Rakas pipopäiväkirjani. Kirjoitan sinua salaa, kuten myös neulon pipoa salaa. Joulunalusaika on salaisuuksia täynnä.
Ostin Kädentaidot -messuilta vihdoin tarvikkeet Husbendin joululahjapipoa varten. Hyvä ystäväni oli asiantuntijana hankinnoissa, mun edellisistä neulomuksista on kohta 20 vuotta aikaa, silloin neuloosi johti mm tenniskyynärpäävaivaan. No, nyt siis asiantuntijan ohjauksella hankin pehmoista villalankaa, heijastinlankaa, uudet hienot puikot (ihan pro ja mikä ihana väri, sekä keveys!). Meni muutama päivä, kunnes sain tarvikkeet salakuvattua ja aloitettua itse projektin. Salamittailin Husbendin ulkoilupipoa ja päätin luoda 174 silmukkaa muutaman salalaskutoimituksen ja salakoetilkun jälkeen. Salaiset ensisentit vetivät mua puoleensa, muistan jo, miksi tämä homma kiehtoo.

Kahden salaisen aamuyön neulomissession jälkeen myönnän ekat tappiot. Huippu-upeat puikkoni ei toimi, silmukat tippuilee jatkuvasti, joudun hankkimaan tylsän pyöröpuikon (siinä on musta se yhdistysmisosa, mutta eihän sitä näe). Heijastinlanka alkaa käymään niin vähiin, että pakko hankkia toinen nyssäkkä. En ole vielä varma, onko salainen mittaus oikein....

24.11, rakas salainen pipopäiväkirjani. Kaipasin neulomustani niin kovin tänään, kun jouduin hektisen päiväni keskellä kahdesti odottamaan tiettyä kellonlyömää peukkuja pyöritellen. Lupaan ottaa kässyni mukaan huomenna.
25.11, salarakas salapipo päiväsalakirjani, osaan neuloa lähes selällään maaten, kissan kanssa ja ilman. Nipsu puri poikki sekä villalangan että heijastinlangan.
26.11 onnistuin mittaamaan ja vertaamaan pipoa isukin ulkoilu pipoon ja koko vaikuttaa hyvältä.
27.11 rakas salainen neuloosi päiväkirjani. Pääsin neulomaan sohvalle kissojen kanssa, kultsi kun kuorsaa sängyssä. Nipsu taas puri langat poikki, Gebsu sekoitti niitä mutta Béla vain puikkoja pyydystää. Hei me neulotaan vauhdilla!
02.12.2015 Kyllä kutittelis pipotyömaa, mutta ei ole päiväkausiin ollut mahdollisuutta.
03.12 jee, vapaapäivä on pipopäivä. Puikot suhisivat ahkeraan ja valmista syntyi. Kavennuksiin en aivan ole tyytyväinen, mutta eiköhän ne kelpaa.
22.12. Pipoon tupsahti vielä tupsu ja Made with love -merkki. Alla kuvattuna salamalla. Kyllä mahtuu :)
 |
| Tässä pipo kohteessa eli Husbendin päässä. |