Jesse 6 kk

maanantai 17. lokakuuta 2016

"Mä oon mää, Braveheart of The Empire", sanoi Jesse isukille. Poika täyttää tänään kokonaista puoli vuotta ja sen kunniaksi piti nappasta muutama kuva. Jesse saapui meille heinäkuussa "lohtukissaksi", silloin oli Husbendilla työttömyysuhkaa ja meikäläinen vain sairasti ja sairasti. Iloa ja aurinkoa on tämä pentu tuonut roppakaupalla!


Jesse on hyväntuulinen ja rohkea nuorimies, joka ei jätä käyttämättä tilaisuutta hypätä isoveljen selkään painimaan, vaikka yleensä tilanteet päättyvät isoveljen ylenkatsontaan ;)  Jesse nappaa herkkupalat isompien edestä ja syö kuin kone, edelleen. Jesse tykkää nakertaa paperien kulmia, mutta kirjoja onneksi ei. Puutarhurointi on yksi pojan lempiharrastuksia, mutta vähemmän enää kasveilla kiipeilee.  Taidot on karttuneet niin, että viimeisimmän ruusukimppuni poika järjesti vain kerran.



Äänellään Jesse ei ainakaan vielä ketään pelota, itämainen soundi on hukassa ja poika lähinnä piipittää... Jesse kehrää kovaa ja paljon ja pestessään kuuluu hauska tsup-tsup -ääni. Nyt viileempien ilmojen tultua poika nukkuu usein patterin vieressä pesässä.


Jesse on punahopeatäplikäs itämainen pitkäkarva ja vatsan sekä kaulurin alueet ovat vaaleaa hopeaa, kun taas selkä selvästi punainen. Kyljet on kauniin täplikkäät ja jalat raitulit, päkiät Jessellä on pinkit. Ja katsokaa hienoa profiilia.




Jesse on kaikkien kanssa kaveria, mutta Gebsu edelleen hiukan kaipaa nuorimmaisen osaansa ja sihisee joskus Jesselle. Mutta siitähän poika ei välitä tippaakaan!

Jesse tykkää kiipeilystä ja on siinä ihmeellisen taitava, silti mamman pitää sulkea välillä silmänsä. Alkuaikojen lempilelu oli Bélan häntä ja vieläkin se miellyttää, mutta hyvänä kakkosena tulee musta hiiri ja mikä parasta, sitä voi noutaa. Alla hiirikuvan jälkeen noutamisesta video kera Husbendin kiljahdusten.




 Jesse on kasvanut hyvin ja pitkäkarvaisuus näkyy jo kaulurista, villahousuista ja hännästä.  Jessen viikset on myös mahdottoman pitkät, paljon suuremmat kuin pää.


Tänään juhlitaan Jessen ekaa puolta vuotta ja huomenna nuorimies tapaa eläinlääkärin, kastraatio tehdään aikaisin jottei tule laumassa riitoja.

33 kommenttia:

  1. On se ihana tuo Jesse! Ja miten hienosti noutaa! Ja että kukkiem somistelutaidotkin ovat kehittyneet :D Tsemiut tämän päiväiseen retkeen! - Emäntä

    VastaaPoista
  2. Onnea 0,5 vuotiaalle Jesselle! Voihan kissanviikset, kun se on söpönen.

    VastaaPoista
  3. Onnea Jesselle♥ On uljaan näköinen kisuli!

    VastaaPoista
  4. Onnea puolivuotiaalle. Komea poika.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea ihanalle Jesselle! Komea ja lahjakas nuorimies. Reipas noutaja myös! Aivan ihana hurmuri.

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia. Onnea! Kyllä eläin on hyvä lohduttaja elämän karikoissa.

    VastaaPoista
  7. Onnea Jesse, ihana nuorukainen ♥ Taitavaa noutamista myös. Ja tassutyöskentely on ilmeisen tehokasta noutotyössä ja alati kehittyvää, jos kerran ruusutkin tuli kerralla järjestettyä :-D

    Onnea myös siihen operaatioon!

    VastaaPoista
  8. Onnea puolivuotiaalle! Niin iso jo ja kuitenkin vielä ihan vauvakissa.

    VastaaPoista
  9. Ihana Jesse, niin suloinen <3 Onnea!

    VastaaPoista
  10. Onpa suloinen nuorimies :) Onnea puolivuotiaalle!

    VastaaPoista
  11. Jesse on niin suloinen pieni pipana ♡ Oikea kullanmuru.
    Hienosti jo kauluri kasvanut ja pikku pöksyt ja häntsykän karvat.
    Onnea puolivuotias sydäntenmurskaaja!
    Laittakaas sitten tietoja miten poika tokenee operatsuunista. Se onkin nyt oltasitten ilman ruokaa 12h. Mahtaa olla aikamoinen juttu Jesselle :)

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea pentuselle! Hienot ekat 6 kk :)

    VastaaPoista
  13. Jesselle tuhannesti onnea, ihana nuorimies. ❤️

    VastaaPoista
  14. Ihana Jesse.
    Paljon onnea Jesselle ja sinulle mukavia ilontäyteisiä päiviä.

    VastaaPoista
  15. Onnea Jesse! Olet kaunis, komea, taitava ja supersuloinen :) Parempaa lohtukissaa ette olisi voineet saada.!

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea, aika iso poika jo. Isompi kissa, isompi lohtu? Hienot noutajan lahjat, huomasin muun lauman kokoontuvan ihailemaan suoritusta.

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea Jesse! Jessellä on myös mahtitassut ♥

    VastaaPoista
  18. JESSE pyysi välittämään hurisevat kiitokset kaikille onnittelijoille ja faneille ♡ Päivän operaatio sujui hyvin, mutta sen verran väsyttää ettei onnistu vastaustassuttelut.

    VastaaPoista
  19. Onnea JEsse ♥♥♥ Oot niiiin super söpö puspus!!

    VastaaPoista
  20. Myöhäiset onnittelut, Jesse!♥ Ihana video - hihittelin täällä kahvikuppi kourassani. Jujukin harrasti pienenä hiirennoutoa, mutta enää ei, harmi kyllä. Se olisi tämän kissaemon mielestä mukava leikki.

    VastaaPoista
  21. Kiitos pörheyksien edustajat onnitteluista ♡♡

    VastaaPoista
  22. Voi jestas, miten on nuorimies kasvanut ! Onnea hieman myöhässä, sitkeä on noutajakissa hiirensä kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorimies syö kuin kone ja kasvaa kohinalla;) Hiirileikki on parhautta.

      Poista
  23. Onnea Jesse<3

    Hän selvästi tietää jo nyt arvonsa:) Upea profiili ja kivannäköinen muutenkin.

    Meidän Olga oli suuriruhtinatar ja me hoviväkeä. Jesse ehkä vielä miettii arvonimeään...

    VastaaPoista