The Betonipäivä

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Jo varhain keväällä laitettiin Akka-ystävien kanssa kalenteriin varaus betonihommille ja ilmoitettiin miehille, että heidät on sekottajiksi valittu. Mä olen kaikenmoista betonia tehnyt paljonkin ja edelleen homma on tosi kivaa. Koitin ohjeistaa ystäviä etukäteen valitsemaan erilaisia muotteja sun muita apujuttuja ja tuotosten määrästä päätellen se onnistui.


 


 

 Yllä on kolme erilaista raparperinlehtijuttua. Ekana M, joka teki kulhon avulla raparperinlehdestä kulhon. Hienoutena hän jätti lehden reunat krouviin muotoon, oon varma että tästä tulee huikea lopputulos! Tokana Ch, joka halusi useita suoria raparperinlehtilaattoja. Taisi saada 5 laattaa tehtyä. Meikäläisen raparperinlehtikulho muotoutuu pienen hiekkakasan päälle. Oikealla vielä mun listani, mitä kaikkea haluan tänä suvena tehdä. Kaikki toteutuivat, mutta käsien hanskamuotit olivat liian lyhyet mitenkään liikkuteltaviksi ja marokkolaattoja tehdään vielä lisää ja paljon. 



Videon laatu on huono, ei kestä suurentamista. Mutta äänet kannattaa pitää päällä.


 Ch teki tyttären saappaista ikuiset, mä valoin kirpputorisaappaisiin. Pöydällä näkyy pitsikulhotekeleitä. Ja eräät eivät välitä puuhailusta mitään, kunhan nukkuvat sisällä päikkäreitä.



 Isoissa säilyketölkeissä on hauskat raidat, mutta metallipurkit pitää rikkoa, jotta ruukut saa sisältä pois. Saapas nähdä, onko miten vaikeaa. Alla mun kulhotekeleeni joka eni plörinäksi, sekä kokoelma palloja. Eka tehty styroksin päälle ja neljä seuraavaa valettu. Jalkapallo tarvitsi tukea ympärilleen ja pääsi kukkapenkkiin suojaan.





 Puuhastelun jälkeen siirryimme sisätiloihin syömään! Nyyttikesteihin oli joka pari tuonut jotakin herkullista. Ja kissat sekä koira olivat mukana tutkimassa tilannetta.

 

Tässä päivänvanhoja pitsiruukkuja kuivumassa. Nyt saavat ihan rauhassa odotella viikonverran, kosttuttelen välillä etteivät halkea. Postaan sitten lopputuloksista uudestaan. 

Kiitos kahelille seuralle, eli Akoille ja Ukoille <3 <3

muoks* Ladattu video uudestaan, toivottavasti katsottavampaan muotoon.

36 kommenttia:

  1. Mä oon kerran tehnyt betonista jonku lintujen juoma-astian ja oli kyllä kivaa.
    Innolla odottelen lisää kuvia näistä luomuksista.

    VastaaPoista
  2. Ihailen teitä, tuo on aika sotkuista puuhaa mutta niin palkitsevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi terapeuttista hääräilyä. Me tehtiin terassille katon alle työmaa ja vaikka on pressut, voi olla että terassimatto kärsi...

      Poista
  3. Voi jee mitä hoilottavia sekoitusmiehiä :-D
    Vaikuttaa kivalta touhulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoilottavia orjia oli kyllä niin hauska kuunnella, mä kihisen ja hytkyn tossa videollakin ;)

      Poista
  4. Olen aina tykännyt betoniesineistä. Onhan se vähän sottaista puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betoni on kivan rouheeta, vaikka toisaalta pienetkin siveltimenvedot voivat paljastua.

      Poista
  5. Betonihommat on kyllä niin kivoja ♥

    VastaaPoista
  6. Nuo kissankuvat tuossa sivugadgetissa.. Varsinkin tuo yksi ;) - emäntä

    On siellä Bèlakin! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää yhdestä loppuviikosta ;)
      Hyvä, kun huomasit Pepsi mut <3 Béla

      Poista
  7. Kovalla porukalla betonihommia onkin mukava tehdä. Ja varsinkin, jos on sekoittajat erikseen.
    Ihana ruokailukuva: kissa emännän/isännän otteella pöydän päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsillä ei betonia paljoakaan sekoteltaisi. Onneksi miehet lupasivat homman hoitaa. Gebsu on kyllä niin elementissään ruokapöydässä oman kummikoiransa kanssa ;)

      Poista
  8. :) Hervotonta!
    Listallasi on pari samaa kuin mun listalla, 3.7.suuri betonipäivä myöskin siellä Pirkanmaan suunnalla. Mut meil on vaan yks miäs ja betonimylly!
    Siis hanskan varret oli liian lyhyet...ööööö...eikö latekshanskat ookkaan ok?
    Parit saappaat jemmassa ( toiset kokoa 45 ) ja noita samoja lamppuja :)
    Toi pitsiruukku on makee! Eli...kuppi nurin ( ei mee onneks koskaan oikeesti...hehheh), öljyt ja betonimösäkkä päälle ja hunnutetaan pitsillä ?
    Liinojakin ois jemmassa. Sitte on ideana tehdä kissanpäitä . Muottina ei o oikea pää..hö. Vaan whiskas- namien, joita on kissanpään mallisessa purkissa. Sen sisään tökätään harjateräskeppi, niin johan kissoja kurkkii puutarhassa joka puolella.
    Ja kenkien putsausteline; laatikon sisään kaksi kuurausharjaa ( muovinen tausta..puinen vois lahita sano systerin talkkari) päälle betonia ja harjakset näkyviin. Ja vaik mitä muutakin.....No mitäs mä nyt tässä oikeen luettelen ja tarinoin.
    Odotan lopputuloksiasi :) Kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Hyvä homma, että pääset säkin betonoimaan. Meillä oli kolme miestä ja saavi ja pari palaa lattialistaa (sekä sekoitusvispilä ja porakonesydeemi, jota ei käytetty). Betonimyllyllä tulee kyllä pikaisesti materiaalia, siinä saa huhkia täyttämisen kanssa.

      Pitsit on lioteltu/huljuteltu notkeemmassa betonilitkussa ja nostettu kippojen päälle vaan kuivaan. Jos jää löysiksi, voi tehdä lisäkerroksia.

      Sun kissanpääidea on huippu! Nyt täytyy lähteä hankkiin noita päitä meille kans. Harjajuttukin olis kiva. Hyvä, kun luetteloit vinkkejä.

      Siis vinyylit on käsiä suojaamassa ihan hyvät, mutta ei niissä voi betonikäsiä valaa. Tein paksummissa hanskoissa, mutta en saa lyhytvartisiin hyvää asentoa. Meinaan tehdä kipsimuotin, saan ihan oikeat kädet ;)

      Poista
  9. Mielenkiintoisia ja lupaavilta näyttäviä betonitöitä. Toivottavasti ne onnistuvat hyvin.

    VastaaPoista
  10. Eiks tuota laulettu aikoinaan sokeriruokopelliolla. No, sopii se betoninsekoitukseenkin.
    Hauskaa näyttää olevan ukoilla, akoilla ja lemmikeillä.
    Toivottavasti saitte mukavia esineitä. Nuo pitsijutut näyttävät kivoilta.

    VastaaPoista
  11. Orjalauluhan tuo on, miksi lienevät ukot sitä meillä laulaneen ;) Nyt täytyy vaan antaa kuivua ja malttaa odottaa :)

    VastaaPoista
  12. No ni, pakko uusia tää joskus. Mulle kanssa kissanpäitä ja namastekädet ja ja ja... Betonilla läträäminen oli tooooosi kivaa, ihan niin kuin kakarana jossain hiekkalaatikolla olis leikkiny ;) Ja noi meidän orjat <3 Kiitos Pike ihan parhaista kesäkesteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, monella tapaa ihan täydellistä vapaa-ajanviettoa. Ja kovin hyväntuulisia olivat orjatkin. Kiitos teille mukanaolosta ja nyyttärituomisista <3
      Ps. tilasin kipsinauhaa, jotta saan käsiä varten muotit.
      Pps. täytyy haalia niitä kissannamipurkkeja
      Ppps. marokonlaatat pitää meidät hommassa kiinni koko kesän.

      Poista
  13. Olipas kiva puuhapäivä! Pitsiruukut on hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavaa! Mä tein vaan yhden pitsiruukun, ja senkin ison ämpärin kanssa, vähän ehkä harmittaa. Mutta saahan niitä lisää.

      Poista
  14. Jopa teillä oli hauska päivä ja varmaan terapeuttinen, kura- ja nauruterapiaa varmaan riitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonipsykoterapiasta lähtien hommat hanskassa!

      Poista
  15. Tuommoisia olisi kiva päästä tekemään. Saappaat heti ensimmäiseksi, sitten rapsuja ja pitsejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävä teki lapsen pienistä saappaista ruukut, jotka kestää ikuisesti. Sullekin alkaa niitä kohta kertyyn. Pelkät saappaatkin on tosi kivat, niistä voisi tehdä vaikka ryhmän lapsen kasvun myötä. On kyllä kivaa hommaa.

      Poista
  16. No siellä on kura roiskunut! Monenmoisia ideoita olette toteuttaneet. Jatkopostausta odotellen, terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meidän terassi on kuin joku öö tehdas, vieläkin kaikki sotkut paikallaan kun ei töitä voi liikutella.

      Poista