maanantai 8. elokuuta 2016

Avoimet puutarhat: Pirjon piha

Tämän vuoden Avoimet puutarhat -tutustumiskierrokselle lähdimme vaihteeksi Tampereelta pohjoisen suuntaan. Aiempina vuosina on koluttu Helsinki-Tampere väli, Hki-Tre Lahden kautta, Tampere ja sen ympäristö kuten Pirkkala ja Kangasala.

Ensimmäinen kohde oli Pirjon piha, vanha maalaistalon pihapiiri jossa mahtavat kukkapenkit. Tätä hyvinhoidettua ja laajaa pihaa hoitaa 75-vuotias Pirjo.


 Daalioita oli monessa värissä. Kasvun salaisuus lienee poltettu karjanlanta.


 Tämä allaoleva tumma yhdistelmä iski kovasti.


 Syysleimut kuin merenä, värisävyjä vaihdellen.



 Näppärä keino hyötykäyttää kantoja, koloon hiekkaa ja maksaruohoja.


 Alkukesänä tässä on lila meri.


 Suikeroalpi pitää tämän ryhmän pyöreyden, vanha puunkarahka on jätetty kärhöille.


 Näkymät uudemman talon nurkalta.


Puoliympyrän muotoinen perennapenkki, jonka sisälle on rakentumassa lisää paikkoja kasveille.



 Tomaatteja luvassa. Seinän vierusta on niin lämmin, että keväällä varsin varhain saa jo salaattia edellisvuoden siemenistä.


Kiitos Pirjolle ja esittelijä-Päiville.
Suorastaan kateeksi käy mummua, joka jaksaa pihaa näin huolella hoitaa.

Siirrymme seuraavaan kohteeseen, josta tulee myöhemmin juttua.
Maalaismaisemat oli huikeat.




2 kommenttia: