Pages

lauantai 21. joulukuuta 2013

jouluntoivotus


Oikein hyvää joulua kaikille blogini lukijoille. 
Palaan linjoille vuonna 2014 kera Kiinan matkakuvien. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

määräaikainen kentältäpoistorangaistus






jäähy

  1. (Urheilu) jääkiekossa, jääpallossa ja käsipallossa: määräaikainen kentältäpoistorangaistus. esim. Kahden minuutin jäähy. Saada jäähy.
  2. esim. Olla jäähyllä (arkikieltä) vilvoittelemassa (tanssin tms. lomassa).
Taivutus yks. nom. jäähy yks. gen. jäähyn yks. part. jäähyä yks. ill. jäähyyn mon. gen. jäähyjen mon. part. jäähyjä mon. ill. jäähyihin


Jäähy-penkkejä saa Tampereen joulutorilta, tekijä on Sopimusvuoren Työ-ja toimintakeskus Kanava, tuotto käytetään lyhentämättömänä mielenterveystyöhön. Jokainen tuote on yksilöllinen, ilolla tehty. Käsityötä, kierrätysmateriaaleista.

Gebsu vain esittelee penkkiä, kyseessä ei siis ole määräaikainen kentältäpoistorangaistus.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

pikaisesti


Kissakolmikko vaati aamulla äänekkäästi ulospääsyä. Sitten eilisen on lunta tupruttanut ja maa on taas valkoinen.  Béla tyytyi ikkunan raossa hengittelyyn ja Nipsu ei tule lähellekään. Gebsu hyppää rohkeasti ulos, mutta visiitti on niin pikainen että ei sitä kameralla ehdi edes ikuistamaan ;) 

Pian sisälle lämmittelemään tassuja

Talvinen takatukka, pörheyttä korvan takana!


lauantai 14. joulukuuta 2013

loora on paras

 

Sainpas tämän looran itselleni!
Terveisin eräs, joka nukkui pienes keräs ;)

torstai 12. joulukuuta 2013

Black in the Box


Miksi tyytyä tavanomaiseen pesään, kun voi valloittaa omakseen kokonaisen lipastonlaatikon. Mamman villahuivi mukavasti lämmittää, katselkoon vaan Gebsukka kateellisena. Tää on mun.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

jouluperinne

Perinteisesti jokaisena joulunalusena posti tuo Unkarista ison pussillisen kookosmakeisia, jotka kuuluisivat joulukuuseen killumaan. Tänä vuonna pussin toi Husbendin sisko kotiin asti.

Paria ensimmäistä vuotta lukuunottamatta me perinteisesti syödään ne karkit heti, suoraan pussista. Kun oli niin kovin vaivalloista askarrella niihin ensin roikotuslangat ja sitten heti fiksusti riipiä pois kuusesta ;)




Myös Nipsun mielestä parempi, saa rauhassa näperrellä kiiltävien kääreiden kanssa ;)

tiistai 10. joulukuuta 2013

pari kuvaa juhlista

Vielä vaan jaksan postailla juhlasta, mutta kohta lupaan lopettaa....

 Muutama kuva juhlien ensimmäisestä, eli iltapäiväosiosta.
Vieraana työkaverit ja asiakkaat;

Tarjolla suolaista piirakkaa, kuivakakkua ja tiramisutäytekakkua.
Koristeena pöydässä mm kiviä ja lyhtyjä.

Kakkukoristeena musta kisu
 Työporukan kortti, aikas mahtava sanoisinko!




 Sain myös orkidean. Kuvassa näkyy mekkokin ;)



Lisää lahjoja...

 

Iltavieraita varten katoimme pöydät mustilla mattapintaisilla papereilla, joissa koristeena oli lyhtyjä, kiviä, käpyjä, ajopuita... 

Kakkukahvien lisäksi oli illalla salaattibufe ja tietysti juomia moneen makuun. 

Ohjelmasta vastasi pianisti soittaen letkeää jazzia, sekä bluesbändi.
Myös ystäväni järjestivät monenlaista ohjelmaa <3

Kotiin sain kantaa kirjoja, lahjakortteja, ruusuja, koruja, viinejä, shampanjaa ym ihania lahjoja, joista riittää iloa vielä pitkään.Sain myös ylennyksen kukkahattutädiksi ja tietysti oman kukkahattuni!

maanantai 9. joulukuuta 2013

ihan vaan rauhassa...



... suhtautuu asioihin eräs henkilö. Oli sitten juhlavalmisteluja tai vieraisia, yksi pysyy tyynenä. Kaksi lyhytkarvaista piiloilivat koko vierailun ajan, eilen oli melkoista ravia kun uskaltautuivat koloistaan esille.  Mulla on edelleen turbobuusti päällä, enkä pysty nukkumaan. Tarvetta unelle olisi, univelat on jo melkoiset. Toivoisin jo itselleni tyyneyttä, en ole yhtään ehtinyt blogeja kurkkimaan!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

50-vuotiaan juhlahiukset

Kampaaja ikuisti hiukseni juhla-aamuna. Hyvä leikkaus on kaiken a ja o. Kampauksen sain synttärilahjaksi. Koristeena yksi Gebsun kanssa virkattu lumihiutale ;)

 


lauantai 7. joulukuuta 2013

Unkarinvieraan kuvasatoa

Viimeiset viisi päivää meillä on kyläillyt 6 unkarilaista. Sen verran kiirettä on pitänyt, että kuvia en ole lainkaan ottanut. Kun blogitauko alkoi harmittamaan, keksin lainata yhden vieraan facebookkiin laittamat kuvat. Ihan luvalla. Juhlat onnistuivat hyvin, koitan saada sieltäkin kuvia metsästettyä....

Ekan päivän illallisella savusiikaa, kasvispyöryköitä, kermaviilikastiketta
perunat, salaatti.
Jälkkärinä vaniljajäätelö, karpalaot ja kuuma kinuskikastike.

Brunssilla mm rieskaleivät lohella ja karjalanpiirakat munavoilla
 
Näsinneula oli ohjelmistossa


Kauppahallin kalatiski herätti ihailua.

Illallinen poronkäristys, muusi ja puolukkahillo

Jälkkäriksi kermassa haudutettu leipäjuusto, lakkahillo, lakkalikööri....
Lunta ihastellaan, joskin lumityöt kauhistuttaa ;)
 Jaahas, vieraat tupsahtivat juuri sisälle, tarjoilen glögiä ja pipareita. Sitten he menevät kävelylle ja teen lohikeiton kunnon ruisleivän kanssa. Jäölläriksi on vielä synttärikakkua. Illalla vieraat menevät, nyyh. Toivottavsti palaavat vielä, vaikkapa kesällä ensi kerran. 

Kuvista kiitos Zsófia <3

maanantai 2. joulukuuta 2013

kissa joka tahtoo virkata?





 ... ja mammansa pienessä paniikissa. Kissa-apulaisen näppeihin katoavia, juhlamekkoon tulevia kultaisia hiutaleita on vasta muutama valmiina. Kunnianhimoinen tavoitteeni kun oli virkata kaikki erimallisia. Voipi olla, että täytyy siirtyä sarjatyöhön jotta torstaina olisi valmista The Juhlissani! Unkarinvieraat tulevat huomenna, jihaa ja kääk ja ihanaa! Pienessä paineessa tapahtuu vauhdilla.