päivän elämykset

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Osallistuin tänään sokko-retkelle ja vaikka itse olin mukana suunnittelemassa niin kyllä oli jännää! Osallistujat eivät tienneet yhtään, mihin olivat lupautuneet. Vain lähtöaika ja retken arvioitu kesto oli infottu etukäteen. Bussinkuljettaja lahjottiin pitämään salaisuus. 

Eka etappi oli lasipaja, jossa sai puhaltaa itselleen oman vaasin. Alla tyylinäytteeni, lähinnä tunsin kauhua ja suurta jännitystä, jalatkin puhalluksen jälkeen ihan maitohapoilla ;)  Mutta vaasi näyttää lupaavalta, valmiin tuotoksen saan käsiini ensi viikolla.


Jatkoimme matkaa maaseudulle Suklaatilalle. Kuohuva alkujuoma, seitsemän erilaista suklaata ja paljon tietoutta. Lopuksi vielä jälkkäri Tiramisukahvi ja herkkujäätelöt. Kahden tunnin ohjatun itsehillintäsession jälkeen osaan nyt antaa suklaan oikeaoppisesti sulaa suussa, en missään nimessä enää pure, saatan hiukan pyöräytellä kielellä kyllä. Suklaa kuuluu syödä hitaasti nautiskellen, keskittyen vain siihen. Jep! 


Mukava retki ja onneksi retkeläiset tykkäsivät kovasti. Se oli suuri jännityksen aihe meikäläisellä.

18 kommenttia:

  1. Lasinpuhallusta olisi mahtavaa päästä kokeilemaan, tykkään niiin paljon lasijutuista...
    Mahtava retki teillä on ollutkin, herkkuja moneen makuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lasinpuhallus oli huikean jänittävä kokemus! Tahtoisin kyllä toisenkin kerran ;)

      Poista
  2. Ihana retki varmasti. Olen aina ihmetellyt lasinpuhallusta ja ihaillut taidokkaita puhaltajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasimestarimme, jolla 30 vuoden kokemus, teki suitsait edessämme joutsenen. Oli hieno nähdä taitavaa muotoilua.

      Poista
  3. Suklaamaistiaiset, nam! - Emäntä

    VastaaPoista
  4. Meikäläinenkin tarvitsisi oppitunnin suklaansyömiseen. Ja entäs tuo lasinpuhallus? Tahtoo sitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen on nyt vahvasti sitä mieltä, että laatu korvaa määrän. Mutta kaunako, ken tietää. Tarvitsen takuulla jatkokurssinkin. Ja lasia tahdon tietysti kokeilla toisenkin kerran.

      Poista
  5. Mielenkiintoisen tuntuisen retken olet järjestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä oli kolmen hengen tehokas työryhmä ja kyllä kovasti itseänikin kiinnosti nämä jutut.

      Poista
  6. Lasinpuhallusta ois kiva päästä testaamaan. Monta vuotta jo haaveillu, mutta ei vaan saa aikaseks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, on jännitävää ja kivaa. Lasin käyttäytyminen kun on ihan utopiaa, ainakin meikäläiselle.

      Poista
  7. Huippuhieno retki, olisipa jännää puhaltaa oma vaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi retki oli onnistunut ;) Joudun vielä odottamaan muutaman päivän, että saan tuotoksen kotiin. Onkohan se vielä kiva?

      Poista
  8. Sokko-retkihän kuulostaa aivan upealta. Sellaiselle minäkin lähtisin! Kukahan sellaistakin on keksinyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo idea ole jostakin yhdistyksestä kotoisin, luulen. Kiva idea!

      Poista
  9. Onpa hieno yllätysretki ollut! Molemmat noista ois mielipaikkoja. Oon nähnyt joutsenen tekemisen joskus messuilla monta kymmentä vuotta sitten ja taitaa se joutsen olla täällä vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se lasin muokkaaminen on todellakin taidetta, upeaa katseltavaa.

      Poista