latinalaiskorttelissa on ruokapaikkoja vaikka minkälaisia ja ihmisiä aina tungokseksi asti, yötä päivää.



15 vuotta sitten Husbendista tuli Husbend 💓
Tai oikeastaan se tapahtui paljon myöhemmin, kun olin vahingossa kirjoittanut blogiini Husbend ja Saila sille lapsukselle blogin kommentissa kihersi. Siitä alkaen olen ihan tahallani kirjoittanut Husbend <3 

Koska tänään on hääpäivämme, laitan tähän bonuksena kuvia edelliseltä Pariisin reissulta, jolloin vietimme 1-vuotis hääpäivää.  Kuvien laatu on kyllä järkyttävä ollut silloin 14 vuotta sitten.






Merci ja kiitos, kun olit mukana reissulla. Tämä oli viimeinen Pariisi-postaus tällä erää.

28 kommenttia:

  1. Hyvää hääpäivää ja kiitos reissusta! Matkakuume nousee.

    VastaaPoista
  2. Voi miten nostalgista ja romanttista! Ihanaa. Onnittelut teille molemmille!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat, kiitos jakamisesta. Tuttujakin paikkoja on, muistan viettäneeni useita tunteja Shakespeare and Company kirjakaupassa. Onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Sitä kirjakauppaa ei voi uskoa todeksi ennenkuin näkee.

      Poista
  4. Ihanaa hääpäivää!
    Suloisia kuvia Pariisista!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia romanttisesta Pariisista!
    Onnea ja rakkautta tuleviinkin vuosiin! <3

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva päästä reissulle mukaan. Pariisi on rakastavaisten kaupunki, nyt ja 15 vuotta sitten. Onnea teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että olit matkalla mukana. Kiitos onnitteluista ❤❤

      Poista
  7. Voi ihania kuvia. Ihanaa hääpäivää. Tuonne mun pitää joskus vielä päästä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos upeasta virtuaalisesta Pariisin-matkasta ja hiukan myöhässä sydämelliset hääpäivävuosipäiväonnittelut ♥

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos. Tässä nämä nyt sitten oli, tältä matkalta.

      Poista
  10. Ihania kuvia Pariisista! Olen käynyt siellä kolme kertaa, mutta taas heräsi mielenkiinto upeata kaupunkia kohtaa. Se on aina yhtä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä oli mulla myös kolmas kerta ja katsottavaa edelleen riitti, ja jää vielä seuraavaan kertaan.

      Poista
  11. Voi Pariisi <3 Koskahan sinne taas pääsisi?
    Ja hyvää hääpäivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤
      Tämä oli ylläri reissu mulle, mukava sellainen.

      Poista