keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Wadi rum وادي رم‎


Asuimme laivalla Akaban satamassa,  josta on vain parisen kilometriä matkaa kaupungin keskustaan. Uimarantakin vieressä on, mutta bikineissä siellä ei voi esiintyä, vaan pitäisi olla arabinaisen kaikenpeittävä vaatetus. Joten se jätettiin sitten kokeilematta.

Jordanian upein autiomaa Wadi Rum sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä majapaikastamme Akabasta. Ajoimme autiomaan läpi hurjaa kyytiä maastoautoilla ja ihmettelimme näkymiä. Hiekkadyynejä, ruusunpunaisia graniitti- ja hiekkakivikallioita silmänkantamattomiin. Hiekkaa tunkeitui silmiin, korviin ja suuhun, huivi oli ihan pakollinen maasturin lavalla. Jordanian pinta-alasta 75% on autiomaata!
Seven Pillars of Wisdom on brittiläisen T.E. Lawrencen omaelämäkerrallinen teos,
josta on tehty myös elokuva. Arabian Lawrence oli mukana ensimmäisen
maailmansodan aikaisessa arabikabinassa 1916-1918.











 Beduiinileirissä pääsin ratsastamaan kamelilla ja nautimme heidän erikoisesta teeestä.





 Tässä on Arabian Lawrencen muistopaikka, mutta en muista kumpi kallioon kaiverrettu kuva kuvaa häntä, vaiko molemmat.






  Pysähdyimme myös autiomaan hotelliin, todellinen keidas! 
Tässä vieressä on kamelien kilparata. Kamelikilpailut ovat Jordanian prinssin suosiossa,
hän lahjoittaa esim luxusauton palkinnoksi. 





Tämä siis neljän vuoden takaa muisteltua.
Kiitos jos jaksoit seurassani koko kuvamaratonin ja Hyvää uutta vuotta 2015!

tiistai 30. joulukuuta 2014

leffa aktivoi haparoivat matkakertomukset

Suosikkiohjaaja Ridley Scottin (Gladiaattori, Prometheus) uusi eeppinen seikkailuelokuva kertoo tarinan yhden miehen uhkarohkeudesta nousta imperiumin mahtia vastaan. Käyttäen hienoimpia nykytekniikalla tehtäviä visuaalisia efektejä ja 3D-ulottuvuutta Scott herättää eloon vuosituhansien takaisen tarinan uhmakkaasta johtajasta Mooseksesta (Christian Bale), joka nousee Egyptin Faarao Ramsesia (Joel Edgerton) vastaan ja johtaa 600 000 orjaa historialliselle matkalle pakoon Egyptiä piinaavia vitsauksia. Exodus: Gods and Kings, finnkinon sivuilta.

Husbend ja Lontoonpoika menevät tänään katsomaan Interstellar-leffan ja koska se madonreikäjuttu ei mua kiinnosta valitsin itselleni Exoduksen. 

Päivälleen neljä vuotta sitten olimme niissä samoissa maisemissa, niinpä oli ihan pakko tsekata kuvat läpi. Harmittaa, että vuodatuksen kadotuksessa menetin postauskuvani tästä(kin) matkasta ja erityisesti harmittaa kun itse myöhemmin poistin vielä matkakertomukset. Nyt on siis luvassa kuvasatoa Jordanian ja Egyptinmatkoilta kera hapuilevien muistikuvien. Ehkä joku lukija osaa auttaa ja kertoa kuvani ;) 

Kameli ikkunashoppailuilla Akabassa, normijuttu

Tässä muistaakseni on paikka, jossa Mooses antoi vettä

Jossain kohtaa Jordaniassa, jokin merkittävä paikka. Palava pensas?

Näkymä Eilatiin Israelin puolelle


perjantai 26. joulukuuta 2014

peti on pedattuna

Joulu on sujunut varsin perinteiseen tapaan, on käyty aattona hautausmaalla, syöty hyvin ja lepäilty. Tänään vihdoin saamme lapsoset kotiin, seuraavaksi haemme Pojan ja tyttöystävänsä junalta ja illalla Lontoonpojan lentokentältä. Petejä on siis pedattu sisälläkin. 
Lunta on tullut roppakaupalla ja puutarhassa kukkasänky on myös kauniisti pedattu.




Vielä on herkkuruokia jääkaappi pullollaan, jotakin vähän jouluistakin. 
Kuusi sai yhden koristeen  ja kuusenalla odottaa lahjat .... 
Leppoisaa joulunjatkoa kaikille <3 


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

puutarhassa, puoli vuotta sitten


Hortensia, samettiruusut ja muratti on hyvällä vauhdilla. Pelargonia täydessä
kukassa, mutta keijunkukka on vasta pikkiriikkinen alku. Taustalla riippukeinu!

Terassille on saatu täysimittainen matto, joka käytössä osoittautui loistavaksi.
Amppeleissa maahumalaa, ikkuanalaudalla betoniruukuissa lankaköynnöstä.
Terassin vihreys ihastuttaa, kiva näin ilman kukkiviakin. Äitienpäiväpuu eli
riippajapaninlehtikuusi näkyy vähän vasemmasta alanurkasta.

Alkukesän paras näkymä on kärhökaari ja viereiset heinät.
Tänään meille haettiin joulukuusi, pikkuisen on tunnelmaeroa näihin kesäkuviin.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Miten olette kertoneet kissoillenne talous- ym. tilanteesta Venäjällä?

Otsikon mukainen kysymys on herättämässä keskustelua Suomen kuuluisimmalla keskustelufoorumilla.

Meillä tilanne on koitettu parhaan mukaan vain jättää huomiotta, onhan perheessämme myös herkkä maahanmuuttajakissa Nipsu.  Pikkuisen sensuuria harrastamme; Aamulehden tilaus on peruutettu, nettikoneissa on salasanat ja TV lukittuna kun emme ole kotosalla. Kissoilla ei ole omia tietokoneita, ei edes kännyköitä! ja ulkoilla saa vain valvotusti. Laulaminen vieraskissojen kanssa ei ole suotavaa. Bélan aamulentokieriskelyssä tuemme molemminpuolista kääntyilyä.
 
 

Béla pomona tukee valitsemaamme linjaa, telkkarista politiikkaa ei seurata,
kissaohjelma sensijaan on jees! 

Jos tapahtumat kissamme tavoittavat ja heitä raskaasti koskettavat, olemme varautuneet siihen mm. järjestämällä debrifing -istunnon. Miten teillä?  Ovatko kissanne kyselleet asiasta tai oletteko itse ottaneet sen puheeksi? Mitä mieltä olette meidän kissoja ulkomaailmasta suojaamislinjastamme?

perjantai 19. joulukuuta 2014

hyvin pyyhkii

Etukäteisjoululahja tämäkin, ystävän meille tuunaama pihaharja. Aikas komee, eiks vaan?
Ainakin Gebsu pitkälisen tutustumisen jälkeen harjasta tykkää, vaikka kuvat onkin lyhyttukkaisista pojista. 






Hyvin pyyhkii mullakin, takana työputki ja edessä L O M A !

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

etukäteisjoululahja

Kissat ovat jo testaneet joululahjansa ja paljosta käytöstä päätellen siihen ollaan hyvin tyytyväisiä. 
Mammakin on tyytyväinen simppeliin ulkoasuun. Tässä siis rapsutustynnyri. Päällä samettipesä kahdelle kisulle, sivukolot leluilla kaikille kolmelle. Gebsu testaa koloa.






tiistai 16. joulukuuta 2014

joulupuuhien tsekkauslista


KUNNOSSA:

 - Lontoonpojan lentoliput hankittu
-äiti kutsuttu aatoksi
- isälle valokuvakirjan teko 
 - lahjojen hankinta ja postitukset
- joulukorttien postitus
- lanttu-, peruna, porkkanalaatikot, kinkku, kylmäsavulohi ja saaristolaisleipä hankittu
- joulusinappi, sipulisilli, kotikalja, parit piirakat ja kolme kakkua tilattu
- lammas, hirvibalkan, saksalainen joulukakku ja joulutorttuja valmiina
- glögiä, pipareita, punkkua ja kynttilöitä löytyy


PIKKUJUTTUJA ENÄÄ HOIDETTAVA:

-työkukkien hankinta 
- vihta joulusaunaan
-Pojan junaliput  
- lisää ruokia; lihapullat, rosolli, juustoja, savukalaa, vihersalaatti
- joulukuusen haku (iso vai pieni?) ja koristelu

MITÄ VIELÄ?

ps. enää 3 heräämistä ja sitten 18 päivää lomaa :)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

kohtaamisia Kissakahvilassa

Tänään Kissakahvila Purnauskikseen kokoontui joukko Kissakas-sivuston faneja. Kovin kauaa en epäröinyt, kun Tassulinnan Emäntä kysäisi mua seuraan. Hyvä niin! Kissakahvilassa on pientä muutosta tapahtunut sitten avajaisten, en huomannut Tiinalta kysyä onko kaikki nyt valmista, mutta hyvin valmiilta näyttää. Kahvila on sekä kaunis katsella, että kissaystävällinen. Kissaihminen löytää paljon mukavia lahjatuotteita, minäkin itselleni upea heijastimen joka tosin ehdittiin ostaa nenäni edestä....

Tassulinnan Emännän kanssa me olemme jo vanhoja tuttuja, on tavattu kissabloggaritapaamisissa ja tietysti myös toistemme kissat. Nyt saimme samaan pöytäseuraan Kissakkaan Minnan ja kissamaisen tyttärensä, sekä upeat kissakirjailijat Riitta Tulusto ja Tuula Korolainen. Joulukääreisiin saan illan pakata kirjoja. Oli mielenkiintoista kuulla tarinoita kissakirjojen synnystä ja kolmetuntinen menikin kuin siivillä. Ehdin sentään kuvia näpsimään. Paikalla oli myös kissoja ja kissaihmisiä -edustus, harmi kun unohdin rahani kotiin ja jäi lelutuliaiset hankkimatta. Kissat saivat kyllä Primacatin kassit, että ihan tyhjin käsin ei tarvinnut palata kotiin.

Lumi

Kössi
korkealla puussa Nurri
Viiru
Tassulinnan Emäntä on jo kuuluisia kissakuiskaajataidoistaan.
Riitta ja Tuula, kirjailijat. Kirjoista voisi tehdä ihan omat juttunsa.
Evo
Eipä siis ollut kovin tavallinen tämä kolmas kissakahvilavierailunikaan. 
Kiitos päivänvalon, napsin nyt yleiskuvia kahvilasta ja tietysti asukkaista .
 Alla vieruskaverini Viiru, joka ei voinut vastustaa herkullista kasvissosekeittoa.
Ensin Viiru napsaisi kissaleipäni ja kun keitto kaatui lautaselle, hänpä sitten ihan oikeasti herkutteli tulisella keitolla ;)

 

Viirun katse kiinnittyy Pirkon keittoon ja leipäkissaan
Leipäkissalle kyytiä!
Kissakahvilassa on paljon kissamaisia oleskelupaikkoja
Joulutortun täytteenä feta ja parsa
Lumi
Viiru ruokalevolla
Hyllyltä näkyy korvanpäät
Vaikka mitä lahjatavaraoita
Kinuski-karpalokakkua
Harvinainen hetki, ei taida olla ikkunan takana katselijoita
Vasymys iski.
vielä Evo.
Tyytyväinen Evo.

Ja niin on Pirkkokin <3