Berkshire, Mortimer

lauantai 3. joulukuuta 2016

Ensimmäinen päätös, että uskallan Englannin nurinpäinmaailmassa hypätä rattiin, on tehty jo vuosia sitten. Nyt oli tehtävä päätös, että lähden ajelemaan myös ilman kartturia, ihan yksin. Husbendin kurssipäivät kun olivat  niin pitkiä, että oli päästävä näkemään ja kokemaan muutakin kuin hotellihuone. Siispä rattiin ja tuttu mantra; pysy vasemmalla, kierrä roundaboutit vasemmalta, ohita liikenteenjakajat vasemmalta ja hyvin menee toistelut tasaisin välein mielessäni ja eikun tien päälle. 


Löysin jo ekalla ajelulla kauniin vanhan kirkon, jonka luokse palasin myöhemmin oikein ajan kanssa. St Mary The Virgin -kirkko on rakennettu vuonna 1869, mutta 1300 -luvun tyyliin. 
Alueen haudat ovat osittain vielä vanhempia.


Muistolaatta 1647 -vuodelta.


 



 


Melkoinen puutarha tällä talolla ihan hautausmaassa kiinni.


 Näin lukemattoman määrän upeita vanhoja taloja tehtynä kivestä tai tiilistä. Kuvasin muutaman, mitkä olivat helposti lähestyttävissä. Olen niin ihastunut näihin Englantilaisiin rakennuksiin, että en kyllästy katselemaan, oli talo sitten hieno tai vaatimattomampi.


 Ajelin pieniä ja isoja teitä, allaolevan kuvan tie on siitä suurimmasta päästä. Näin jättikokoisia tammia joiden runkoa kiemurtelivat köynnökset, hienoja puutarhoja joissa edelleen kukki, jättikokoisia heiniä ja tien päälle kurkottavia oksistoja. Loputtomiin aitoja tehtynä kivestä, tiilistä, risuista tai pensaista. Niittyjä ja metsiä. Oli hevosia karvatupsukat jaloissa tai ilman, eri kokoisena. Kanoja ja muita lintuja, mutta en yhtään lammasta!










Ja hyvinhän se meni.
Tänään illalla Reading ja Mortimer sun muut Thames Valleyn alueet jäivät taakse ja ajettiin sitten Cambridgeen, mutta se on ihan oma  juttunsa.

16 kommenttia:

  1. Voih <3 Tässä pukkaa tosiaan elämää ja elämyksiä!

    VastaaPoista
  2. Hieman erinäköisiä rakennuksia kuin kotimaan lättänät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Nuo katot on niin viehättäviä, kovin jyrkkiä.

      Poista
  3. Ihania kuvia, niin englantilaista. Minä niin tykkään noista englantilaisista maisemista. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mäkin tykkään näistä maisemista. Ihan kuin jossain sadussa ajelisi. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Mää en kestä. Varmaan pakko ruveta katsoo hommia jostain tuolta päin maailmaa, ihan kuin koti-ikävä tulee, kun katsoo näitä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli ihan sama fiilis. Miksi ihmeessä mä en asua tuolla noissa maisemissa. Tää on vääryys!!!

      Poista
  5. Kiva katsella näitä erilaisia rakennuksia.
    Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on niin kiva kuvata, myös itselle muistoksi tänne blogiin.

      Poista
  6. Kivoja vanhoja rakennuksia.
    Ihan mahtavaa kun uskalla siellä ajella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneekö sitten rohkeutta vaiko tyhmyyttä. Ainakin paljon avarsi näkemystä ja autoili teki mun päivistä kivoja, muuten olisin vaan nököttänyt hotellissa.

      Poista
  7. Hienot kuvat ja matkakertomus,kiitos!
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista