Croatia; Trogir

tiistai 11. kesäkuuta 2013


Trogirin monipuolinen kulttuuri kehittyi kreikkalaisten, roomalaisten ja venetsialaisten vaikutuksesta. Trogirissa on useita palatseja, kirkkoja ja torneja sekä linnoitus pienellä saarella. Vuonna 1997 kaupunki listattiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Trogir on koko Keski-Euroopan parhaiten säilynyt romaanis–goottilainen rakennusryhmittymä. Kaupungin muurein ympäröity keskiaikainen keskusta käsittää linnan sekä asumusten ja palatsien sarjan romaaniselta, goottilaiselta, renessanssin ja barokin aikakausilta. (kertoo wikipedia)

Vanha kaupunki, joka sijaitsee saarella ja jonka talojen seinissä kasvavat kaprikset viehättää. Tunnelmallisia ravintoloita on jokaisella kujalla ja jäätelöaukiolla voi valita lukuisista kahviloista mukavimman, kaikissa jäätelö on herkullista! Torilta hankitaan kotiinkin viikunat ja oliiviöljyt sekä naposteltavia hedelmiä.




  
Klapa on traditionaalinen dalmatialainen accapella laulutyyli, joka on listattu Unescon kulttuuriperintöluetteloon. Kuvan Klapalaulajien videota en onnistunut löytämään, mutta linkistä *kliks saa hiukan vinkkiä, kuinka upeasti miehet laulavat.




  









25 kommenttia:

  1. Varsin vireältä kuulostaa torielämä, kaikki varmasti tuoretta.

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näyttää! Ruukkuistutukset taitavat olla siellä suosittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukut rappusilla on tosiaan yleisiä ja varsin kivan näköisiä :)

      Poista
  3. ♥ sinun kanssa on kivaa matkustella kauniiden kuviesi myötä!

    VastaaPoista
  4. Ihana se on reissata näinkin, mutta onneksi itselläkin on kaksi pientä lomamatkaa tiedossa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (ei mee aina vaan haaveilun puolelle) ;)

      Poista
    2. Kaikenmoiset reissut on mukavia, laitahan sinäkin sitten kuvasatoa ;)

      Poista
  5. Trogir on hienoa paikka. Kauniita kuvia otit.
    Pidin Trogirin keskiaikaisesra tunnelmasta ja ihmeellisistä kohokuvista talojen seinillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh, vaikuttava paikka tosiaan. Kuvat eivät edes tee oikeutta :)

      Poista
  6. Mukava on päästä taas reissuun kuviesi myötä :) ! Ihastuttavassa paikassa/paikoissa olette käyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava ottaa porukkaa siivelle ;) Ja kyllä, paikat on ihastuttavia....

      Poista
  7. Taas pääsin kuvamatkalle kerallasi. KIITOS.

    VastaaPoista
  8. Torit ovat kaikkialla vihättäviä paikkoja, miten mahtavat valkosipuliletit. Paikassa on jotakin ikiaikaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torit ovat aitoutta parhaimmillaan ja todellakin sitä ikiaikaista perinnettä.

      Poista
  9. Tää vaan huokaisee,että kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tääkin on huokaillut kerran jos toisenkin :)

      Poista
  10. Juuri löysin tänne ja liityin heti lukijaksi. Mekin kävimme Kroatiassa kesällä 2010 ja ihastuimme oitis, erityisesti saariin ja Trogiriin, jossa kiivettiin katedraalin torniinkin. Kaikki kuvat tosin ovat mennyttä ulkoisen kovalevyn rikkouduttua (läppäri oli pumahtanut jo aiemmin), mutta uusia saadaan uudelta matkalta vielä joskus. Suurkiitos siis Kroatia-sarjasta ja hienoista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Teresa Maria! Harmi, kun menetit kuvat. Mulle on myös niin käynyt ja se on kurjaa. Mutta matkoja voi onneksi tehdä uusia ja kuvata kauniit paikat:) Mukavaa, että olet Croatia-sarjasta tykännyt.

      Poista