Aamuinen poikajono ikkunalaudalla hellyytti.
Työmatkan kukkaihmeitä.
Töistä suoraan ammattiosaston kevätkokoukseen.
Me hallituksen jäsenet kokoonnuimme etukäteen muistelemaan ystäväämme ja ao:n sihteeriä, joka kuoli pääsiäisenä. Kun alle nelikymppinen terve kolmen lapsen äiti yllättäen sairaskohtaukseen menehtyy, se herättää monenlaista tunnetta. Oli hyvä yhdessä jakaa surua.
Kotiin ajaessa aurinko jo laski.
Pois menot tuntuvat aina pahoilta, mutta nuoren ihmisen kohdalla vielä pahemmalta... eikä sitä pysty edes ymmärtämään ♡
VastaaPoistaNäin on, ihan käsittämätöntä.
PoistaVoi noita poikia :) - ihan sen näköisiä, että menes nyt niin saadaan jatkaa unia...
VastaaPoistaJoskus kun on päiväsaikaan kotosalla pojat on myös sen näköset, että mitäs täällä häiritset ;)
PoistaOi voi. Elämä on kummallista.
VastaaPoistaPoikajonot sen sijaan IHANIA♡
Eihän tätä ymmärrä. Mutta kissajonot on onneksi helppoja ymmärtää :)
PoistaSurullinen tapaus. Voi lapsiparat.
VastaaPoistaNiinpä, huoh.
Poista♥
VastaaPoistaEi ole reilua tämä elämä:(
VastaaPoistaMutta hellyyttävä poikajono varmasti ilahdutti, minuakin!
Ei todellakaan.
PoistaElämä jatkuu kuitenkin meillä muilla ja poikajonot ilahduttaa.
Poikien jonomuodostelma. Heh. Ihastuttavaa.
VastaaPoistaÄsken oli rivi, sekin kiva ;)
PoistaEipä sitä ymmärrä pieni ihminen, että miksi...Maailmassa jatkuu vaan hyörinä niinkuin ennenkin. Muuten ihan kivat arkikuvat!
VastaaPoistaNiin me ollaan pikkuisia hiukkasia täällä vain. Mutta onnihan se on, että maailma jatkaa hyörinäänsä.
PoistaSun kisulit on kyllä maailmankaikkeuden persoonallisimpia;)
VastaaPoista:)
Poista